Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Eppu Nuotion uutuusdekkarit, suosittelen. Kesä on lukuaikaa. On mukava palata klassikoidenkin pariin.

Lukeminen on ajankulua, viihdettä, viisautta. Kaukana kavala maailma.

Mutta mukavahan täällä on keikkua..

 

SOTA JA SATU

 

Ensimmäisen sotakirjan lukaisin mummolassa; löysin kannettoman, kellastuneen kirjan vintiltä. Mummon toisen aviomiehen peruja. Tuomas oli sotavuodet kaatumatautinsa tähden varastokessuna – vai oliko hän ylikersantti? Lukumies joka tapauksessa. Mummo luki vain lehtiä. Hänen kuoltuaan käsiini ajautui hänen saamansa lahjakirja; Hellaakosken runoja. Ajan tavan mukaan sivut olivat kiinni eikä mummo ollut käyttänyt paperiveistä – runoilijat – mitä lie homonisteja!

Lukaisin tuon sotaromskun hetkessä ja sen jälkeen otin velipojan ilmakiväärin ja ammuskelin pellola näkyviä vihollisia – heinäkuhilaita.

 

Kaupunkiin palattuani aloin uppoutua lukemisen suhteen pitkäksi aikaa pelkästään sotakirjoihin. Seikkailua ja satuahan ne olivat henkselinkokoiselle pojalle, mutta Eino Hosian kirjoitama Tuliholvin alla kuljetti minut sodan karmaisevaan todellisuuteen. Lukuvaikutelmaa syvensi ja tehosti tietenkin se, että Eino Hosiakin kaatui sotatantereella.

 

7o-luvulla keskiolutbaarit ilmestyivät kaupunkikuvaan ja niissä tapasin monenlaista väkeä. Vielä silloin sodan rintamamiehenä kokeneita oli asiakaskunnassa melkoisesti; Suomessakin oltiin vapautumassa raatamiskeskeisestä todellisuudesta viihteelle – ainakin sitä yritettiin ja olut oli monelle matkalippu satumaahan.

 

Niihin aikoihin sotakirjoja tuupattiin markkinoille vaikkakin jotkut sotapolven jälkeläiset sotivat vanhempiaan vastaan kyseenalaistaen tai jopa syyllistäen omat vanhempansa sotavuosien osallistumisesta. Tietenkin nämä muka radikaalit hiljenivät saavutettuaan itselleen vankan viran; muuttuivat yhteiskunnan rakenteita lujittavaksi ja uutta nuorisoa vastustaviksi kuten meille kaikille lähes poikkeuksetta käy.

 

Sodan viihteellistäminen on keino ansaita rahaa, mutta sota satuna on kaukana todellisuudesta. Tosiasiahan on se, että hyvin kirjoitetuja sotakirjoja on todella vähän. Useimpien mielestä Väinö Linnan Tuntematon sotilas on se ainoa oikea kotimainen sotaromsku. Rokka ja Kariluoto kumppaneineen elävät ja voivat hyvin tämänkin päivän lukijoiden sydämissä. Tietenkin olisi ollut mahtava asia, jos Linna olisi kuvaillut päähenkilöidensä elämää jatko-osassa; sodan jälkeisiä ihmissuhteita, työntekoa, yhteiskunnan atmosfääriä. Pelkoja, toiveita, todellisuutta. Kenestä tuli sodan jälkeen metallimies, raksadunari, viljelijä tai johtaja, yrittäjä?

 

Sotaveteraaneja ei ole keskuudessamme kohta yhden yhtäkään. Ei fyysisesti, mutta esimerkiksi kirjojen ansiosta he elävät takuulla niin kauan kuin tämän maapallon vieterissä vetoa riittää. Ehkä se paras viime sotiamme kuvaava kirja on vielä kirjoittamatta? Toivoa ainakin sopii, sillä uskon, että Tuntematonta sotilastakin paremman romskun joku pystyy kirjoittamaan.

 

Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest