Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Hervannassa sijaitsevalla Tampereen Teknillisellä lukiolla alkoi perjantaina 2. helmikuuta peliyö. Lukion ja samalla kampusalueella sijaitsevan Tampereen ammattiopisto Tredun opiskelijat pelasivat suosikkipelejään läpi yön vastapainoksi opiskelulle. Tapahtuma oli kaikille kampusalueen opiskelijoille maksuton ja lisäksi mukaan mahtui jo valmistuneita opiskelijoita.
– Kyllä kiirettä pitää, kun on joka paikassa nyt tekemistä. Kuitenkin tänä yönä pitäisi opiskelijoiden päästä tänne pelaamaan ja näkemään kavereitaan, Santtu Reinikka, yksi peliyö-tapahtuman pääjärjestäjistä, kommentoi tunnelmaa ennen peliyön alkamista.
Projektinhallintaa ja yhdessäoloa
Tampereen Teknillisestä lukiosta reilu vuosi sitten valmistunut Eero Koskinen oli vanhana järjestäjänä tullut katsomaan, millaisen muodon peliyö on ottanut nyt, kun siitä ovat vastuussa uudet järjestäjät. Peliyö on pitkä perinne Teknillisessä lukiossa, joka aiemmin tunnettiin Hervannan lukiona.
– Peliyö on tuttu tapahtuma jo 90-luvulta ja nyt onkin kyseessä sitten varmaankin 32. peliyö. Siitä asti tämä on ollut, kun aikoinaan Hervannan lukiolle tuli tietokoneet, kyllä tänne on varmasti joskus kuvaputkinäyttöjä tuotu, Koskinen kertoo.
Hervannan lukio siirtyi Tampereen ammattiopisto Tredun kampukselle vuonna 2014 ja vaihtoi silloin nimensä Tampereen Teknilliseksi lukioksi.
– Vuoden 2015 alussa järjestettiin ensimmäinen peliyö täällä ja siitä lähtien minäkin olen ollut mukana, Koskinen selittää.
Peliyö tarjoaa opiskelijoille yhdessä tekemistä, mutta myös itse järjestäjille haasteita ja onnistumisia.
– Täällä lukion nykyiset ja vanhat opiskelijat pääsevät viettämään yhdessä vähän aikaa, näin saadaan koulu yhteen vapaa-ajallakin. Pääjärjestäjille tämä on projektipäällikkönä olemisen harjoittelua, Koskinen toteaa.
Järjestelyihin liittyykin paljon erilaisia tekijöitä, jotka pitää osata huomioida. Koskinen nimeää vanhasta kokemuksesta esimerkiksi markkinoinnin ja paloturvallisuuden. Tampereen Teknillisen lukion opettaja ja peliyön valvova opettaja Mari Rintanen kokee, että järjestelyissä onnistuttiin hyvin.
– Aika ammattimaista touhua tämä on, opiskelijat osaavat paljon. On hienoa, että opiskelijat pääsevät kokeilemaan tapahtuman järjestämistä turvallisessa ympäristössä, Mari Rintanen sanoo.
Peliyö pitää huolen koulun yhteishengestä ja Eero Koskisen mukaan myös tuo Teknilliseen lukioon nimen mukaisesti paljon tekniikkaan liittyvää tekemistä.
– Kerrankin saa koululla pelata ihan luvan kanssa, Koskinen naurahtaa.

Pelaaminen on oma kulttuurinsa
Pelaajia mahtui liikuntasaliin toista sataa ja sen mukaisesti erilaisia pelejäkin oli esillä. Pelejä riitti perinteisistä tietokonepeleistä tanssimattoon ja osa opiskelijoista oli tullut paikalle ainoastaan viettääkseen aikaa kavereidensa kanssa.
Peliyöhön osallistuneet opiskelijat Andreas Jabbari ja Ali Chridi näkevät peliyön ytimenä yhteisöllisyyden.
– Pelaaminen on kivaa juuri siksi, että kun tässä on kavereitakin niin onhan se sosiaalista, Jabbari pohtii.
– Kyllä peliyössä on ideana se fiilis, kun kaikki kerääntyvät pelaamaan samaan paikkaan, tässä voi tehdä juttuja kavereiden kanssa, Chridi toteaa.
Pelaamisesta ja sen yleistymisestä keskustellaan nykyään paljon. Pohditaan esimerkiksi pelaamisen hyötyjä ja haittoja. Uudelle sukupolvelle pelaaminen on tavallista ajanvietettä ja se nähdään laajempana ilmiönä kuin koskaan.
Peliyön vanha järjestäjä ja lukion entinen opiskelija Sampo Rantanen pitää pelaamista kaikkien juttuna.
– Kaikki ovat jossain elämänsä vaiheessa pelanneet vaikka edes sen yhden pasianssin, Rantanen muistuttaa.
Pelaaminen voidaan nähdä samalla tavalla kehittävänä toimintana kuin ennenkin, vaikka pihapelit ovat vaihtuneet konsolipeleihin ja virtuaalitodellisuuteen.
– Pelaaminen kehittää ehdottomasti eniten kielitaitoa, ryhmässä toimimista ja kommunikointitaitoja. Kuitenkin tietenkin myös esimerkiksi reaktiokyky, päättelykyky päätöksenteko ja paineensietokyky sekä motoriikka kehittyvät, Rantanen tiivistää.
Miksi on sitten niin tärkeää tulla pelaamaan tällaiseen tapahtumaan, kun nykyään kotoakin saa yhteyden kavereihin vaikka videopuhelun välityksellä?
– Se on ihan selvää, kyllähän kaikki juttelevat kaverille mieluummin kasvotusten kuin puhelimessa. Yhteisö on se juttu, minkä vuoksi kaikki ovat täällä, tämä on ihan oma kulttuurinsa, Rantanen kertoo.
Peliyöhön syttyivät valot jälleen lauantaiaamuna yhdeksän aikaan ja tapahtuma oli suoritettu kunnialla loppuun asti. Peliyö toistuu vuosittain oma-aloitteisen opiskelijoista koostuvan tiimin ansiosta. Tiimiläisistä monet ovat myös koulun opiskelijakunnan hallituksen jäseniä.
– Opiskelijakunnan hallitus järjestää tapahtumia ja kuuntelee oppilaiden toiveita omaan kouluun liittyen. Viihtyvyys koulussa ja toisaalta koulun ulkopuolellakin on tärkeää, opiskelijakuntatoiminnan konkari Vilma Vainio tiivistää.
Viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden tavoittelu on onnistunut peliyön avulla aina hyvin. Siksi perinteisiin luotetaankin.
– Ilman pelaajia ei tietenkään koko tapahtumaa olisi. Peliyö on pitkä perinne ja siksi tämä onkin tärkeää, Eero Koskinen tiivistää.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest