Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Viime viikolla vietettiin paitsi äitienpäivää, myös tahattomasti lapsettomia muistavaa Simpukka-viikkoa ja Lapsettomien lauantaita. Tahaton lapsettomuus koskettaa noin joka viidettä suomalaista ja on monelle pitkäaikaista surua aiheuttava kokemus. Tahaton lapsettomuus on lapsia toivovalle lapsettomalle yllätyksenä tuleva kriisi ja suru voi kulkea mukana pitkään.
Kolmekymppinen Saara alkoi kuutisen vuotta sitten yrittää lasta puolisonsa kanssa. Aluksi hän ei ollut kovin huolissaan, vaikka lasta ei heti kuulunutkaan.
– Ajattelin, että ei se heti tärppää, Saara kertoo nyt. – Aikaa kuitenkin kului, eikä mitään tapahtunut, joten varasimme puolisoni kanssa lääkäri-ajan asian tutkimista varten.
Saara oli jo lapsena luonteeltaan auttavainen ja hoivaava. Haaveissa oli jo tuolloin iso perhe. Nyt toivo on kuitenkin hiipunut vähitellen ja prosessiin on kuulunut monia tunteita, kuten odottamista, innostusta ja pettymystä, ovulaatioiden seuraamista ja aikatauluttamista.
– En oikein jaksa enää uskoa, että meitä voisi onnistaa, Saara pohtii nyt. – On tietysti raskasta aina uskoa, toivoa ja sitten kuitenkin pettyä.
Saaran lapsettomuustarinaan on kuulunut jonkin verran hoitoja. Hänelle on tehty muutama inseminaatio hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla, mutta ne eivät ole johtaneet toivottuun lopputulokseen. Tällä hetkellä pariskunta pohdiskelee IVF-hoitojen aloittamista, sillä niitä ei ole vielä kokeiltu.

Lapsettomuus on yhteinen asia

Saara ja hänen puolisonsa Mika kulkevat lapsettomuudessakin yhteistä matkaa. Syytä lapsettomuuteen ei ole tutkimuksissa löytynyt.
– Puolisoni on suhtautunut asiaan meidän yhteisenä asianamme. Olemme tukeneet toisiamme ja koettaneet jutella tunteista avoimesti. Se, ettei syytä lapsettomuuteen ole löytynyt, tuntuu nurinkuriselta, sillä toisaalta olisi helpottavaa saada tietää syy ja pystyä ajan kanssa hyväksymään se, Saara sanoo. – Toisaalta, kun syy ei ole selvästi kummassakaan, syyllisyyden taakka ei ehkä tässä tapauksessa ole niin suuri, hän pohtii.
Toisaalta se, ettei elimellistä syytä lapsettomuuteen löydy, hidastaa tilanteen hyväksymistä prosessissa.
– Kun ei ole syytä, ei aina jaksa ymmärtää, miksi tämä ei onnistu. Tunnen joskus huonommuutta siitä, olenko osannut tukea puolisoani tarpeeksi, Saara sanoo.
Saara huomauttaa, että lapsettomuus on miehillekin iso juttu ja usein he jäävät asiassa taka-alalle, vaikka asia koskee ja satuttaa yhtä lailla molempia. Saara ja Mika eivät ole kertoneet lapsettomuudestaan kovin monille. Vain muutamat läheisimmät ystävät tietävät parin tilanteesta.
– Lapsettomuuden kriisi on näkymätön suru, Saara sanoo. – Joskus pohdin, onko minulla oikeutta surra, koska en ole ollut koskaan raskaana tai kokenut keskenmenoa, hän pohtii.
Asian abstraktius on vaikuttanut siihen, miten Saara tunteitaan ilmaisee. Niitä on ollut vaikeaa ilmaista ulospäin, koska asiaa ei tavallaan ole lainkaan olemassa. Saaraa ovat pohdituttaneet muun muassa sellaiset ajatukset, jääkö hän lopulta yksin, huolehtiko hänestä vanhana kukaan ja jääkö hän paitsi monista elämän ilonaiheista. Suru on läsnä usein, melkein päivittäin.
– Silloinkin, kun en ajattele asiaa aktiivisesti, se jäytää taustalla, Saara sanoo. –Olen kuvitellut omaa lasta ja sitä, miltä se näyttäisi tai tuoksuisi. Nykyisin ajattelen äitienpäivinä, että kunpa äidit tajuaisivat, kuinka onnekkaita ovat. Mutta heidän onnensa ei ole minulta pois, Saara lisää.

Tukea ammattilaisilta ja ystäviltä

Saara on saanut voimia siitä, että on voinut jutella puolisonsa lisäksi muutaman ystävän kanssa aiheesta sekä käynneistä Taysin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla, jossa on ollut mahdollisuus keskustella psykologin kanssa. Saara haluaakin kiittää psykologia tuesta, jota on saanut.
Saara kertoo, että lapsettomuudesta on kysellyt yllättävän harva. Moni tuntuu ajattelevan, ettei Saara halua lapsia. Jotkut kommentit ovat silti tuntuneet pahalta sydämessä.
– Muistan muutaman utelun siitä, koska hankimme lapsen ja toisaalta kommentteja siitä, ettei lasta kannata tällaiseen maailmaan tehdä. Joku kritisoi joskus Lapsettomien lauantaitakin, että pitääkö sellainen olla. Tällaiset puheet tuntuvat tietenkin todella pahalta, Saara sanoo. – Tahattomasti lapsetonta paria voi tukea siten, että kertoo olevansa apuna, valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan, jos he sitä tarvitsevat. En menisi esittämään kärkkäitä mielipiteitä aiheesta, koska koskaan ei voi varmuudella tietää, keitä asia koskettaa.
Teksti: Satu Lepistö
Kuva: Kuvituskuva

Pin It on Pinterest