Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores
Iso-Vilusen poolit kutsuvat skeittiharrastajia

Iso-Vilusen poolit kutsuvat skeittiharrastajia

Suomen parhaimmaksi kuvailtu betoniskeittipuisto valmistui vuoden 2014 lopuilla Kaukajärven kupeeseen Iso-Viluselle, osoitteeseen Vilusen puistokatu 24. Kevään ja kesän myötä ramppi on täyttynyt innokkaista skeittailijoista.
Varsinaista skeittipaikan avajaistapahtumaa vietettiin viime viikonloppuna yleisölle avoimen Manseraman merkeissä. Päätapahtuma oli lauantaina 22.8., jolloin kilpailtiin pooliskeittauksen Suomen mestaruudesta. Avajaissanat tilaisuudessa lausui apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki.
Manserama-skeittitapahtuman järjesti Pirkanmaan Kaarikoirat ry.

Perjantai-iltapäivästä paikalle alkoi kerääntyä harrastajia harjoittelemaan.
– Monipuolinen ja kooltaan hyvin kävijämäärään suhteutettu paikka, kiittelevät Jussi Korhonen ja Jarno Melartin Iso-Vilusta.
Miehet ovat paljasjalkaisia tamperelaisia, joiden oma skeittiharrastus on alkanut jo 1980–90-lukujen taitteessa.
– Silloin kyseessä oli nimenomaan nuorten laji. Nykyisin harrastajia on myös meissä nelikymppisissä, eli keski-ikä on noussut selvästi.
Kaakkois-Tampere on ennenkin vetänyt skeittiharrastajia puoleensa.
– Kaukajärvelle tuli Tampereen ensimmäinen skeittausta varten tehty ramppi. Se oli koulun lähellä, miehet muistelevat.

Iso-Vilunen soveltuu paitsi skeittailijoille, myös skuuttaajille eli potkulautaulijoille sekä bmx-pyöräilijöille ja rullaluistelijoille.
– Skeittauksen ympärille on syntynyt oma universuminsa. Lautailu on tullut lainelaudoista kuivalle maalle, ja nyt lautoja varten tehtyjä rakenteita pystyy hyödyntämään muillakin välineillä.
Iso-Vilusella voi skeittailla pitkälle syksyyn hyvän valaistuksen ansiosta.
Skeittialue on noin 1300 neliömetrin laajuinen, ja toimintoja on kaiken tasoisille ja ikäisille skeittailijoille. Skeittirata on yhtenäinen betoninen rakennelma, joka koostuu kaarevista muodoista ja altaista eli ”pooleista”. Isoin, noin kolme metriä syvä allas soveltuu edistyneille harrastajille.
Poolin ympäriltä löytyy myös katumaisia rakenteita vasta-alkajille.
– Katuskeittaus on kuitenkin ihan omanlainen juttunsa, Korhonen toteaa.

Skeittiharrastus mielletään paitsi nuorten myös erityisesti poikien harrastukseksi. Pääosin se pitää edelleen paikkansa.
– Tällä vuosikymmenellä tyttöjäkin on tullut paljon lajin pariin ja eiköhän suunta ole jatkossakin se, että harrastavian tyttöjen ja naisten määrä kasvaa, Korhonen arvelee.

Skeittiharrastajat ja Pirkanmaan Kaarikoirat ry -skeittiyhdistys ovat olleet mukana paikan suunnittelussa alusta alkaen kertomassa suunnittelijalle toiveitaan. Skeittipaikan suunnitteli maisema-arkkitehti ja alan harrastaja Janne Saario. Asiantuntemusta ja osaamista tarvittiin myös paikan rakentamisessa, myös viimeistely tehtiin huolella.
Skeittiparkin pääurakoitsija oli Tampereen Puutarhacenter, ja rakennustöissä oli mukana suomalainen alan yritys Concrete Proof sekä huippuosaajia Kanadasta ja Ruotsista.
– Tampereen kaupungilta Iso-Vilusen skeittipaikka on ollut valtavan suuri voimanponnistus sekä ajallisesti että rahallisesti. Toivon, että paikka palvelee hyvin skeittailijoita pitkälle tulevaisuuteen, kaupunginpuutarhuri Timo Koski toteaa.
Skeittipaikan kustannukset olivat yli puoli miljoonaa euroa.
– Kaarevien muotojen ansiosta Iso-Vilunen mahdollistaa vauhdikkaan ja ilmavan skeittailun. Iso-Vilunen on Suomen ensimmäinen kansainvälisen kokoluokan skeittipaikka, kuvailee Pirkanmaan Kaarikoirien puheenjohtaja Teemu Grönlund.

Skeittipaikan ja bmx-radan viereen ei saa pysäköidä autoja. Parkkialue sijaitsee Iso-Vilusen eteläosassa Vilusen puistokadun ja Santaharjuntien välisessä kulmauksessa. Iso-Viluselle pääsee myös kävely- ja pyöräteitä, muun muassa Kangasalantieltä, Vilusentieltä ja Vilusen puistokadulta.
Tänä kesänä Iso-Viluselle on istutettu puita sekä sijoitettu penkkejä ja roska-asioita. Tulevina vuosina paikka kohenee entisestään, kun näköala- ja kuntoilupaikat sekä pulkkamäki saadaan tehtyä. Harjualuetta on entisöity pensasistutuksilla, ja sinne rakennettu käytäväverkostoa.

SkeittiNettiin

Teatterikurssi kutsuu Vuoreksessa

Tammikuussa Vuores-talolla käynnistyi Ahjolan kansalaisopiston teatterikurssi. Aikuisten teatteriryhmä Vuoreksessa kokoontuu tiistaisin kello 16.45–20.00.
– Kaikki ovat tervetulleita mukaan, aikaisempaa teatterikokemusta ei tarvita, kannustaa ryhmää ohjaava Mirka Weimer.
– Kevään aikana käydään läpi teatterin perusharjoituksia ja valmistetaan pieni esitys.
Ryhmä on ehtinyt kokoontua jo muutaman kerran, mutta mukaan pääsee vielä hyvin.
– Tällä hetkellä mukana on kuusi kurssilaista. Ilmoittautua voi Ahjolan kautta tai tulemalla paikan päälle Vuores-talolle ensi tiistaina.

Teatterikurssille on lähtenyt jo mukaan monipuolisesti osallistujia. Mukana on miehiä ja naisia, ikäjakaumalla parikymppisestä eläkeläiseen.
– Koossa on aivan ihana ja innostunut ryhmä! Meillä on ollut todella hyvä meininki ensimmäisillä kerroilla, Weimer kertoo.
– Jotkut ovat tehneet teatteria aikaisemminkin jonkin verran, osa on nyt ensimmäistä kertaa mukana. On ollut mukava kuulla ihmisiltä, että he ovat haaveilleet teatteriharrastuksesta pitkään ja nyt uskaltautuneet vihdoin mukaan. Edessä on hieno kevät tämän ryhmän kanssa.
Kevään aikana kurssin painopiste on ryhmäytymisessä ja teatterin perusasioihin tutustumisessa.
– Valmistelemme myös pienimuotoisen esityksen, jota varten teemme kirjoitusharjoituksiakin.
Weimer arvelee, että jos ryhmätoiminta jatkuu ensi syksynä, tavoitteeksi asetetaan näytelmä, jolla olisi useampia esityskertoja.

Weimer valmistui Teatterikorkeakoulusta teatterinopettajaksi vuonna 2003 ja on työskennellyt freelancerina jo sitä ennen.
– Opetan ja ohjaan pitkin poikin Pirkanmaata, Weimer luonnehtii.
Hän on vetänyt kansalaisopistoryhmien lisäksi paljon erityisryhmille suunnattuja kursseja ja myös taiteen perusopetuksen ryhmiä.
– Kurssin sisältö riippuu aina ryhmästä. Samoja harjoituksia voi toki tehdä sovellettuina eri ryhmien kanssa.
Sisällön kannalta on aina olennaista kurssin tavoite.
– Esimerkiksi lasten ja nuorten ryhmissä tai erityisryhmissä voi olla painopiste jossain muualla kuin esityksen tekemisessä, vaikkapa ilmaisun ja itsetuntemuksen kehittämisessä tai maahanmuuttajanuorilla suomen kielen taitojen harjoittelussa. Teatteriryhmissä lähdetään liikkeelle teatteri-ilmaisun perusharjoituksista, joihin kuuluu esimerkiksi kontakti-, luottamus-, aisti- ja äänenkäyttöharjoituksia, puhe- sekä liike-ilmaisun harjoituksia. Lisäksi harjoitellaan roolihenkilön rakentamista ja tutustutaan improvisaation perusteisiin.

Uudelle asuinalueelle toivotaan syntyvän taide- ja kulttuuritoimintaa, johon asukkaat pääsevät osallisiksi.
– Toivottavasti tästä tulisi pysyvä ryhmä, joka rakentaisi esityksiä Vuoreksen alueelle, Weimer toteaa.
– Teatteritoiminta on osaltaan tuomassa yhteisöllisyyttä uudelle alueelle, jossa ihmiset eivät vielä tunne toisiaan. Toivottavasti mukaan innostuisi lisää väkeä niin Vuoreksesta kuin sen ympäristöstäkin.

Kaisa Muhonen

Satu Lepistö aloittaa kirjoittajapiirin vetämisen Hervannassa

Satu Lepistö aloittaa kirjoittajapiirin vetämisen Hervannassa

– Kirjoittaminen on oma intohimoni. Myös opettamiseen on syntynyt intohimo ja koen, että sillä saralla minulla on annettavaa, kertoo kaksi runokirjaa julkaissut tamperelainen Satu Lepistö.
Viita-akatemian käynyt kirjailija kertoo saaneensa akatemian vasta aloitettuaan tekstipalautetta eräältä tamperelaiselta kirjailijalta. Siitä oli Lepistölle niin paljon apua, että hän myöhemmin kysyi, mitä on siitä velkaa. Lepistölle vastattiin, että hänen täytyisi vain antaa se joskus eteenpäin.
– Minulla on suuri palo opettamiseen. Uskon, että minulla onkin paljon jaettavaa siitä, mitä olen saanut opettajiltani. Annettavaa on myös omasta kirjoittamisestani, Lepistö toteaa.

Kova halu opettamiseen toteutuu. Lepistö aloittaa ensi vuoden tammikuussa kirjoittajapiirin Hervannassa.
Hervanta paikkana oli Lepistölle selvä valinta. Hän on viettänyt suuren osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Hervannassa.
– Vaikka olenkin sieltä muuttanut pois, olen säilynyt hervantalaisena, Lepistö tuumaa.
Myös aktiivinen kirjoitusharrastuneisuus Hervannassa vetää Lepistöä puoleensa.
Kirjoittajapiiristä on tulossa Lepistön mukaan tekstipaja, jossa käsitellään opiskelijoiden omia tekstejä. Myös tekstilajit käydään läpi. Lepistön mielestä eniten oppii toisen tekstin käsittelystä ja hän painottaa kritiikin merkitystä.
– Kritiikki on suuri lahja. Se muokkaa kirjoittajaa ja samalla hänen tekstiään, painottaa Lepistö.

Kirjoittamisessa tarvitaan Lepistön mielestä etenkin sinnikkyyttä, eikä hän usko ollenkaan inspiraatioon. Pelkästään lahjakkuuteenkaan hän ei täysin perusta, vaan täytyy myös harjoitella.
Lepistö toivoo ryhmään osallistujilta samaa, mitä hänellä itsellään on: paloa ja halua kirjoittamiseen.
– Ei tarvitse miettiä kehtaako tai kelpaako, vaan saa tulla niiden taitojen kanssa, mitä itsellä on. Kirjoittamaan ei opi kuin tekemällä, Lepistö muistuttaa.
– Ihmisen yleisin lannistin on se, että kaikkea on jo kirjoitettu eikä hän itse pysty siihen samaan. Eikä pystykään! Mutta kukaan muu ei pysty kirjoittamaan juuri sinun äänelläsi. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, Lepistö kertoo lopuksi hiukan hymähtäen.
Kirjoittajapiiri kokoontuu iltaisin kerran viikossa. Ilmoittautua voi Ahjolan kansalaisopiston kevään kurssien ilmoittautumisohjeiden mukaisesti.

Työn alla on muutakin kuin pelkästään kirjoittajapiiri. Lepistö kertoo kirjoittavansa romaania, joka on jo jonkinlaisessa muodossaan, eli hyvässä vaiheessa. Kirjan teemaksi Lepistö paljastaa ihmisten oikeuden rakastaa ketä haluaa.
Lepistö mainitsee kirjoittavansa tietokirjaakin ja saamme myös odottaa kolmatta runokirjaa.

Lepistön aiemmat runokokoelmat eivät ole olleet mitään helppoa luettavaa. Niiden värimaailma on tummanpuhuva ja teokset ovat kysymyksiä herättäviä, pohdituttavia.
Pohjoinen on kasvutarina lapsuudenmaisemasta kun taas Kielilläpuhuja kertomus karhun ja noidan kohtaamisesta ja heidän parisuhteestaan.
Tietynlaisia yhtäläisyyksiä kirjoista voi löytää, ehkä se on juuri tämä tummanpuhuva värimaailma, mutta Lepistö muistuttaa jokaisen kirjan olevan omanlaisensa. Voi siis vain arvailla, mitä on tulossa.

Jenna Hertell
Kirjoittaja on 9.-luokkalainen työelämään tutustuja.Satunettiin

Kultainen vasikka yllättää ajankohtaisuudellaan

– Kuvittelin aina, että en yhtään nauttisi esillä olemisesta. Tampereen Yhteiskoulun Lukion näyttämötyön kursseilla kuitenkin huomasin, kuinka jännittävää ja kutkuttavaa lavalle meno oli. Se oli aina itsensä voittamisen hetki, kuvailee hervantalainen Liisi Hämäläinen.
Lukion jälkeen ei kestänytkään kauan, että teatterista tuli hänelle harrastus.
– Keväällä 2010 olin katsomassa Sampolan opistoteatterin näytelmän ja olin yllättynyt siitä, kuinka todella laadukas esitys oli. Kävin katsomassa sen uudestaankin.
Kun Hämäläinen kävi kiittämässä erästä näyttelijää hienosta työstä, tämä kannusti tulemaan mukaan seuraavana syksynä.
Nyt Hämäläinen on mukana opistoteatterin näytelmässä jo neljättä kertaa.

Opistoteatteri on yleensä tuottanut yhden näytelmän vuodessa. Marraskuun 23. päivänä ensi-iltaan tulevaa Kultaista Vasikkaa on työstetty poikkeuksellisesti puolitoista vuotta.
– Aikaisemmin ensi-illat ovat olleet toukokuussa ja se ei ole kaikkein otollisinta aikaa houkutella ihmisiä teatteriin. Toivottavasti näin marraskuussa yleisö saataisiin vielä paremmin liikkeelle.
Pitkästä valmisteluajasta huolimatta viime metreillä tulee aina kiire.
– Se, että aloitimme jo viime syksynä, on ehkä luonut vääränlaista kiireettömyyden tuntua, Hämäläinen pohtii.
– Ajan olisi voinut käyttää tehokkaamminkin.

Opistoteatteri vaatii työtä ja sitoutumista eri tavalla kuin monet muut työväenopiston kurssit.
– Se tulee joillekin yllätyksenä. Onneksi meillä on nyt näytelmää tekemässä porukka, johon voi luottaa.

Aikaisemmat näytelmät ovat jättäneet rakkaita muistoja mieleen.
– Ensimmäisenä vuonna kaikki oli uutta ja siksi kiinnostavaa, Hämäläinen toteaa.
– Näytelmä oli silloin Aristofaneen Lemmenlakko. Minulla oli vain pieniä rooleja ja vähän vuorosanoja. Ohjaaja huomasi innostukseni ja seuraavana vuonna sainkin lisää vastuuta, Humisevassa harjussa näyttelin nuorempaa Catherinea. Se oli minulle oikein rakas rooli.
Opistoteatterin viimeisin teos oli Uninäytelmä, jossa Hämäläisellä oli jälleen iso rooli.
– Uninäytelmässä pääsin tekemään hyvin monipuolisesti erilaisia tunnetiloja, ilosta katkeruuteen.

Kultaisessa vasikassa Hämäläinen nähdään yhdessä päärooleista.
– Olen Eedit Honka, joka on luonteeltaan räiskähtelevä ja räväkkä opportunisti.
Aikaisemmin lähinnä kiltin tytön rooleja tehnyt Hämäläinen on ollut mielissään saadessaan tehdä hahmon, jossa on särmää ja voimakasta tahtoa.
– Löydän Eeditin suorapuheisuudesta itseäni. Hänessä on intoa ja vauhtia, vaikka myös pimeämpää puolta.
Näytelmässä Eedit houkuttelee aviomiestään ottamaan osaa sota-ajan keinotteluun, helpon rahan toivossa. Suoraselkäinen aviomies kuitenkin vastustelee.

Harrastajateatteri tarjoaa katsojille jotain, mitä ei aina ammattiteatterissa näe.
– Esityksessämme on hengen paloa ja innokkuutta, Hämäläinen kuvailee.
– Myös teksti on hauska ja vauhdikas, joten näytelmä kannattaa tulla katsomaan senkin vuoksi. Ydin on kuitenkin vakava ja Jotunin teksti yllättävän ajankohtainen käsitellessään ihmisen ahneutta ja rahan valtaa.

Opettajaksi opiskeleva Hämäläinen nähdään teatterin lavalla jatkossakin.
– Teatteri on sellainen harrastus, joka vie mukanaan. Ei siitä oikein pääse eroon, vaikka se välillä kysyykin verta, hikeä ja kyyneleitä. Se myös antaa paljon. Jos joskus tulen harjoituksiin väsyneenä ja takki tyhjänä, niin kotiin lähtöön mennessä olen taas saanut intoa ja energiaa myös muille elämänalueille.

Kultainen vasikka nähdään ensi-illassa Sampolan näyttämöllä, osoitteessa Sammonkatu 2 sunnuntaina 23. marraskuuta kello 15.
Muut esitykset tämän vuoden puolella: lauantai 29.11. kello 18, sunnuntai 30.11. kello 15, keskiviikko 3.12. kello 19. Esitykset tammikuussa: keskiviikko 21.1. kello 19 ja sunnuntai 25.1. kello 15.
Näytelmän on ohjannut Raija Vikman. Keskeisissä rooleissa ovat Liisi Hämäläisen lisäksi Jesse Palosaari ja Suvi Stengård.
Lisätietoa löydät täältä.

Kaisa Muhonen

Itse viljelty maistuu parhaalta

Itse viljelty maistuu parhaalta

viljelyKaupunkiviljely on nostanut päätään viime vuosina. Yhä useampi haluaa kasvattaa itse maan antimia ruokapöytäänsä.
Muutama vuosi sitten kaupunkiviljelmä perustettiin Hervantaankin. Viime viikolla Hervannan urbaanit viljelijät viettivät sadonkorjuujuhlaa.
– Teimme sinne kesäkurpitsakeittoa ja erilaisia piiraita, kertoo Heljä Vasara.
Jo viime kesänä mukana ollut Vasara kasvattaa ensisijaisesti lajeja, jotka kaupan hyllyllä ovat kalliita tai joiden saatavuus huono.
– Omat pavut ovat ehdottomia, oma rucola maistuu ihan toiselta kuin villirucola. Salaatti ja tillit tulevat ohessa kuin itsestään. Kukkia kasvatan koristeeksi.

Tänä kesänä kaupunkiviljelyharrastuksen aloitti Sirja Kivelä.
– Kuulin eräältä ystävältäni viljelylaatikoista ja innokkaana multasormena innostuin heti asiasta, Kivelä kertoo.
Kivelä laittoi laatikkoonsa kasvamaan monenlaista: retiisiä, porkkanaa, salaattia, pinaattia, punaista mangoldia, hiukan hernettä, tomaatin, paprikan ja kurkkuyrtin.
Kesän sato ei täysin onnistunut, koska satokaudella oli niin poikkeukselliset säät.
– Kesäkuu oli esimerkiksi tomaatille liian kylmä. Eniten satoa tuottivat pinaatti ja kurkkuyrtti. Myös rooman salaatti on ollut positiivinen yllätys, siinä on hyvä maku ja hyvä kestävyys, Kivelä kertoo.

Kaupunkiviljely antaa myös mahdollisuuden tutustua naapureihin yhteisen puuhastelun merkeissä.
– Alkukesästä pidimme viikottaisia tapaamisia ja satokausi päätettiin yhteiseen juhlaan, kertoo Heljä Vasara.
Keskikesällä lomat ja tapahtumat muuttavat aikatauluja, joten kukin kävi hoitamassa viljelylaatikoitaan milloin parhaaksi näki.
– Ja jos joku laatikko on ollut kuivan oloinen, olemme pienellä porukalla kastelleet vettä janoavia kasveja, Sirja Kivelä toteaa.

Laatikoista on siis pidetty huolta porukalla. Valitettavasti viljelijät eivät ole täysin säästyneet ilkivallalta, sillä viljelylaatikoiden läheltä kulkee vilkkaasti käytettyjä kävelyteitä.
– Retiisini ainakin kelpasivat jollekulle, Kivelä huokaa.

Kaisa Muhonen

Pin It on Pinterest