”Paras palkinto on itseni ylittäminen”
Vesa-Heikki Hietaselle Hervanta on koti, jonka kadunkulmissa ja Suolijärven lenkkipoluilla on hänen historiaansa. Kuva: Sirpa Koivu
Sarjakuvataiteilija Vesa-Heikki Hietaselle on ollut kaikki kaikessa oppia piirtämään itse.
Sirpa Koivu
27.11.2024
Se taito syntyi pitkäjänteisellä työllä. Nyt on yksiin kansiin saatu hänen ensimmäinen sarjakuvakirjansa, Kuplivaa elämää. Sen kannessa virnistää pahanilkisesti suuri pallonaama, sarjakuvan päähenkilö, räävitön, ankarasti bailaava Mustis-mustekala.
Tuore sarjakuvateos on koostettu kymmenen vuoden aikana piirretyistä stripeistä eli lyhyistä sarjakuvista, joiden pituus on yleensä 2–4 ruutua. Parhaat palat julkaisi Nurkka-kustannus.
Kuplivaa elämää oli Iltasanomien kuukauden kotimainen maaliskuussa 2018. Vesa-Heikin toinenkin hahmo, Miki-kissa, oli kuukauden kotimainen vuoden 2020 joulukuussa.
– Se oli tärkeä meriitti aloittelijalle, Hietanen kertoo ja harmittelee, ettei sitä foorumia enää ole.
Strippi kerrallaan
Sarjakuvien piirtämien ei ollut mikään itsestäänselvyys piirustustaidottomana itseään pitäneelle Hietaselle. Piirtäminen alkoi kiehtoa, kun hän ideoi toisen runokirjansa kannen, vaikkei itse tehnytkään sitä.
Siitä heräsi hänen kiinnostuksensa visuaaliseen ilmaisuun.
– Halusin tehdä jotain omaa, en vain käsikirjoittaa, vaan myös piirtää. Aluksi sain painia saadakseni piirrettyä jotain ihan yksinkertaista. Ja sitten kun onnistuin, innostus oli mieletön. Melkein hypin kattoon, hän muistelee.
– Oman äänen löytäminen oli palkinto siitä, että väkersin itsekseni. Opin strippi kerrallaan. Minua auttoi myös, kun tein Hervannan Sanomille neljä vuotta viikoittain Kupliva elämää-strippejä. Oli pakko saada jotain aikaan.
Hietasen työväline ei ole piirustuslevy, vaan lyijykynä ja tussi.
– Kummaan lyijyt pois, tussaan ne sitten. Haluan tehdä mahdollisimman paljon käsin. Kuvissani käytän tasaista väripintaa, joten kun on valmista, skannaan kuvan ja väritän sen digitaalisesti. Se syntyy hetkessä. Ja joka tapauksessa strippi täytyy saada digimuotoon.
Kaiken takana Tappajahai
Vedenlaisesta elämästä, sen kauneudesta, syvyyksistä ja pinnan alle kätkeytyvistä asioista Hietanen innostui koulupoikana.
– Katsoin melko nuorena, nykyajan näkökulmasta ehkä liiankin nuorena, Steven Spielbergin Tappajahain. Sillä oli valtava vaikutus. Olen eläinrakas, niinpä kiinnostuin haista, valaista, vedenalaisesta elämästä. Lainasin ja luin kirjoja merestä ja vesieläimistä. Osasin jopa niiden tieteellisiä nimiäkin.
Kuplivaa elämää on kuitenkin huumorisarjakuva.
– Vaikka en halua saarnata, on pinnan alla kuitenkin syvempiä ajatuksia, tasavertaisuutta, yhdenvertaisuutta, ystävyyttä, toisten huomioimista ja myös ympäristöasioita.
Hietaselle kirja on välitilinpäätös. Hän on aloittamassa elokuva-alan opintoja.
– En sano jäähyväisiä, en pysty jättämään piirtämistä kokonaan. Jatkoa kyllä seuraa, hän lupaa.
Elokuvan viemää
Hietanen kirjoittaa työkseen Muropaketti-verkkolehteen. Se on Otavamedian julkaisema sivusto, joka käsittelee kattavasti pelejä, elokuvia, sarjoja, tietotekniikkaa ja mobiililaitteita.
Elokuva onkin looginen jatke sille, mitä Hietanen on vuosien mittaan tehnyt, eli runoille, sarjakuville ja toimittajan työlle.
– Elokuvan tekeminen on visuaalista kuvittelemista, mielikuvituksen käyttöä. Kymmenen vuotta sitten suunnittelin elokuva-alan opintoja, en kuitenkaan päässyt. Nyt tuli sopiva tilaisuus. Tamkissa oli haettavana tutkinto, jossa voi opiskella elokuvakäsikirjoittamista.
– Sarjakuvien piirtämisessä ylitin villeimmätkin unelmani. Piirros vaihtuu nyt toisenlaiseen kuvaan. Minua kiehtoo taiteellisten lyhytfilmien tekeminen, niihin minulla on ideoita. Olen realisti, mutta johonkin tämäkin tie kulkee. Meillä kaikilla on piileviä kykyjä ja vahvuuksia, jotka odottavat vain löytämistään ja kehittämistään, hän summaa.