Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Lähtösi jälkeen tyhjyys, hetkeni olivat kuin liisattuja.  Olit pikkuvaris, hamsteri, olit kaikkeni.

Kaipaan sinua, hanimus. Yhteisiä kahvitteluja, unista supikoiran tohinaasi, ja joskus melkein näen sinut vieressäni istumassa, täyttämässä sudokua ja melkein kuulen onnenkoiramme kynsien rapinan.

Tunne nosti minut pirtukuninkaaksi, kahlekuninkaaksi. Se syöksi minut vaivaisukoksi, keräläiseksi. Hetket tikittävät, raksuttavat, kiitävät… Minä olin sinulle… En tiijä. Taivas ehkä tietää…

Entisaikojen narikat ovat nyt antikvariaatteja. Olen vanhan, makean tavaran perään… Seuraavassa kaksi löytölastani, kirjoja, joita soisin ilmestyvän enemmänkin – laatukirjoja.

SIRPALEET TIETÄVÄT ONNEA!

Eija Reinkainen, (Otava 2007), on toiminut opettajana noin 30 vuotta; hän on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan Leimatut lapset. Kirjan sivuilla lukija kohtaa ongelmalapsia, nuoria; murjottuja luusereita, koskettavia kohtaloita ja myös onnistumisen iloa.
Koulun vaikutus on tärkeä, mutta lähinnä se pystyy korjaamaan kodin aiheuttamia traumoja vain kosmeettisesti; asiaan sydämellä perehtyneitä opettajaosaajia kaivattaisiin lisää, samoin rahaa, resursseja. Oppilaiden motivointia, itsetunnon kohotusta, mielekästä tekemistä, kerhotoimintaa…
Kirja on painava puheenvuoro, mutta kaiketi on tärkeää suojella myös ”taviksia”, niitä joilla on vain normaalilapsen haasteet, halu kehittyä. Kyllä samassa luokassa tuntien aikana möykkäävät häiriköt pilaavat lukuhalut opinhaluisilta – sekin on ymmärrettävä ekä vain moniongelmaisia!
Leimatut lapset on sujuvaa tekstiä, mutta kirjoittajan oma taustoitus olisi kaivannut lisää väriä, syvyyttä.

Karo Heikkisen Sirpale -kirjassa, (Karisto), nuoren elämää tarkastellaan 11-vuotiaan Emmin tajunnan lävitse.
Heikkisen kirjan koostumus on yksinkertainen, melkoisen tehokas; Sirpale on tämän hetken nuorisokirjojen kentässä keskitasoa parempi, mutta teksti antaa viitteitä myös siitä, että kirjailijalla on jatkossa kykyä ja halua parantaa tekstin luettavuustasoa aina hyvästä kiitettävään.
Emmi on kirjallisuuden keinoin hyvin piirretty tämän päivän tuokiokuva nuoresta tytöstä – muutkin kirjassa esiintyvät henkilöt pysyvät uskottavuuden rajoissa – kirjan lukemista voi suositella kaikille niille, jotka haluavat tietää tai muistaa uudelleen nuoruuden vaivat ja kaipuut.

Jorge Bucay on argentiinalainen hahmoterapeutti, suosittu kirjailija myös kotimaansa rajojen ulkopuolella. Parantavat tarinat, (Otava 2007), on toinen häneltä suomennettu elämäntaitokirja.
Bucay esitelee kirjansa alussa kolme totuutta, joita hän pitää stabiloituneina kulmakivinä:
– Hyväksy maailma
– Hyväksy itsesi
– Hyväksy toiset

Neuroosien alkusyy on kirjailijan mukaan halu olla joku muu kuin on.

Bucayn kirjoitustyyli on perin latinalaisamerikkalainen, rönsyilevä, vieraankin oloinen. Lukija saa vaikutelman, että kirjailijan teksti on syntynyt hänen omasta kärsimyksestään, halusta saada myönteistä valoa ihmisenä olemisen ongelmaan, arvoitukseen.
Jos kirjailija olisi perehtynyt myös itämaisiin filosofioihin hän olisi kirjoittanut ehkä vieläkin viisaamman kirjan. ”Kaikesta hyvästä on maksettava” klisee olisi kaivannut muun muassa pohdintoja siitä mikä on todella hyvää – muuten liikutaan hedonistien maisemissa – vältä kipua, tavoittele nautintoa!
Assisialainen kerrotaan kehittäneen aikoinaan lyhyen mietelmän: Anna minulle voimaa tehdä muutoksia, viisautta tyytyä siihen mille ei mitään voi.
Parantavat tarinat on tärkeä kirja; vanhaa viisautta hieman uudessa, toisenlaisessa muodossa. Tällaisia kirjoja tarvitaan.

Elämän etulinjassa moni haavoittuu, saa sirpaleita, mutta ehkäpä nämäkin kolme kirjaa omalta osaltaan auttavat lukijoita kohti parempaa huomista.

Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest