Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Kauppakeskus Duoon avattiin 17. elokuuta uusi palvelu Digishop.fi. Yritys on toiminut alallaan jo 15 vuotta. Digishop.fissä myydään kivijalkamyymälöiden ja verkkokauppojen kautta kotiin, toimistoon ja vapaa-aikaan liittyviä kuluttajaelektroniikan laitteita, tarvikkeita ja varaosia sekä korjauspalveluita.
Tällä hetkellä kauppojen ja verkkomyymälöiden valikoimassa on jo yhteensä 30 000 nimikettä, mukaan lukien panssarilasit, suojakotelot, kuulokkeet, kaiuttimet, kaapelit, akut, laturit, älykellot ja kunnostetut ja uudet puhelimet.
– Pyrimme tarjoamaan tuotteita, joita asiakkaamme tarvitsevat. Usein sellainen tuote ei löydy kotimaasta vaan vaikkapa toiselta puolelta maapalloa. Siksi olemme rakentaneet luotettujen kumppaneiden verkoston, jonka avulla voimme tarjota oikeat tuotteet, sanoo asiakkuusjohtaja Pete Koskinen.
Liikkeessä korjataan puhelimia, tabletteja ja läppäreitä sekä PlayStation-konsoleita.
Esimerkiksi puhelimen rikkoutuessa ei Koskisen mukaan kannata heti lähteä ostamaan uutta, sillä vanhan korjaamisesta syntyy asiakkaalle taloudellista hyötyä. Laitteen korjaaminen paitsi tulee usein uuden hankintaa edullisemmaksi, on myös ekologisempaa. Lisäksi asiakas säästää uuden laitteen käyttöön ottamisen ja uuden laitteen käytön opettelun vaivan. Esimerkiksi seniori-ikäiselle uusi älypuhelin saattaa olla hankalaa ottaa haltuun.
Yleisimmät korjaustarpeet hoituvat asiantuntijaliikkeessä alle päivässä, jos jonoa ei ole.

Näytön rikkoutuminen tai akkuongelmat yleisimmät syyt huoltotarpeelle

Yleisimmät syyt, joiden vuoksi puhelin tuodaan korjaukseen, ovat Hervannassa sijaitsevan Digishop.fin myymäläpäällikkö Anssi Kesäsen mukaan näytön rikkoutuminen, akun huono kesto ja latausongelmat, jotka nekin usein johtuvat akkuongelmista. Nopeimmillaan Android-puhelimen akun saa liikkeessä vaihdatettua noin tunnissa, jos jonoa ei ole, ja IPhonen jopa puolessa tunnissa.
– Pyrin yleensä siihen, että puhelin on käytössä saman päivän aikana, jos se tuodaan huoltoon tarpeeksi aikaisin päivällä, sanoo Kesänen. – Jos vanha laite on vielä toimiva, huolto tulee yleensä edullisemmaksi kuin uuden laitteen hankinta, sillä uuden ostohinta lähentelee kaikista kalliimmissa puhelimissa tuhatta euroa.
Yksi vaihtoehto uudelle puhelimelle on käytetty ja huollettu laite. Niitäkin Hervannan liikkeen valikoimiin on tulossa.
– Paljon kysytään myös esimerkiksi muutaman vuosikymmenen ikäisiä Nokia-puhelinten akkuja tai Doro-puhelinten tarvikkeita. Niitäkin löytyy valikoimistamme. Esimerkiksi seniori-ikäinen ei välttämättä halua tai tarvitse uutta älypuhelinta vaan haluaa jatkaa tutun laitteen käyttöä, Kesänen sanoo.
Hervantaan muuttanut Digishop-liike sijaitsi aiemmin keskustassa Hallituskadulla. Kesänen siirtyi liikkeen muuttaessa työhön Hervantaan, joka ei ennestään ole kovin tuttu alue hänelle itselleen. Alueen vilkkaus onkin päässyt yllättämään ja yritystoiminnan kannalta alue vaikuttaa kiinnostavalta.
– Suomalaiset osaavat arvostaa läheltä saatavia palveluita. Duossa täysin samanlaista palvelua ei ollut ennestään ja siksi tämä on kiinnostava alue meille, Kesänen toteaa.
Puhelimen, läppärin tai tabletin voikin nyt korjauttaa kätevästi vaikkapa kauppareissulla.

Teksti ja kuva: Satu Lepistö

Pin It on Pinterest