top of page

Kaupan lakko herättää huolta kuluttajissa ja yrittäjissä

Kaupan alan työntekijät julistivat lakon vaatiakseen parempia työoloja ja palkkoja. Samalla yrittäjät ovat huolissaan liiketoimintansa kannattavuudesta.
Työntekijöitä edustava Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kaupanliitto ovat neuvotelleen kaupanalalle uusista työehdoista, mutta he eivät ole päässeet niistä sopuun. PAM toteuttaa uhkauksensa keskiviikosta perjantaihin kestävästä myymälöiden lakosta. Liittoon kuuluvat kauppojen työntekijät eivät tule sen aikana töihin. Lakkojen piirissä on Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan yhteensä noin 70 000 työntekijää ja esihenkilöä. Lakko kohdistuu noin 3 000 toimipaikkaan. Lakko tuo esiin myös laajemman keskustelun työelämän haasteista ja työntekijöiden oikeuksista
Kysyimme kauppias, yrittäjä Mikko Sippolalta Tampereen Hervannan Arkkitehdin kadun K-Market Helapuistosta miten lakko on vaikuttanut hänen kauppansa toimintaan?
-Ei kauheammin meillä, osa henkilökunnasta on lakossa ja osa on tulossa töihin normaalisti. Tällä hetkellä olen täällä yksin varsinaisesti ja eläkeläinen isäni tuli apuihin vähän hyllyjä täyttämään. Ainakin tässä aamut selvitään pienemmällä väellä ja sitten illaksi saadaan vähän apuja.

Anne Sällylä

20.2.2025

Onko kaupan aukioloaikoihin tulossa muutoksia?

Ei ole tulossa, ihan normaalisti pystytään palvelemaan ja Wolt -pikatoimitukset toimivat myös.

Miten olet tilannut tuotteita etukäteen?

Jonkin verran on ennakoitu varastoon, alkuviikosta on tullut isompaa ja loppuviikosta sitten vähemmän, mutta ei varmasti mitään isompia puutteita tule olemaan. Jotain yksittäisiä tuotteita voi varmasti loppua.

Mitä arvelet kuinka kauan lakko kestää?

Toivottavasti ei nyt kestäisi pidempään. Tällä hetkellä lauantai aamuun tämä lakko ja toivottavasti saadaan sitten sopu aikaiseksi ja päästään arkeen kiinni sen jälkeen.

bottom of page