Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Neljä kaupungin terveysasemaa palvelee koko kesän

Tampereen kaupungin terveysasemista Atalan, Kämmenniemen, Lielahden, Linnainmaan, Hervannan ja Tesoman terveysasemat sulkevat ovensa juhannukselta kuudeksi viikoksi. Hoito keskitetään sinä aikana Hatanpään, Kaukajärven, Tammelakeskuksen ja Tipotien terveysasemille. Kaikki terveysasemat ovat avoinna jälleen normaalisti maanantaina 2.8.
Ostopalvelulääkäriasemista Omapihlaja Hervannan terveysasema on kiinni 22.6.–2.8. ja Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema 22.6.–19.7. Asemien ollessa suljettuina potilaat ohjataan hoitoon kaupungin avoinna oleville terveysasemille.

Avoinna olevilla terveysasemilla hoidetaan kesäsulkujen aikana vain kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita. Esimerkiksi reseptien uusiminen tai ajokorttia varten tarvittava lääkärintodistus eivät kuulu terveydenhuollossa kiireellisiksi luokiteltaviin asioihin.
Kesäsulun aikana ei omalääkärijärjestelmä ole käytössä, vaan potilas ohjataan sille terveysasemalle, minne hän voi saada nopeimmin vastaanottoajan. Aika varataan terveyspalvelujen neuvontanumerosta 03 10023, joka palvelee joka päivä kello 7-22.

Myös terveysasemilla työskentelevien sairaanhoitajien vastaanotoille on kesäsulkujen aikana varattava aika etukäteen. Sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen sekä hoitaa lieviä sairauksia ja vammoja. Sairaanhoitaja voi myös kirjoittaa lyhyitä sairauslomia ja antaa hoito-ohjeita.
Sairaanhoitajan vastaanotto on maksuton.
Normaaleja vastaanottoaikoja annetaan heinäkuun puolesta välistä alkaen.

Hervannan terveysasema sulkee ovensa kesäksi

Tänä vuonna kaupungin terveysasemien kesäsulku koskee myös Hervannan terveysasasemaa. Neljä kesällä palvelevaa asemaa löytyvät Hatanpäältä, Kaukajärveltä, Tammelakeskuksesta ja Tipotieltä.
Muut asemat ovat kiinni 22.6.–2.8. Myös Omapihlaja Hervannan terveysasema on kiinni saman ajan.
Terveysaseman sulku on herättänyt huolta monissa hervantalaisissa.
– Hervannan terveysasema on mukana sulussa käynnissä olevan remontin vuoksi, kertoo apulaisylilääkäri Sari Torkkeli.

Kesäsulun aikana potilaalla on mahdollisuus päästä vastaanotolle sille terveysasemalle, minne nopeimmin saa vastaanottoajan.
– Voi olla, että Hervannasta hakeudutaan pääasiassa lähimmälle terveysasemalle, eli Kaukajärvelle, tai sitten Tammelakeskukseen, jos sinne on helpompi tulla julkisilla kulkuvälineillä, Torkkeli arvelee.
Avoinna olevilla terveysasemilla hoidetaan kesäsulkujen aikana vain kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita.
– Useimmiten kesällä aikojen riittävyys on kohtalaisessa tasapainossa, koska pitkäaikaissairauksien kontrollikäynnit jäävät pois. Tämä aiheuttaa suurempaa painetta kaikilla asemilla touko-kesäkuussa sekä elokuun lopussa.

Koska reseptien uusiminen ei kuulu terveydenhuollossa kiireellisiin asioihin, kannattaa säännöllisesti lääkkeitä käyttävien tarkistaa, että lääkettä riittää elokuun puoliväliin asti.
– Toki resepti uusitaan kesälläkin, jos vahinko sattuu ja resepti unohtuu uusia, Torkkeli kertoo.
Terveysasemien sulun aikana reseptin voi uusia pakottavista syistä joko oman terveysaseman reseptinuusimisnumeron tai apteekin kautta.

Vielä ei ole varmuutta siitä, onko Hervannan terveysasema suljettavien joukossa uudestaan ensi kesänä.
– Toivottavasti vuoden päästä Hervannan terveysasema palvelee koko kesän, Torkkeli toteaa.
– Tämän kesän sulku on välttämätön, jotta talosta saadaan kaikille terveellinen paikka. Ensi kesän tilanne riippuu siitä, missä vaiheessa remontti silloin on.

