Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores
Purkubuumi: Messukylän seurakuntatalo on myös vaarassa päätyä maan tasalle

Purkubuumi: Messukylän seurakuntatalo on myös vaarassa päätyä maan tasalle

Messukylän seurakuntatalo saattaa kokea saman kohtalon kuin Kaukajärven seurakuntatalo. Näin arvioi Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Heikki Päätalo. Kaukajärven seurakuntataloa on suunniteltu purettavaksi.Tilalle halutaan rakentaa kerrostaloja.
– Messukylän seurakuntatalon osalta tullaan selvittämään purkamisen mahdollisuus, kunhan Messukylän kirkon yhteyteen on rakennettu kokoontumistila.

Päätalon mukaan Messukylän seurakuntaneuvosto on linjannut omien kiinteistöjensä tulevaisuutta jo syksyllä 2015. Siinä yhteydessä mainittiin, että Messukylän seurakuntatalosta voidaan luopua.
– Ensin tulee valmistua toki kokoontumistilat. Ei me voida vain repiä ja purkaa, Päätalo sanoo.
Päätalon mukaan marssijärjestys on sellainen, että ensin käsitellään Kaukajärven seurakuntatalon asiat ja

Messukylän kirkon viereen suunnitellut kokoontumistilat. Sitten vasta päästään Messukylän seurakuntatalon kohtaloon.
– Messukylän kirkon kokoontumistiloja päästään todennäköisesti aloittamaan vasta vuoden 2019 aikana.

Messukylän kirkon kokoontumistilojen on tarkoitus palvella myös kaukajärveläisiä. Sinne on muun muassa suunnitteilla isompi sali, jossa voisi pitää esimerkiksi ristiäisiä ja muita tilaisuuksia.

Tällä hetkellä olemassa olevassa Messukylän seurakuntatalossa on seurakuntasali, johon mahtuu 80 henkilöä.
Tiloissa voi järjestää perhejuhlia. Näin kerrotaan seurakuntien nettisivuilla. Messukylän seurakuntatalo sijaitsee osoitteessa Messukylänkatu 36.

 

Freija Metsähalme

KUVA: Messukylän seurakuntatalo saattaa päätyä maan tasalle.

Musiikin voima tuo sanan eläväksi

Keskiviikkona 1. huhtikuuta kello 18 kuullaan Messukylän kirkossa Heinrich Schützin säveltämä Matteus-passio.
– Schützin passiot ovat harvinaista kuultavaa, joten kannattaa tulla kuuntelemaan jo siitäkin syystä, toteaa kuoronjohtaja Petri Karaksela.
– Passioiden sisältöön kiteytyy hiljaisen viikon sanoma. Musiikin valtava voima tuo sanoman eläväksi.
Matteus-passio lauletaan suomeksi, mikä helpottaa sisällön seuraamista. Teksti pohjautuu pääosin Matteuksen evankeliumin lukuihin 26–27.

Passioiden laulaminen pääsiäisen aikaan vakiintui jo keskiajalla. Vuosina 1585–1672 elänyt saksalaissäveltäjä ja -urkuri Schütz on säveltänyt passioiksi kaikki evankeliumit.
Matteus-passion kuoro-osuudet ovat varsin monipuolisia.
– Schütz on silti helpompi kuorolle kuin esimerkiksi Bachin passiot, joissa tarvitaan laajaa äänialaa, Karaksela kertoo.
– Haasteellista on saada säveltaso pysymään, kun soittimia ei ole.
Schützin kuoromusiikki on polyfonista, eli musiikissa kulkee eri melodioita itsenäisinä ääninä.

Kuoro ei ole aikaisemmin esittänyt passioita, joten tuleva esiintyminen on mielenkiintoinen haaste. Esitykseen valmistautuminen alkoi jo viime kesänä, kun Karaksela teki stemmalevyt, joiden pohjalta kuorolaiset pystyivät harjoittelemaan syksyllä itsenäisesti.
– Ennen joulua kokeiltiin joitakin osia. Harjoitukset lähtivät kunnolla käyntiin tämän vuoden puolella, Karaksela toteaa.
– Yksittäisiä osia on laulettu osana viikkoharjoituksia. Ennen esitystä on vielä muutama yhteisharjoitus, joissa pääsemme laulamaan koko teoksen läpi.
Evankelistan osuudet laulaa Pekka Arola ja Jeesuksen laulaa Heikki Hinssa. Lisäksi kuorolaisilla on pieniä rooleja.

Messukylän kirkkokuorolla on pitkät perinteet. Muutama vuosi sitten kuoro juhlisti 90-vuotista toimintaansa.
– Kuoron tarkoitus on palvella seurakuntaa messuissa ja muissa tilaisuuksissa, Karaksela luonnehtii.
– Esiintymisiä kertyy vuoden aikana noin 25.
Kuorossa on tällä hetkellä hieman alle 30 jäsentä. Passiota varten riveihin tulee lisävahvistuksia muista kuoroista.
Mikäli kuoroharrastus kiinnostaa, uudet jäsenet ovat erittäin tervetulleita.
– Juuri nyt meillä on useampi esiintyminen tulossa ja harjoittelemme niitä varten, joten on hankala ottaa uusia mukaan. Esimerkiksi syyskuussa harjoitusten taas alkaessa on hyvä tilaisuus tulla kokeilemaan, Karaksela kannustaa.
Messukylän kirkkokuoro harjoittelee keskiviikkoisin kello 18 Kaukajärven seurakuntatalolla.

