Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Olen Saana Simelius ja olen asunut Hervannassa aina. Tämä ”aina” ei ole minun kohdallani vielä pitkä aika, sillä olen 16-vuotias eli käyn vasta lukion ensimmäistä luokkaa Tampereen teknillisessä lukiossa, joka pari vuotta sitten tunnettiin itse asiassa vielä nimellä Hervannan lukio. Olen käynyt kaikki kerhoni ja koko kouluni täällä, joten uskon voivani kertoa Hervannasta nuoren näkökulmasta, omasta rehellisestä näkökulmastani.

Kun olin pieni, kävimme usein Ahvenisjärvellä syöttämässä sorsia. Kävin kerhoa Pelipuistolla ja tiedän lähes jokaisen leikkipuiston täällä. Tiedän, mitkä kiipeilytelineet on vaihdettu uusiin ja liukkaampiin, vähemmän lahoihin ja tikkuisiin.

Tuttuun kadunkulmaan kertyi joka talvi iso lumikasa, johon jäin kerran jalastani jumiin. Soitin kotiin hätääntyneenä, mutta enempää en kykene muistamaan. Kaaduin pyörällä valehtelematta aivan kyljelleni ja hajotin housuista molemmat polvet. Huomasin kengille valuvan veren vasta hetken kävelymatkan jälkeen ja juoksin kotiin.

Olen pelännyt pimeää vain yhdellä kadunpätkällä täällä, mutta se on oikeasti pimeä kadunpätkä.

Jäin kerran rankkasateen armoille Suolijärven rantapolkua kävellessäni, katos olisi ollut vastarannalla, muutaman vedon päässä. Päätin kuitenkin kiertää loppuun ja mennä sen jälkeen suoraan kotiin. Olinhan jo siinä vaiheessa kärsinyt sateesta joka tapauksessa paljon.

Kaikesta tästä tekee merkittävää se, että olin aina lähellä kotia. Joku tuli aina hakemaan pikku–Saanan tai ajattelin, ettei ole mitään pelättävää, koska pystyn kolmella ilmansuunnalla kertomaan reitin kotiin. Pystyin juoksemaan kotiin, pystyin katsomaan sen suuntaan. Koskaan ei tuntunut siltä, että olisi yksin. Nykyään voin soittaa ystäville, he ovat myös aivan pienen matkan päässä.

Hervanta on minulle sitä, että tiedän aina, missä olen. Hervantaan näen enemmän vaivaa kuin mihinkään muuhun. Lukiota valitessani halusin opiskella täällä, harrastan täällä, vietän vapaa-aikani täällä. Sitä tarkoitan vaivan näkemisellä, viihdyn täällä nyt ja siksi pysyn täällä. On arvokasta, että on paikka, jonka tietää ja tuntee hyvin ja johon voi aina palata. Ja minun elämääni vielä toistaiseksi pätevä lausahdus, ”olen asunut täällä aina”, merkitsee kuulumista.

Kun muut menivät pienenä bussilla keskustaan, minä en osannut sitä vielä. Kun muut menivät kesän jälkeen lukioon keskustaan, minä olisin osannut sen, mutta valitsin jäädä Hervantaan. Työskentelen harrastukseni parissa Hervannassa kokoontuvassa kirjoittajaryhmässä. Kouluvalinnastani ja mahdollisuudesta niin hienoon opiskelureittiin kuin harrastuksiinkin tulen varmasti kirjoittamaan tänne paljon.

Hervanta on ollut minulle paikka kasvaa, mutta pikkulapset harvemmin saavat valita paikkaansa. On jonkun verran yhdentekevää juokseeko nurmikolla Hervannassa vai jossain muualla. Yhdentekevää ei enää kuitenkaan ole jatko-opintoihin hakeutuminen tai harrastaminen, vanhempanakin täällä viihtyminen. Haluan kirjoittaa siitä, mitä Hervannalla on ollut minulle antaa yhä vieläkin, kuudentoista vuoden jälkeen.

Enkä minä ole edes kovin pahasti jämähtänyt. Osaan mennä keskustaankin, kun tarvitsee. Saatan hyvällä tuurilla osata mennä jopa yksin Helsinkiin. Mutta kun on riittävän kauan yhdessä paikassa, alkaa tuntua, ettei muita vielä tarvitse. Toistaiseksi en ole oppinut vastaanottavaiseksi sille tiedolle, että muuallakin kuin täällä on jotain. Toisaalta nuori haluaa aina lähteä. Jossain vaiheessa totuus lähtemisestä kokonaisuudessaan tulee kuitenkin vastaan, siihen asti aion pitää Hervannasta eniten ja haaveilla muista vain vähän.

Tämän kaiken vuoksi en ole kertaakaan lähtenyt, oikeasti en kertaakaan. Olen siitä aika ylpeä.

Saana Simelius

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest