Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Romanttisessa kirjallisuudessa on salaperäisiä miehiä; jopa kodinkonenikkari muuttuu iki-ihanaksi. Hikiset haalarit näyttäytyvät ritarin sotisopana. Realisti kai sanoisi sekundaromeoksi.

Sosiaalipornoa? Onko salaisen suhteen hinta sama kuin taannoin Monicalla? Tahrattu mekko.

Vanha kansa tiesi paljon asioita- Parturit ovat huonoja naisia, maalarit juoppoja. Ja miehelle riittää osoite tai jopa ladonseinään naulatut rintsikat- Mies ajaa helposti 500 kilometriä deittisuhteen takia. Suhteen?

Tuttuni, mukava nainen, pitkästyi liitossaan. Deitit antoivat vaihtelua. Jännitystä. Koulutti koirien sijaan karvaisia miehiä. Ei tehnyt käsitöitä ainakaan langoilla.

Lääkkeet olivat turruttaneet hänen fysiikkansa, mutta päänsisäinen maailma kihisi ja kuhisi rivoja kohtauksia. Itse asiassa hän vihasi miehiä. Juttelin aika paljon hänen kanssaan. Aviomies ansaitsi koston siksi, että hän oli kiltti, hyväuskoinen ja hän oli niin kuin kaikki, erehtyvä. Ei hyvä haltija, joka täytti toiveita uupumatta.

Soppeli ammuttavaksi aamunkoitteessa. Tai pissatettavaksi.

Mies sai tietoa, mutta nainen ei tunnustanut mitään. No, viettivät elämänsä yhdessä loppuun asti. Onnettomina.

Kohtuuden nimissä on mainittava, että tunsin, tunnen karvapääuroksia pilvin pimein. Heitä, joille ihmissuhteet ovat narsista spelailua.

 

Tuttuni Sale yritti paperihameessa tanssimalla julkisuuteen. Ei päässyt. Sai toki taudin.

Alkoi kirjoittamaan. Elätti sillä itsensä. Otava julkoi häneltä kaksiteosta. Pitkä rivi muita toisten kustantamoiden julkaisuohjelmaa. Näytelmiä, kuunnelmia. Kuukausipalkka lehtitalolta.

Hän urkki ystäviltä, tutuilta naisilta romantiikkatiedot. Olivat pian lehden jatkiksessa.

Sale oli minua kohtaan reilu ja ystävällinen. Lääkärin varoituksista huolimatta päästi pirun pullosta ja kuoli. Melkein 30 vuotta sitten. Kepeät mullat!

 

Virpi Hämeen-Anttilan uunituoreus, Villa Speanza, johdattaa lukijansa muun muassa salaisuuksien lähteille. Dekkarikirjallisuudessa on usein likaisia salaisuuksia ja tietenkin kiristäjä. Juorukelloka. Kyllä kansa tietää!

 

Olen pitänyt Virpi Hämeen-Anttilan teksteistä. Pakenen todellisuutta; mitä todellisuutta? Lukeminen on totta.

Naiskirjailijoiden, verstaalla opettajani, ja oppilaani, halveksi ja kyseenalaisti sanaa naiskirjailija, julkaisut ovat tärkeitä kaikille, joita robottielämä ei tyydytä.

En (enää) useinkaan lue putkiaivoukkojen törkytörinää, sovinistista, omahyväisen virneen täyttämää törinää kaadetuista naisista.

Minulla on täytetty hirvenpää kotona! Se lause saanee kuulijanaisen jalat veteliksi..

 

Villa Speranzan lukeminen on kohdallani nautinnollisella loppusuoralla, mutta jo nyt kehtaan suositella kirjan ostamista kaikille meille, joilla on aina nokka tai pyrstö tervassa.Kuviota paljastammatta tarkastelen kirjailijan aiemmin ilmestynyttä psyykenvyyhtiä.

 

Virpi Hämeen-Anttilan romaani Päivänseisau, 2009, on taidokkaasti rakennettu kuvaus ihmssuhteiden vaikeuksista, siitä, kuinka menneisyyden käsittelemättömät asiat estävät nyt-hetkessä täysillä elämisen.

Kirjan päähenkilöt Paula Jansson ja Erik Kataja elävät enimmäkseen päänsisäistä elämää, vatvovat menneisyyttään. Paula on isänsä ja siskonsa jyräämä, ja sisaren itsemurha tuuppaa syyllisyyttä uhrautuneen Paulan taakaksi lisää. Kirja osoittaa, että vaatimattomuus ei kaunista, se kauhistaa, mutta kiltitksi oppinut, opetettu ei voi oikein aggressiotaan näyttää, sillä onhan kuolleelle sopimatonta olla vihainen. Lisäbonuksen henkilökohtaiseen helvettiin tuo avioliiton romuttanut syrjähyppy.

Erik on äitinsä haavoittama kirjailija. Kyyninen ja vihainen. Sydänjuuriaan myöten loukattu. Kumpikin päähenkilö kokee olevansa lentokyvytön siipirikko, menneisyyden halvauttama. Kirjailijan luomat henkilöhahmot ovat osuvia, uskottavan tuntuisia.

 

Jäät lähtevät

 

Kirjan lopuksi uskon monen lukijan huoahtavan helpotuksesta. Paula palaa miehensä luokse, Erik lähtee kohti parisuhdetta, kohti oman perheen perustamista. Tunteet on purettu, anteeksi on annettu, oikea elämä voi alkaa.

”Carpe diem. (…) Nyt uudelleen. Tartun päivään. En hellitä alttoviulustani mutta otan toiseen käteeni viulun. En hellitä itsestäni mutta otan viereeni Ollin. Nyt voin saada molemmat. Olen toinen kuin silloin, vanhempi, viisaampi, vahvempi. Rakennamme pesää. tahdomme jouluksi saman katon alle. (…) On hyvä kääntää kokka kotiinpäin, kun on majakka ja satama ja joku odottamassa.” Päivänseisaus on selviytymistarina; keski-ikäiset saavat uuden nuoruuden. Nyt apuna on elämänkokemus. Siisti tarina, lukukokemus monen makuun. Muodikasta analysointia, kulttuuriominaisuuksilla koristeltuja ihmisiä. Ja onnellinen päätös: he saivat toisensa, perhe pelastui ja lapset, hehän tärkeimpiä ovat. Ehkä tämän kirjan lukeminen auttaa joitain lukijoitakin rohkeampaan elämään, antaa vihjeen siitä, että jäät voivat lähteä, ihana vanhuus yhdessä rakastetun kanssa odottaa kuin jäätelöannos kahvin kanssa tyylikkäässä takkahuoneessa.

 

Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest