Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Marraskuussa Kauppakeskus Duossa nähdään näyttely Art-Hervanta, johon kaikki hervantalaiset voivat ehdottaa teosta tarinan kera. Ehdotukset on tehtävä elokuun aikana.
– Näyttelyn teemana on koti ja kotikylä. Aihetta voi lähestyä monelta kannalta ja tekniikkaa ei ole rajattu, kertoo näyttelyn kuraattori Matti Kuronen.
Kuronen on tuttu nimi monelle hervantalaiselle, sillä mies on muun muassa toiminut Hervannassa lähiötaiteilijana vuosina 2002–2004. Kaupunginosa on muutenkin tullut tutuksi eri projekteista – esimerkiksi Keinutori on Kurosen teos.
Art-Hervanta-näyttelyn järjestää Hervannan Tiedotusyhdistys. Näyttely on osa Pirkanmaan 6. Triennaalin OFF-tapahtumia.

Art-Hervanta-näyttelyn erikoisuus on, että tarjottavien töiden ei tarvitse olla itse tehtyjä, vaan myös muiden tekemät teokset käyvät. Maalausten, veistosten ja muiden taide-esineiden lisäksi myös käsityöt ovat tervetulleita näyttelyyn.
– Näyttely koostetaan teoksista ja esineistä, jotka ovat hervantalaisen hallussa ja joihin liittyy tarina kodista tai kotikylästä, Kuronen luonnehtii.
– Mitä kotikylä kenellekin merkitsee? Merkitseekö se Hervantaa? Vai onko kotikylä jossakin muualla ja esine muistuttaa siitä?
Kuronen toivoo, että Hervannan monikulttuurisuus tulisi esiin näyttelyssä.
– Toivottavasti saamme mukaan teoksia ympäri Suomen ja ympäri maailman.

Näyttely nousee Duon toisen kerroksen aulatilaan marraskuussa.
– Hervantalaiset voivat käydä tutustumassa nyt vielä tyhjillään olevaan tilaan ja miettiä, millainen työ sinne sopisi, Kuronen vinkkaa.
Aula on avara ja katto on korkealla, joten tilaa on runsaasti suuremmillekin esineille. Näyttelyteoksen ei tarvitse olla valmis vielä elokuussa, jolloin se ilmoitetaan näyttelyyn.
Tila kunnostetaan sopivanlaiseksi näyttelytilaksi, kun näyttelyn teokset on valittu. Sisältö muokkautuu tarjottujen töiden mukaan.
– Tarpeen mukaan käytetään sermejä ja näyttelypöytiä jakamaan tilaa. Lisäksi tarvitaan kohdevalaistusta, Kuronen toteaa.
Hän odottaa kiinnostuneena, minkälaisia tarinoita ja teoksia hervantalaisten ajatuksiin kodista liittyy.
– Toivottavasti ihmiset lähtevät rohkeasti mukaan!

MattiNettiin

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest