Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Joskus kuuli kaskun: Tohtorit eivät osaa syödä purukummia ja ajatella samanaikaisesti.

Äidinpuoleisessa suvussa on yksi tohtori. Kuoli tieliikenteessä keski-ikäisenä.

Näin enneunen. Nuori nainen souti venettä. Serkkuni makasi
kyydissä tajuttoman näköisenä.

Heittelin pieniä kiviä veneen viereen. Ei vaikutusta. Heitin ison murikan, vettä roiskahti soutajan päälle. Ei vaikutusta. Alistuin vene oli jo lähellä vastarantaa; valaistua vastarantaa?

Serkkupoika oli herätessäni elossa, ajeli kohti Uuttakaupunkia.

Menin Unkas-koiran kanssa äiteen luokse. Faaraokoirani, farkku sai makupaloja, itse hörpin vahvaa, mustaa kahvia.

Puhelin soi. Vastasin. Äidinsisko itki hysteerisenä; tieto pojan kuolemasta oli tullut.

Hautajaiset. Niiden jälkeen saatoin muorin kotiinsa.
Seinäkello kävi, oli ajassa. Kello, jota ei edes kelloseppä osannut korjata.

Sattumaa? Ehkä. Suosittelen silti Leea Virtasen kirjojen lukemista. Tutkija on kirjoittanut hienoa tekstiä; kellojutut,ajan pysähtyminen eivät ole harvinaisia tapahtumia.

Tekniikan tohtori, kirjailija Laura Lehtolan uutuuskirja Takapenkki, on sydämen viisaudella kirjoitettua vetävää tekstiä. Kliseisesti ahmin kirjan, vaikka en ole varsinaisesti mikään ah matti!

”Vaikea käsittää, miksi juuri takapenkin keskipaikka on joka jumalan autossa tällainen kupera pallura- Miten tässä maailmassa on onnistuttu kaikki muu keksimään, avaruuslennot ja aurinkokennot, mutta ei takapuolelle miellyttävää keskipaikkaa takapenkille?”

Lehtolan kirjoitusotteessa on maagista imua. Ei kuitenkaan yliluonnollista vaan varsin luonnollista. Mieleeni tulevat monet menneiden vuosien lukuromaanit; harvinaista herkkua. Kiitos kirjasta. Koskahan ne Finlandia-palkinnot jaetaankaan?

 

Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest