Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Zhou Qin valmistui yliopistossa Pekingissä kaupan alalta ja työskenteli suuressa kiinteistöalan yrityksessä sen jälkeen kolmen vuoden ajan. Suomeen hänet toi noin viisi vuotta sitten solmittu avioliitto, jonka purkautuessa Qin jäi Suomeen.
– Päätin jatkaa elämääni Suomessa. Alkuun se oli vaikeaa, sillä en osannut suomea enkä löytänyt työtä. En kuitenkaan halunnut elää Kelan etuuksilla, joten aloin toimia yrittäjänä kiinalaisessa ravintolassa Ruovedellä. Onneksi Ravintola menestyi hyvin, Qin sanoo. – Sain paljon asiakkaita ja kehuja. Opiskelin suomen kieltä kotona ja nyt osaan puhua jo vähän suomea, vaikka en vielä puhukaan sitä sujuvasti.
Suomessa Qiniä viehätti suomalainen elämäntapa. Hän on löytänyt Suomesta mieleisiä harrastuksia, kuten laskettelun, uimisen ja lukemisen.
– Suomi on kaunis ja rauhallinen maa, hän sanoo.

Riisi on sushin sielu

Qin alkoi yrittäjäksi Ruovedellä neljä vuotta sitten. Tämän vuoden alussa hänen ystävänsä Tang pyysi häntä mukaan sushiravintola Itsudemon yrittäjäksi.
– Ravintolayrittäjänä kiinnitän huomiota ravintolan kehittämiseen jatkuvasti, hän sanoo. – Sushi on kasvava ruokatrendi. Ravintolat tarjoavat yhä enemmän sushia ja nykyisin sitä saa myös melkein kaikista suurimmista ruokakaupoistakin. Monet tamperelaiset pitävät Itsudemon sushista kovasti. Siksi lähdin Itsudemon yrittäjäksi Tangin kanssa heti, kun hän kutsui ja nyt olen toiminut Itsudemon yrittäjänä muutaman kuukauden ajan.
Qin pitää sushissa tärkeimpänä asiana sitä, että sen on oltava tuoretta.
– Lounasaikaan monet ravintolat valmistavat enemmän ruokaa etukäteen, koska lounasaikaan asiakkaita on paljon. Itsudemossa näin ei tehdä, tarjoamme aina ruokaa niin paljon kuin tarvitsee ja palkkaamme siksi enemmän kokkeja tarjotaksemme riittävästi tuoretta sushia asiakkaille, hän sanoo.
Itsudemo-ketjulla on 12 ravintolaa ja 27 kaupoissa toimivaa sushibaria jo nyt. Tarjolla on yli 30 erilaista sushia, kuten nigireitä, makeja ja hosomakeja.
– Riisi on sushin sielu, Qin sanoo. – Jotta osaat tehdä sushia, sinun täytyy tietää, Kuinka riisiä tulee keittää, eikä se ole helppoa. Japanissa kokit opiskelevat riisin keittämistä kahden vuoden ajan. Meillä Itsudemossa oikein keitetty riisi on isossa roolissa, samoin tuore, norjalainen lohi, jota tilataan joka päivä.
Qinin oma sushisuosikki on lohinigiri.
– Riisi ja lohi ovat täydelliset kumppanit toisilleen. Oikea tapa syödä sushia on dipata lohta soijakastikkeeseen, ei riisiä, Qin opastaa.

Sushisanastoa

Nigiri tarkoittaa riisipalaa, jossa riisi on puristettu ovaaliksi palloksi. Päällä on usein kaunis kalasiivu, jonka alapinnalla on hieman wasabia.
Maki tarkoittaa sanana riisirullaa.
Hosomaki on yksinkertaisin sushityyppi. Se on merileviin kääritty riisi- ja kalarulla.
Wasabi on maustekrassiksikin kutsutun kasvin juuresta valmistettua tahnaa. Aitoa wasabia on vaikea viljellä ja sen hinta on hyvin korkea. Tästä syystä wasabin sijaan käytetään usein, vihreäksi värjättyä piparjuuritahnaa, joka muistuttaa maultaan oikeaa wasabia.
Teksti: Satu Lepistö
Kuva: Itsudemo

Pin It on Pinterest