Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Imatra kuohuu Hervannan kirjastossa

Lauantaina 10. lokakuuta kello 13 Hervannan kirjastossa kuullaan lausuntaesitys Kuohuva Imatra.
Esityksen on valmistanut Johanna Hannus ensimmäinen Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan juhlistamiseksi. Kalevala ilmestyi vuonna 1835 eli 180 vuotta sitten.
Kyseinen koski on innoittanut suomalaisia taiteilijoita siinä missä Kalevalakin. Kuohuva Imatran koski Vuoksessa oli kuuluisa matkailukohde vuoteen 1929 asti, milloin voimalaitos valmistui. Kosken kutsun kuulivat esimerkiksi taiteilijat Edelfelt, Gallen-Kallela, Eino Leino ja Jean Sibelius.
Sen innoittamana Leino kirjoitti Imatran tarinan, Gallen-Kallela kuvitti Kalevalan ja Sibelius jatkoi Vienan Karjalaan.
Esitykseen on vapaa pääsy. Tilaisuuden järjestää Tampereen kirjasto- ja kulttuuripalvelut.

Runoja Kaukajärven kirjastossa

Kaukajärvellä asuva  runoilija Satu Lepistö lukee runojaan Kaukajärven kirjastossa suomalaisen kirjallisuuden päivänä perjantaina 10.10.
Satu Lepistö on opiskellut kirjoittamista kirjoittajakoulu Viita-akatemiassa ja Kullervo Järvisen Remonttiryhmässä. Hänet on palkittu useissa kirjoituskilpailuissa ja häneen runojaan on julkaistu muun muassa Kerberoksessa, Tuli&Savussa, nokturno.orgissa, antologioissa ja MotMot-vuosikirjassa. Lepistöltä on julkaistu kaksi runokokoelmaa: Pohjoinen (2013) ja Kielilläpuhuja (2014).
Satu Lepistön esikoinen Pohjoinen oli ”kasvutarina lapsuudenmaisemasta”, uudessa Kielilläpuhujassa mennään kauemmas. Sen hallitseva kuva on kansansatujen karhu. Karhu tulee mukaan kaikkeen, myös aikuiseen parisuhteeseen,
Runoja on kuultavissa kello 16–17 ja tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Runokisan voitto Solina Riekkolalle

Paikalliskulttuurin edistäjät PAKU ry:n Elämän ihanuus -runokisan ensimmäisen palkinnon sai Solina Riekkola. Hän on aiemmin tänä vuonna voittanut myös Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan.
Toisen palkinnon sai Aarto Uurasjärvi, kolmannen sijan jakoivat Kari Parkkamäki ja Eddie Rokka. Lisäksi raati jakoi kahdeksan kunniamainintaa.

Paikalliskulttuurin edistäjät PAKU ry:n Elämän ihanuus -runokisan palkintojen jakotilaisuus pidettiin perjantaina 29. elokuuta.
Tilaisuuden avasi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen. Hän korosti puheessaan kotiseutuhengen, yhteisöllisyyden ja omaehtoisen tekemisen merkitystä.
Kirjoituskilpailun raatiin kuuluivat kirjailijat Katja Kaukonen ja Satu Lepistö, tietokirjailija Mikko Närhi ja Sirpa Koivu PAKU ry:stä. Raati totesi että oli koskettavaa, kuinka monet asiat lopulta tekevät meidän elämästämme ihanaa.

Elämän ihanuuden löysi joku kirjoittaja asfaltilta, toinen itse kasvatetuista vihanneksista. Jollekin elämän ihanuus merkitsi suuria tunteita, rakkauden pauhua, toiselle arkista soppalounasta. Suosittuja ja yhteisiä teemoja olivat lapset, lapsenlapset, eläimet, luonto ja usko. Runoissa oli mitallisia ja mitattomia, loppusointuisia ja soinnuttomia.
Mitään yhtä oikeaa vastausta kilpailussa ei haettu. Kaikki tulkinnat olivat oikeita ja sallittuja. Raati etsi hyvää kaunokirjallista tekstiä. Se halusi löytää itse koettua ihanuutta, pieniä ja suuria silmänräpäyksiä, maistuvia ja rikkaita tunteita. Tekstejä, joissa oli yllätyksiä ja tuoreutta.
Kaikkien palkittujen tekstit on painettu julisteiksi ja niihin voi tutustua Hervannan ja Kaukajärven kirjaston tiloissa muutaman viikon ajan.

500 nautti tanssista kesäkuussa

500 nautti tanssista kesäkuussa

Kesäkuussa Hervannan Elokuvateatterin aulassa avasi ovensa 1001 Kahvikuppia -taidekahvila. Kolmen residenssitaiteilijan, Pauliina Aladinin, Maija Ikosen ja Samuli Roinisen, voimin tanssielämyksiä hervantalaisille tarjoilleen hankkeen suosio yllätti tekijänsäkin.
– Projekti sai hienosti tuulta alleen ja olimme tyytyväisiä, kuinka moni kävi tutustumassa työskentelyymme, Aladin toteaa.
– Yleisömäärä ylitti aivan odotuksemme. Vielä juhannuksen jälkeenkin kävijöitä riitti todella hyvin, vaikka olimme ajatelleet, että siinä vaiheessa saattaa lomien vuoksi hiljentyä.