Kaisa Muhonen

Hervannan terveysasema kiinni kesäsulun aikaan

Tampereen kaupunki pitää tulevana kesänä auki neljä omaa terveysasemaansa koko kesän. Avoinna ovat Hatanpään, Kaukajärven, Tammelakeskuksen ja Tipotien terveysasemat. Muut asemat ovat kiinni 22.6.–2.8.
Ostopalveluasemista Oriveden terveysasema palvelee koko kesän. Omapihlaja Hervannan terveysasema on kiinni 22.6.–2.8. ja Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema 22.6–19.7.
Avoinna olevilla terveysasemilla hoidetaan kesäsulkujen aikana vain kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita. Koska reseptien uusiminen ei kuulu terveydenhuollossa kiireellisiin asioihin, kannattaa säännöllisesti lääkkeitä käyttävien tarkistaa, että lääkettä riittää elokuun puoliväliin asti.

Kesäsulun aikana potilaalla on mahdollisuus päästä vastaanotolle sille terveysasemalle, minne nopeimmin saa vastaanottoajan.
Mielenterveys- ja päihdepalveluissa ei toimipisteitä suljeta kesällä Tampereella, mutta Orivedellä on psykiatrian poliklinikka kiinni 13.–26.7. ja nuorisopsykiatria 6.7.–2.8. Orivesiläiset voivat kesäsulkujen aikana käyttää Tampereen palveluja.
Tampereen avopalvelujen johtokunta päätti kesän 2015 aukioloajoista kokouksessaan 22. huhtikuuta 2015.

Terveysasema muuttaa neuvolan tiloihin vasta syys-lokakuussa

Hervannan Sanomissa 4.2. kerroimme Hervannan Terveysaseman remontista. Terveysasema toimii koko remontin ajan samassa rakennuksessa.
Toiminta siirtyy näillä näkymin syys-lokakuulla nykyisiin neuvolan tiloihin. Lehdessä kerroimme virheellisesti, että siirtyminen tapahtuisi jo keväällä.
Toimitus pahoittelee väärinkäsitystä.

Terveysasema jatkaa samassa rakennuksessa koko remontin ajan

Hervannan terveysaseman toiminta ei siirry väistötiloihin.
– Suunnitelmana on jatkaa toimintaa saman katon alla, kertoo Hervannan terveysaseman vastaava lääkäri Emmi Lautamatti.
Raili ja Reima Pietilän suunnittelemassa Hervantakeskuksen rakennuksessa on alkanut mittava peruskorjaus.

Korjauksella puututaan rakennuksen sisäilmaongelmiin ja tehdään lisäksi tilamuutoksia.
– Remontin alkuosan toimimme samoissa tiloissa, joissa nyt olemme. Mikäli remonttiaikataulu pitää paikkansa, noin viikolla 9 muutamme remontoituihin tiloihin nykyisen neuvolan paikalle, Lautamatti kertoo.
Neuvola- ja fysioterapiapalvelut siirtyvät tuolloin Tampereen teknillisen lukion entiseen rakennukseen Opiskelijankadulle.
Kesällä 2015 Hervannan terveysasema on kiinni kuusi viikkoa terveysasemien sulun aikana.

Terveysaseman toiminta tulee sisäilmaremontin jälkeen sijoittumaan rakennuksen alakertaan.
– Nykyisen neuvolan tiloihin sijoittuu suurin osa lääkäreistä, sairaanhoitajista, terveydenhoitajista sekä terveyskeskusavustajista, Lautamatti kertoo.
– Nykyisiin lääkäreiden ja hoitajien huoneisiin sijoittuvat mielenterveystyöpari, päihdehoitaja, liikuntaneuvoja sekä maahanmuuttajatyöryhmä ja osa yllämainituista. Yläkerrassa tulevat toimimaan neuvola ja fysioterapia.
Remontin valmistuttua on myös tarkoitus siirtyä lääkäri–hoitaja-työparimalliin.
Näillä näkymin rakennuksen julkisivuremontti alkaa vuonna 2017.

Pin It on Pinterest