Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Pentti Kuukankorvella on keskivertosuomalaista pidemmälle ulottuvat muiston Suomen ja erityisesti Tampereen historiaan. 20.maaliskuuta kunnioitettavat 101 vuotta täyttäneen Kuukankorven ensimmäiset muistot liittyvät aikaan, jolloin hän oli vasta alle viisivuotias. Amurissa 20.3.1919 syntynyt Kuukankorpi on palannut lapsuutensa maisemiin Amuriin.
– Ensimmäiset muistoni liittyvät siihen, että pikkukakarana leikittiin Amurissa. Kävimme usein Elianderin rannassa uimassa, Kuukankorpi muistelee. – Vuonna 1924 muutimme Kuninkaankadulle.
Kuukankorven lapsuuden Tampere näytti erilaiselta kuin nyt. Ainoa tiilitalo puutalokortteleiden keskellä Amurissa oli Ivar Lahtisen huonekalutehdas Sotkankadun päässä. Tampereen keskustassa sijainnut tiilinen palosuojamuuri on myös jäänyt muistoihin.
Koulu keskeytyi sotaan
Vuonna 1926 Kuukankorpi aloitti kansakoulun Satamakadun ja Hämeenpuiston kulmassa sijaitsevassa korttelissa, jossa nykyisin sijaitsee Tampereen Työväenteatteri. Yläkouluun hän meni Hallituskadun ja Hämeenpuiston kulmassa sijaitsevaan Aleksanterin kansakouluun neljäksi vuodeksi. Vuonna 1932 hän aloitti Tampereen Yhteislyseossa, jossa opiskeli kuuden vuoden ajan ja kirjoitti 1938 ylioppilaaksi. Tie vei Helsingin yliopistoon opiskelemaan kemiaa pääaineena ja ja fysiikkaa ja kasvitiedettä sivuaineina.
– Opiskelu otti aikansa, kun sota tuli väliin, Kuukankorpi kertoo.
12. syyskuuta 1939 yliopiston ovet menivät 20-vuotiaan Kuukankorven takana kiinni. Hän palveli Talvisodan aikana sairaalassa. Palvelus sairaalassa loppui jouluaattona 1941 ja tammikuussa 1942 Kuukankorpi meni kotijoukkojen palvelukseen: Kuukankorpea pyydettiin terveysopin opettajaksi Tampereen Yhteislyseoon, jossa hän oli aiemmin opiskellut.
– Oli aika vekkulia olla opettajana koulussa, jossa oli itse opiskellut. Se ei tosin silloin sijainnut samassa rakennuksessa, koska varsinainen koulutalo oli Puolustusvoimien käytössä, Kuukankorpi sanoo.
Kuukankorpi ei muista sota-ajalta varsinaista pelon tunnetta. Se tehtiin, mikä kuuluikin tehdä.
– Minulla on käynyt sikäli hyvä viuhka, että en ollut alokkaana ollenkaan, sillä minut määrättiin heti aliupseerikouluun. Marraskuussa tuli tieto, että täytyy varautua lähtemään rintamalle. Muutama mies ehti lähteä, mutta sitten tuli tieto, että oli solmittu rauha. En ehtinyt rintamalle ollenkaan, hän sanoo.
Syyksi määräämiselleen suoraan aliupseerikouluun Kuukankorpi ei osaa sanoa syytä. Hän arvelee, että asialla on tekemistä sen kanssa, että hän oli liittynyt suojeluskuntaan jo vuonna 1937. Syksyllä 1939 Kuukankorpi oli suojeluskunnassa suojellut siltoja ja muita strategisesti tärkeitä kohteita.
– Suojeluskunnat näytti tarpeellisuutensa tässäkin mielessä.
Aivan ongelmatonta suojeluskuntaan kuuluminen ei ajan poliittisessa ilmapiirissä ollut. Kuukankorpi asui vahvasti punavärittyneessä Pispalassa.
– Kyllä sen oikein selässään tunsi, kuinka punaiset tuijottivat, kun kulki suojeluskuntapuku yllään, Kuukankorpi muistelee.
Mieleen on jäänyt erityisesti joulukuun 21.päivä vuonna 1939. Oli Stalinin syntymäpäivä ja puna-armeija pommitti Tamperetta.
– Ei sitä kukaan uskonut, että vahvasti punaista Tamperetta pommitettaisiin, Kuukankorpi pohtii.
Rakkaus kolahti
Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941. Aliupseerikoulun jälkeen Kuukankorpi oli palveluksessa varastokomppanian upseerina ja hänen siirrettiin pioneeritoimiston päälliköksi paikkaamaan upseeripulaa joulukuussa 1940.
Elämässä oli siihen aikaan ehtinyt jo tapahtua merkittävä muutos. Kuukankorpi oli tavannut tuttavaperheessä lapsuudesta saakka tuntemansa tytön, joka oli välissä ehtinyt kasvaa vanhemmaksi. Tuo halkolaatikolla istunut tyttö jäi mieleen.
– Se kolahti aivoihin ihan, että onpa tytöstä tullut siro nainen, Kuukankorpi muistelee.
Sama tyttö oli tullut uudelleen vastaan muutama vuosi myöhemmin juhannuksena 1939 juhannuskokolla. Silloin rakkaus osui aivan tosissaan. Halkolaatikolla istuneesta tytöstä oli tullut ihana nuori nainen.
– Hilppa oli muutaman vuoden minua nuorempi, muistelee Kuukankorpi jo edesmennyttä vaimoaan. – Ajattelin silloin, että olen ihastunut tuohon naiseen.
Kuukankorpi kysyi tulevan vaimonsa isältä vuonna 1942, saisiko kosia. Lupa kihloille tuli heti, mutta avioliitolle tuleva appi asetti kaksi ehtoa: sodan pitäisi ensin loppua ja Kuukankorvella pitäisi olla paperit yliopistosta. Keväällä 1945 ehdot täyttyivät ja pari avioitui heti kesällä 1945. Pariskunta ehti elää yhdessä seitsemää kuukautta vaille 80 vuotta. Pankkivirkailijana ja opettajana työskennellyt Hilppa menehtyi vuonna 2018 95-vuotiaana. Pari oli ehtinyt saada kaksi lasta, tyttären ja pojan. Kuukankorpi tuntee yhä puolison läsnäolon, mutta myös valtavaa ikävää.
– Istun kotona ja katson televisiota ja tunnen, kuinka hän istuu vieressäni tuolilla ja sanoo jotakin, Kuukankorpi herkistyy. – Tämä on nyt sellaista, että ajan kuluksi puuhastelen kaikenlaista. Olen yhä Sotainvalidien Veljesliiton Tampereen osaston puheenjohtaja ja samoin Pirkka-Hämeen piirin hallituksen jäsen.
Pitkän iän salaisuudeksi Kuukankorpi paljastaa terveelliset elämäntavat.
– En ole koskaan tupakoinut ja viinaa ei ole maistanutkaan, en edes pilsneriä. Olen aina uinut kovasti ja hiihtänyt talvisin.

Teksti: Satu Lepistö

Pin It on Pinterest