Taidekahvila jatkaa yleisön ja taiteilijoiden pyynnöstä Cinolassa 25.8.–6.9. Koko projekti huipentuu 11.–13.9. vierailuun Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen esitystila Liikelaiturilla.
Taidekahvila on auki tilauksille tiistaista lauantaihin kello 13–16.
– Tanssiesitykset ovat usein iltaisin, mutta tämä on päiväsaikaan, mikä varmasti on tuonut mukanaan erilaista yleisöä, Aladin pohtii.
Kävijöitä on ollut vauvasta vaariin. Osa on tullut varta vasten tanssia katsomaan, toiset ovat poikenneet ohimennessään katsomaan, mitä elokuvateatterissa on tekeillä.

Taidekahvilasta on muodostunut kaikille avoin tila, jossa katsojilla on ollut mahdollisuus kohdata uusia ihmisiä, nähdä taiteilijoiden työskentelyä ja esityksiä rennossa ympäristössä.
– Vaikka olen usein esiintynyt tilassa, joka ei ole teatterilava, tämä oli kuitenkin aivan uudenlainen kokemus, Ikonen kertoo.
– Olemme koko ajan näkyvillä, suurten ikkunoiden edessä. Vuorovaikutus niin toistemme kuin yleisönkin kanssa on muokannut jokaisesta esityksestä uudenlaisen.
Tilana elokuvateatterin aula on tanssijoiden mielestä toiminut oikein hyvin.
– Esillä olo on kuitenkin ollut myös rankkaa. Olen huomannut, että ainakin itse tarvitsen työskennellessäni myös yksityisen tilan, Aladin kertoo.

Yleisö on kertonut tanssijoille jännittäneensä taidekahvilaan tuloa, kun ei voi etukäteen tietää, mitä siellä tapahtuu.
– Tämä eroaa perinteisestä teatterista tai näytöksestä, Ikonen toteaa.
– Mutta aivan yhtä jännittävää se on meillekin! Emme mekään tiedä ennalta, mitä tapahtuu. Esiintyjä ja yleisö on aivan samalla viivalla.
Kahvilan toisella kierroksella kaikki on edelleen yhtä ennalta-arvaamatonta.
– Vaikka tuntuu niin tutulta tulla tänne, silti on sellainen olo, että ei tiedä yhtään, mitä on tulossa, Aladin naurahtaa.

Hervanta on tehnyt hyvän vaikutuksen tanssitaiteilijoihin.
– Täällä asuu aivan ihania, spontaaneja ihmisiä! Aladin ja Ikonen sanovat.
– Suuri kiitos yhteistyöstä kuuluu myös Uusi Paikallisuus -hankkeelle ja Hervannan kirjastolle.
Taidekahvilaa tukevat: Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaan Tanssin Keskus ry ja Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan AT. Yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Setlementtiliitto ry:n koordinoima Hervannan Uusi paikallisuus -hanke, Tampereen kaupunginkirjasto, Nuorisokeskus Kupoli, Viva CinoKahvikuppiNettiinla!, Monitoimitalo 13, Yhdessä selviytymisen tuki ry., Loikka -tanssielokuvafestivaali ja Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali.

Kaisa Muhonen

Kuva: Residenssitaiteilijat Maija Ikonen ja Pauliina Aladin valmistelevat Hervannan elokuvateatterin aulaa tiistaiaamuna 26. elokuuta. 1001 Kahvikuppia -taidekahvila avaa ovet Hervannassa vielä kahdeksi viikoksi.

Hervanta-päivinä lauletaan, tanssitaan ja kävellään

Paikalliset toimijat ja kaupungin kulttuuripalvelut järjestävät jälleen Hervanta-päivät elo-syyskuun vaihteeseen, 29.-31.8.
Perjantaina 29. elokuuta tapahtuma käynnistyy kello 10–13, jolloin Hervannan eläkkeensaajat esittelevät toimintaansa Hervannan torilla.
1001 kahvikuppia taidekahvila elokuvateatterin aulassa tarjoilee tanssimenuja kello 13–16.
Perjantai-iltana kello 18 vuorossa on Elämän ihanuus-runokilpailun tulosten julkistus Muusan patsaalla. Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen avaa tilaisuuden.

Lauantaina 30.8. koittaa pikkuväen odottama osuus, kun Peikkometsä levittäytyy puuhapisteineen Ahvenisjärven ympärille. Ohjelmaa perheen pienimmille Peikkometsän parissa riittää kello 10–13.
Kello 10.30 Santeri Sammakon seikkailut –tanssiesitys viihdyttää kirjastossa perheen pienimpiä,  ja kello 13–16 voi vielä nauttia tanssista 1001 kahvikuppia -taidekahvilassa, elokuvateatterin aulassa.
Kello 14–18 Viva Cinola! pitää kirpputoria elokuvateatterin edustalla ja kello 19 alkaen Viva Cinola! esittää saksalaisen Alle anderen –elokuvan elokuvateatterissa.

Hervannan kulttuuriraittiin tutustutaan sunnuntaina 31.8. Lähtö on vesitornilta kello 16, Mikko Närhi opastaa. Raittia esittäviin valokuviin ja tarinoihin voi tutustua myös kirjaston näyttelytilassa 25. elokuuta – 6. syyskuuta.
Sunnuntai huipentuu kello 18 Janne Tulkin konserttiin elokuvateatterissa. Konserttiin on vapaa pääsy ja yleisö saa laulaa mukana.
Kotiseututapahtuma on myös syyskuun lopulla pidettävä Parkkiskirppis, jonka Lions Club Hervanta järjestää tuttuun tapaan.

Pin It on Pinterest