Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Taiteilijaryhmä Illusionin näyttely ’Anna itsesi muistaa’ vie katsojan unenomaiselle matkalle ihmeellisten, pelottavien ja kauniiden olioiden maailmaan. Samalla teoksia katsoessaan tuntuu kuin katsoisi itseään peilin pinnan takana. Siellä sijaitsee meidän atavistinen muistimme, tieto alkuperästämme. Aivan kuten Haiharan taidekeskuksenkin historiallisessa miljöössä väreilee meidän yhteinen muistimme.
Illusion-ryhmän muodostavat neljä pirkanmaalaista taiteilijaa, Sanna Kauppinen, Helena Pokkinen, Malla Peura ja Ina Jaakkola. Nimi Illusion ilmaisee heidän taiteensa yhteistä linjaa. He luovat taiteessaan illuusioita, mutta eivät ole irti todellisuudesta. Illuusio antaa mahdollisuuden ilmaista jotakin siitä syvemmästä todellisuudesta, mitä ei päällisin puolin tiedä olevankaan. Heidän taiteensa on ikään kuin linssi, joka kääntää todellisuuden ympäri, jotta sen näkisi tarkemmin.
Taidekeskus Haiharan talli-rakennukseen on koottu harmoninen näyttely, joka pitää sisällään neljän eri tekniikoilla työskentelevän taiteilijan teoksia. Samankaltainen näkemys taiteesta ja elämästä antaa pohjan yhteistyölle ja erilaiset työtavat rikastuttavat kokonaisuutta. Yhteistyö on myös antoisaa taiteilijan työn yksinäisyyden vastapainona.
Näyttely on avoinna 29.6. asti Haiharan taidekeskuksen Tallissa, Haiharankatu 30.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest