Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Pään pyykkikone pyörii, linkoaa. Jäljelle jää enimmäkseen kauniita muistoja. Minä vihaan sinua lause unohtuu. Viha on rakkautta. Sellaisia olemme.

Unohdan, haluan unohtaa omat suusammakkoni, vaikkakin sammakko on kaunis eläin.

Olihan meillä rakkautta, kiitos! Ja kuka tietää kaiken, kaiketi joku luulee tietävänsä.

Mutta hyvä näin, kuunella menneen kuiskeet.

Veikko Lindroos

 

Postia unohduksen yöstä

 

Eila Pennanen, 1916-1994, syntyi ja kuoli Tampereella.

Hän oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja, jonka pajasta ilmestyi 36 teosta. Esseekokoelmia, romaaneja,radiokuunnelmia ja yksi runokokoelma.

Hän myös suomensi korkelaatuisia teoksia.

Kiitos harhaluulosta -runoteos ilmestyi vuonna 1970.

Kirjailija kertoi teoksen takakannessa alkaneensa kirjoittaa runoja vuotta aiemmin, kun hän käänsi filosofi Bertrand Russelin elämänkertaa. Tämän käännöstyön raskaus keveni runoihin, joissa ihmiselämän monimuotoisuus nousee lukulampun paljastavaan valoon. Runot ovat nostalgisia, kertovat menetyksistä, vanaveteen jääneistä päivistä, jotka eivät koskaan palaa. Pennasen runot ovat lämpimiä ja on valitettavaa, ettei hän julkaissut myöhemmin lyyriikkaa kokoelmien muodossa.

”Nyton mökki, (vaikka Katepal ei kasva ruohoa) saderopisee, sitä sopii kuunnella, istuskella, katsella ikkunasta ulos.

Menit pois. Väsyit vekseleihin, krapulaan, ahdistukseen. Ihmisten heikkoon rakkauteen.

Olisit jäänyt. Kävisit mökissä.”

 

Esseiden mestarikirjoittaja

 

Kirjailija Eila Pennasen päätyönä pidetään Tampere-triologiaa, joka ilmestyi vuosien 1971-73 aikana; Himmun rakkaudet, Koreuden tähden, ja Ruusuköynnös.

Pennasen ensimmäinen romaani Ennen sotaa oli nuoruus, tuli uunista ulos vuonna 1942. Viimeiseksi julkaistuksi romaaniksi jäi Tyttölapsi, 1992.

 

Itse pidän eniten Eila Pennasen esseistä. Hänen kolme kokoelmaansa ovat kuin autiosaareen kätketty aarrearkku. Jo puolimatkan krouvin ohittaneelle lukijalle esseet antavat mukavaa ajankulua, lohdutusta ja pähkinöitä purtavaksi. Hänen esseensä kertovat klassikoista, jotka ovat nykyhetken arvottamisessa jääneet unohduksen yöhön. On onnekasta, että nyt-hetken metelin takana odottavat hyvää luettavaa kaipaavaa esseekokoelmat Tunnustelua, 1965, Kirjailijatar ja hänen miehensä, 1982, sekä Luettua, läheistä, 1990.

Pennanen tulkitsee lämmöllä, suurella ymmärryksellä muun muassa Kalle Päätalon ja Joel Lehtosen tuotantoa. Esseisti oli sitoutunut elämässään henkiseen kehitykseen, hänellä oli varaa myöntää, että oli julkonut Joel Lehtosesta täysin sopimattoman analyysin. Tällaiseen tunnustukseen kykenee vain hän, kenellä on suuri sydän ja sielu.

Eila Pennasen esseissä valotetaan Virginia Woolfin, Minna Canthin, Tito Collianderin, Mauri Sariolan, Rex Stoutin ja monen muun painavaa, syvällä seilaavaa kirjallista tuotantoa. Tamperelaisista kirjailijoista, kulttuurivaikuttajista Eila Pennanen on ehkä kaikkein syvällisin, lukijaan puhutteluyhteyden saavuttanut tekstin tuottaja.

 

Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest