Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Maanantaina vietettiin urheiluseura TU-38:n kenttäkauden päättäjäisiä Ahvenisjärven rannalla.
– Seura on järjestänyt jo pitkään Ahvenisjärvi-Cupin kaikille ikäluokilla keväällä ja syksyllä. Tänään juostiin viimeinen osakilpailu, kertoo seura-aktiivi Petri Klemola.
Kauden päättäjäisissä juostiin Kunniakierros-hölkkä Ahvenisjärven ympäri. Myös Kunniakierroksella on pitkä perinne.
Ensin juoksivat lapset ja nuoret kolmessa ikäryhmässä, sitten oli vanhempien ja kannustajien vuoro kiertää järvi.
Paikalla oli kymmeniä seuran jäseniä. Nuorimmat juoksulle osallistujat olivat 7–8-vuotiaita. Kesäurheilukouluissa on mukana ollut lapsia 4-vuotiaasta ylöspäin.
Päättäjäisten tunnelmointiin kuului myös mehu ja kisamakkara.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest