Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Luonnon ja taiteen puolestapuhuja

Hervannan kirjastossa kävijät voivat tammikuun 30. päivään saakka ihastella Juhani Vuorisen akryyliväreillä maalattuja eläin- ja maisemakuvia. Vuorisen tyyli on tullut monelle jo tutuksi, sillä hänellä on ollut näyttely Hervannan kirjastossa lähes joka talvi jo usean vuoden ajan.
– Valitsin teoksia niin, että esillä ei olisi samoja töitä kuin vuosi sitten, Vuorinen toteaa.
Näyttelyn kokoamista hieman rajoitti se, että Vuorisen töitä on parhaillaan esillä myös Härmälän kirjastossa. Esille on kuitenkin saatu tasapainoinen kokonaisuus, jonka värimaailmassa on paljon talvista tunnelmaa, mutta myös kirkkaita värejä katseenkiinnittäjinä.

Eräs esikuva ja innoittaja taiteen saralla on ollut Auguste Renoir.
– Olen tutkinut hänen tuotantoaan ja saanut vaikutteita puhtaisiin, suurempiin väripintoihin, Vuorinen kuvailee.
– Arvostan suuresti myös nuorena kuollutta Henri de Toulouse-Lautrecia. Hänen tauluissaan aivan kuin soivat kauniit melodiat muotojen ja värien tekeminä.
Naiskasvoja Vuorinen on maalannut Paul Gauguinin tapaan, eli tasaisin pinnoin ilman suurempia koristuksia.
– En maalaa impressionistien tyyliin valon ja varjon leikkiä, vaan enemmän tasaisia väripintoja.

Vuorinen on luonnon ja taiteen puolestapuhuja. Hän ei omista televisiota tai tietokonetta ja on huolissaan siitä, kuinka paljon nykyihmiset viettävät niiden parissa aikaa.
– En suostuisi ottamaan televisiota, vaikka joku haluaisi lahjoittaa sellaisen minulle. Jos katsoisin televisiota, niin luomiskykyni vain heikkenisi siitä.
Vuorinen kannustaa ihmisiä television katselun sijaan tutustumaan maalaustaiteeseen.
– Väriterapian mukaan tietty värisävy parantaa aina tiettyä aluetta katsojassa. Tälläkin tavoin hyvä maalaustaide on katsojalle aina mielen parannusta. Tulee vain pysähtyä, tyhjentää mielensä kokonaan ja antaa taiteen täyttää se.

Luonto on tärkeä inspiraation lähde ja taidetta jo itsessään.
– Asuinympäristössäni luonto on lähellä. Pelkästään pilvien liikkuminen sinistä taivaankantta vasten on suurta taidetta. Eräs filosofi on sanonut, että tulee olla kuin tyhjä malja, johon maailma virtaa. Sellainen pyrin olemaan kulkiessani luonnossa ja aivan kuin kumarran sen kauneuden edessä.

Kaisa Muhonen

Hervannan kirjaston tietotorin kevätkausi alkaa

Hervannan tietotori tarjoaa jälleen maksuttomia tietokone- ja internetkursseja aloittelijoille. Jos joulupukki toi talouteen tietokoneen, tietotorilta saa lentävän lähdön uuden laitteen käyttöön ja opetteluun.
Alkeet osaaville järjestetään helppotasoisia teemakursseja muun muassa kuvankäsittelystä, tietokoneen päivittämisestä, omaan tablettiin tutustumisesta sekä monesta muusta hyödyllisestä aiheesta. Perjantai-iltapäivisin vinkataan tietokoneisiin tai Internetiin liittyvistä aiheista ja ajankohtaisista ilmiöistä pieninä makupaloina. Vinkkauksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Kursseille sen sijaan ennakkoilmoittautuminen on välttämätön. Kursseja ja vinkkauksia järjestetään tammikuusta toukokuun alkuun saakka.
Digitointi- ja editointilaitteet ovat maksutta asiakkaiden käytössä aukioloaikoina. Valokuvat, filmit, diat, c-kasetit, LP-levyt ja VHS-videot kääntyvät tietotorin laitteilla digitaaliseen muotoon.
Ajanvaraukset ja kurssi-ilmoittautumiset onnistuvat piipahtamalla tietotorin asiakaspalvelussa tai soittamalla numeroon 040 800 7805. Kirjaston Internet-sivuilta osoitteesta kirjasto.tampere.fi löytyy lisätietoja tietotorin toiminnasta.

Tunne inspiroi tarttumaan siveltimeen

Tammikuun alusta Hervannan kirjastossa avautui Sini-Janika Koivumäen näyttely Muse sings the blues. Akryylimaalaukset vievät katsojan hieman tummasävyiseen, mutta kiehtovaan maailmaan lauantaihin 16.1. asti.
– Minulle on usein sanottu, että työni ovat synkkiä, joten tummien sävyjen värimaailma on ehkä lähinnä sydäntäni, Koivumäki kertoo.
– Toivon kuitenkin, että töistäni välittyisi myös jokin voima, toivo tai lohtukin.

31-vuotias hervantalainen Koivumäki maalasi jonkin verran jo teini-ikäisenä, mutta kunnolla harrastus käynnistyi vuonna 2006.
– Äitini hankki minulle lahjaksi akryylimaaleja ja siveltimiä opiskelijaelämää tasapainottamaan. Niillä maalasin aluksi jätepahville, koska se ei maksanut mitään. Äitiä on siis kiittäminen siitä, että tämän ilmaisukeinon löysin.
Koivumäki on kokeillut muitakin tekniikoita, kuten metalligrafiikkaa ja tussimaalausta, mutta palannut aina akryyleihin.
– Ne ovat nopea keino saada aikaan se, mitä haluaa itselleen ja näyttelyissä muillekin välittää.

Taide on suuri voimavara sekä intohimo.
Koivumäki kertoo, että maalaaminen on pysynyt hänelle eräänlaisena satamapaikkana kaikissa elämän tapahtumissa, niin negatiivisissa kuin positiivissakin.
– Olen ennenkin todennut, että vaikka kaiken muun voisi ottaa minulta pois, luovuus kuitenkin jäisi. Se on jokaisella jotain aivan omaa, jotain, joka ei pääty koskaan, Koivumäki kuvailee.
Maalausten aiheet löytyvät usein tunnepitoisista kokemuksista.
– Se on minua puhuttelevin aihe ja aiempina vuosina pidin itseäni ehdottomasti ekspressionistina.
Maalauksissa toistuu usein muuttuvia ihmishahmoja. Koivumäki kertoo maalanneensa paljon myös lintuja.
– Vapaudenkaipuutako vai jotain muuta, en tiedä.
Koska useimpien maalausten taustalla on vahva tunne, inspiraatio on ehdottoman tärkeää.
– Maalaan enemmänkin tunteella kuin tietoisesti suunnitellen tai esimerkiksi jonkin teeman mukaan. Elämäntilanteesta riippuen jokin työ saattaa viedä enemmän aikaa, mutta joskus inspiraatiolle on tilaa ja kuva syntyy nopeastikin. Tärkeintä on tunne ja jos lopputulos ei jonkin ajan kuluttua miellytä, pohjan voi aina käyttää uudelleen. Kuvataiteessa viehättää se, että omat virheet on mahdollista kääntää voimaksi tai luoda kokonaan uutta vanhan tilalle, uusiutua.

Koivumäen töitä on ollut esillä Hervannan kirjastossa kerran aikaisemminkin.
– Se on käytännöllistä, koska asun itsekin Hervannassa eikä minulla ole ajokorttia, joten olisi vaikea kuljettaa tauluja kauas näyttelyä varten.
Hervannan kirjasto on näyttelypaikkana hyvin toimiva.
– Arvostan todella sitä, että on mahdollista saada töitään muuallekin kuin kodin seinille. Kirjastossa kävijä voi nähdä maalauksia ja ehkä parhaassa tapauksessa saada niistä itselleenkin jotain.

Koivumäki kannustaa muitakin luovia ihmisiä tarttumaan rohkeasti mahdollisuuteen pitää näyttely.
– Itse kierrän aina kirjastossa käydessä katsomassa senhetkisen näyttelyn. Näyttelyn pitääkseen ei tarvitse mitään titteliä, vaan jokainen hervantalainen, joka jotain tuntee ja on joskus tehnyt kuvataidetta, voi tarttua uudelleen siveltimeen ja hakea näyttelyaikaa.

Kaisa Muhonen

Hervannan kirjastossa ei enää ole kierrätyskoria

Hervannan kirjasto on luopunut kirjojen kierrätyskorin ylläpidosta.
– Kierrätyskoriin tuotiin liikaa kirjoja, jolloin koppa ja sen ympäristö täyttyivät päivittäin asiakkaiden tuomista kirjoista, kertoo aluekirjastonjohtaja Marjut Pohjalainen.
Lisäksi kierrätyskoppaa kuormitti sen väärinkäyttö; koppa oli joillekin myös vanhojen lehtien ja mainosten jätepaperisäiliö.

Myyriä Hervannan kirjastossa

Elokuvaryhmä Viva Cinola järjestää Hervannan kirjastossa 21.11. kello 13 lasten ja lapsenmielisten lauantain. Luvassa on kaksi koostetta tšekkiläisen Zdének Millerin Myyrä-piirrettyjä.
Ensimmäiseksi nähdään 40 minuuttia kestävä kooste, joka sisältää viisi jaksoa. Koosteen nimi on Kuinka Myyrä sai housut. Toisena on luvassa 50 minuutin mittainen kooste, joka sisältää kuusi jaksoa. Koosteen nimi on Myyrä ja vihreä tähti.
– Syksyn toinen kirjastossa järjestettävä näytös haluttiin suunnata lapsille, kertoo Anne Lehtinen Viva Cinolasta.
– Valitsimme näytöksen retropuolelta viihdyttääksemme myös aikuisia nostalgialla ja kokeillaksemme, mitä lapset tykkäävät vanhoista animaatioista.
Zdének Milleri oli tšekkiläinen animaattori. Hänen tunnetuin animaatiohahmonsa oli ja on edelleen Myyrä. Myyrä syntyi vuonna 1956. Myyrä-jaksojen ääninäyttelijöinä toimivat Millerin omat tyttäret. Ensimmäinen Myyrä-jakso oli Kuinka Myyrä sai housut. Kyseinen kooste sai Venetsian elokuvajuhlilla hopeisen leijonan palkinnon.

Pin It on Pinterest