Kaisa Muhonen

Piccolon Kamarikuoron joulukonsertti keskiviikkona Messukylässä

Piccolon Kamarikuoron joulukonsertissa kuullaan lukuisia klassikkoja, kuten Schubertin ja Bach-Gounodin Ave Maria -laulut. Hieman uudempaa tyyliä edustaa 70-luvulla sävelletty, ja maailmalla jo laajalle levinnyt, Vladimir Vavilovin (”Caccini”) säveltämä Ave Maria. Kaikissa näissä Ave Marioissa kuullaan säestystä tukemassa Piccolon Kamarikuoroa, uusin, Lauri Tikkasen oivaltavin sovituksin!
Loppusyksystä Tuomiokirkossa toteutetusta Valon rajalta -musiikkidraamasta kuullaan esityksen vaikuttavimmaksi numeroksi arvioitu Maria Kujanpään säveltämä Messiaan odotus.

Suomalaisesta perinteisestä joulukonserttiohjelmistosta on mukaan poimittu tällä kertaa muun muassa Sonnisen Rauhaa, vain rauhaa, solistin esittämä Sylvian joululaulu, sekä kansainvälisesti, erityisesti Gloria-kertosäkeestään ympäri maapalloa tunnettu, Suloäänet enkelten. Tämä joululaulu tunnetaan meillä ehkä paremmin Kuului laulu enkelten -suomennoksena.
Astetta tuoreempaa jouluperinnettä edustaa Pekka Simojoen Niityllä lunta. Kauneimmat joululaulut perinteestä on poimittu mukaan ehdoton hitti Sydämeeni joulun teen. Laulu lauletaan yhteislauluna ja myös tätä laulua piristää Lauri Tikkasen tyylikäs sovitus.
Konsertin solistina laulaa tamperelainen nuori sopraano Linda Urbanski ja säestyksistä huolehtii monipuolinen pianisti-muusikko Dóra Lucács. Valot konserttiin toteuttaa Joni Mattila.
Konsertti kuullaan kahteen kertaan, ensin Akaan Kylmäkosken kirkossa (Kylmäkoskentie 3, Akaa) tiistaina 16.12.2014 ja heti seuraavana päivänä keskiviikkona 17.12.2014 Messukylän kirkossa (Messukylänkatu 54).

Konsertit alkavat kello 19.00. Niihin on vapaa pääsy, mutta ohjelmalehtinen on maksullinen.

Päätalo-päivä ja perinteiset Kallen kahvit Messukylässä

Ensi tiistaina, marraskuun 11. päivänä kello 18 kahvitellaan Messukylän kirjastossa.
Kahvihetkeen aihetta antaa Kalle Päätalon syntymäpäivä, jota perinteisesti vietetään Messukylän kirjastossa, osoitteessa Hintsankatu 1.
Tällä kertaa tilaisuudessa puhujavieraana on FT Päätalo-tutkija Ritva Ylönen, joka kertoo kuulijoille aiheestaan otsikolla: Löytöretkellä omaan itseen. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vaikutus.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Messukylän lainaviljamakasiinille löytyi adoptoija

Pirkanmaan maakuntamuseo on löytänyt Tampereella Messukylän vanhan kirkon kiviaidan kyljessä sijaitsevalle lainaviljamakasiinille adoptoijan.
Messukylän perinneseura ry alkaa pitää huolta kaupungin omistamasta, pitkään tyhjillään olleesta makasiinista. Lainamakasiinista tulee näin Pirkanmaan, todennäköisesti koko Suomen ensimmäinen adoptoitu rakennus.

Adoptoi monumentti -toiminta käynnistyi maakuntamuseossa vuonna 2009, jolloin allekirjoitettiin ensimmäiset muinaisjäännösten hoitosopimukset. Nyt toiminta on laajentunut koskemaan myös rakennuksia ja muistomerkkejä.
Esikuva toiminnalle on saatu Skotlannista. Toiminnan tarkoituksena on saada paikalliset asukkaat mukaan kotiseutunsa historiasta ja muinaisuudesta kertovien kohteiden hoitotyöhön maakuntamuseon antaessa tukea ja tietoa. Ennen kaikkea tavoitteena on herättää näkemään, miten merkityksellisiä paikkoja voi olla aivan lähiympäristössä.

Hoitotoiminta on vapaaehtoistyötä vanhojen rakennusten ja muinaisjäännösten parissa. Adoptoija ei omista kohdettaan, vaan huolehtii siitä, tarkkailee sen kuntoa, voi tutkia kohteen historiaa ja järjestää halutessaan siellä erilaisia tapahtumia.
Adoptoituja kohteita on tällä hetkellä 12, vapaita hoitokohteita on tarjolla useita ympäri Pirkanmaata ja uusia tulossa vielä alkusyksyn aikana. Maakuntamuseo ottaa myös edelleen mielellään vastaan ehdotuksia uusista adoptoitavista kohteista.
Messukylän perinneseura järjestää on järjestänyt juuri adoptoimallaan rakennuksella jo ensimmäiset kunnostustalkoot. Jatkossa seura järjestää makasiinilla kokouksia ja tarjoilee kirkkokahveja. Makasiinille on tarkoitus myöhemmin pystyttää myös rakennuksen historiasta kertova infotaulu.

Pin It on Pinterest