Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Turtolan Citymarketista on nyt saanut parin viikon ajan tuoretta sushia irtomyynnistä. Asiakkaat ovat ottaneet uutuuden ilolla vastaan, kertoo kauppias Marko Vainikainen.
– Sushit valmistetaan meille myyntiä edeltävänä yönä kalatukku E. Erikssonilla, joten ne saadaan tuoreina myyntiin, Vainikainen kertoo. – Sushit ovat päivän tuote, joten uusia tuodaan joka aamu maanantaista lauantaihin.
Susheilla on ollut alusta asti kova menekki. Tamperelaiset ovat löytäneet sushit ja niille on jo vakituista ostajakuntaa.
– Asiakkaat ovat ottaneet uuden tuoteryhmän loistavasti vastaan, Vainikainen kertoo. – Viime perjantaina susheja myytiin 1238 kappaletta. Se on jo varsin paljon, hän lisää.

Kysyntää on paljon

Erityisesti lounasaikaan ja ilta-aikaan salaattibaarin yhteydessä sijaitsevaa sushibaaria saadaan täydentää säännöllisesti.
– Meillä myytiin aiemminkin sushia rasiassa, mutta irtomyynti on ollut asiakastoive. Tuoreus on tärkeä asia minulle, Vainikainen sanoo.
Vainikainen on itsekin sushin ystävä. Sushia tulee nykyisin valittua esimerkiksi iltapäiväkahvin kaveriksi.
– Samalla tulee tarkkailtua laatua, Vainikainen sanoo.
Sushi maistuu kauppiaalle soijakastikkeen ja wasabitahnan kanssa, vaikka kauppias vähän varoitteleekin ensikertalaista toimittajaa wasabin tulisuudesta. Ihan turhaan, sillä se on todella hyvää.

Sushi sopii monen makuun
Jutuntekohetkellä sushibaarissa on tarjolla kahdeksaa eri lajia: tonnikala-, lohi-, kalifornian surimi-ja paahtolohi- makeja, sekä kasvisvaihtoehdot wakame ja retikka. Lisäksi tiskistä löytyy nigirejä ja ebiä ja lisukkeena garia ja wakame-merileväsalaattia, wasabitahnaa ja soijakastiketta.
– Puikotkin saa mukaan, Vainikainen lupaa.
Kalamestari Iiro Laitinen on työskennellyt kaksi vuotta kaupassa ja sushi on paitsi omaan, myös viisivuotiaan tyttären makuun. Vaikka tytär on jo kokenut sushinsyöjä, puikkojen käyttöä harjoitellaan vielä.
– Lohinigiri on suosituin. Se on sellainen kulmakivi, jota ensikertalainenkin uskaltaa maistaa. Lohi on monelle ennestään tuttu raaka-aine, Laitinen toteaa.
Sushit kauppaan toimittava tukku on jo ennestään asiakkaille tuttu. Heiltä tulee myymälään tuontikalaa, simpukoita ja äyriäisiä. Nekin ovat kaupassa kasvava tuoteryhmä. Sushia ostavia asiakkaita tulee ajan kuluessa vielä varmasti lisää.
– Jonkin verran käy sellaisiakin asiakkaita, jotka eivät ole vielä kokeilleet sushia. Kannustan kokeilemaan, sillä siitä saa esimerkiksi täyttävän lounaan, Vainikainen sanoo.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest