Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Enää ei tarvitse lähteä Nuutajärvelle asti katsomaan, miten lasia puhalletaan. Tampereen Kaukajärvelle on avattu maaliskuussa tehtaanmyymälä, jossa voi seurata, kun lasimestari puhaltaa yli 1000-asteisesta lasiklöntistä hienoja maljakoita ja koriste-esineitä.

Suomen Lasinjalostus Oy on jo lähes kymmenen vuotta vanha yritys, mutta reilu vuosi sitten se keksi, että toiminta voisi laajentua lasinpuhallukseen. Ensin piti rakentaa lasiuuni ja perehtyä asiaan. Lasinpuhalluslinjastoa saatiin vetämään lasimestari Juha Valkonen, jolla on pitkä kokemus muun muassa Nuutajärven lasitehtaalta.
– Erikoisuutena meillä on Kaukajärven oma nimikkomaljakko, kertoo Suomen Lasinjalostus Oy:n toimitusjohtaja Ville Nieminen.

Maljakon nimi on Kaukajärven kanto. Sen on lasimestari Valkosen käsialaa. Maljakko syntyi oikeastaan sattumalta.
– Olin puhaltamassa pienempää vaasia, kun siitä tulikin vahingossa vähän isompi. Maljakko näytti ihan kannolta. Siitä se sai nimensä, Juha Valkonen sanoo.

Kaukajärven kanto -maljakon teossa on monta vaihetta. Ensin sitä puhalletaan noin 15 minuuttia. Sitten se saa jäähtyä seuraavaan päivään, jolloin maljakko sahataan oikeaan mittaansa. Sitten maljakkoa hiotaan neljällä erilaisella pinnalla. Sen jälkeen terävät reunat pitää kantata pois.
– Työvaiheita on paljon. Koko ajan pitää varoa, että maljakko mene rikki, kertoo Valkonen, joka on puhaltanut lasia jo yli 25 vuoden ajan.

Lasinpuhallus on aitoa käsityötä. Jokainen maljakko on vähän erinäköinen.
Yritys tekee myös lasisia kahvakuulia.
– Tiettävästi kukaan muu Suomessa ei tee lasista kahvakuulia. Kahvakuulat sopivat hyvin fitness-trendiin, toimitusjohtaja Nieminen kertoo.

Kahvakuulat ovat koriste-esineitä, mutta voisi niillä myös treenata. Niemisen mukaan kuula painaa noin viisi kiloa.
– Kuulat ovat kestäviä. Eivät ne mene helposti rikki.
Esimerkiksi yritykset ovat tilanneet lasisia kahvakuulia lahjoiksi tai palkinnoiksi. Myös muut lasituotteet ovat suosittuja yrityslahjoja. Niihiin voi laittaa yrityksen logon.
– Vaikka lasinpuhallus on ollut katoava ala, aina tarvitaan lahjoja esimerkiksi merkkipäiviksi tai eläkelahjoiksi. Vaikka Kaukomaissa tuotetaan teollisia lasituotteita halvalla, mutta käsityö erottaa meidän tuotteemme Kiinan-tavaroista.

Yritys käyttää tuotteissaan kierrätettyä ikkunalasia. Lasinpuhalluksessa se käyttää myös Iittalan hukkalasia.
– Sulatamme hukkalasin uudelleen. Siitä saadaan erilaisia värejä tuotteisiin. Nyt teemme parhaillaan paljon pääsiäistuotteita. Lasikukkoja, munia, keltaisia maljakoita ja tipuja.

Lasinpuhallusalalla ei Niemisen mukaan ole helppo menestyä.
– Meillä on muita tukijalkoja bisneksessä.

Yrityksen päätuote on pihavalaisimet. Se on esimerkiksi tehnyt Tampereen Torni-hotellin isot pihavalot. Yrityksen liikevaihto oli edellisellä tilikaudella noin 850 000 euroa. Työntekijöitä on noin 12–15 sesongista riippuen.
– Tuotteitamme menee paljon vientiin, Venäjälle, Eurooppaan, Lähi-itään ja Etelä-Amerikkaan, Nieminen kertoo.

 

Suomen Lasinjalostus Oy
Avasi maaliskuussa lasituotteiden tehtaanmyymälän Kaukajärvelle osoitteeseen Lastikankatu 7.
Käyttää tuotteissaan kierrätettyä ikkunalasia ja Iittalan lasitehtaan hukkalasia.
On toiminut vuodesta 2007 asti.
Liikevaihto oli edellisellä tilikaudella 850 000 euroa.
Työntekijöitä on 12–15 sesongista riippuen.
Tekee suuria pihavalaisimia, muun muassa Tampereen Torni-hotellin pihavalot ovat yrityksen tekemiä.
Laajensi toimintaansa lasinpuhallukseen. Yritys tekee koriste-esineitä, maljakoita, palkintoja ja muistoesineitä sekä yritysten omia tuotesarjoja.

 

Freija Metsähalme

 

 

 

Kuva 1: Ville Nieminen (vas.) ja Juha Valkonen esittelevät Kaukajärven kanto -maljakoita.

Kuva 2: Tältä näyttää Kaukajärven kanto -maljakko läheltä. Jokainen vaasi on hieman erinäköinen, koska ne ovat käsitöitä.

Kuva 3: Juha Valkonen puhaltaa kuumasta lasiklöntistä esineitä.

Kuva 4: Lasisilla kahvakuulilla voi myös treenata.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest