Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Turvakoti psykoottisille satutädeille, jotka näkevät olemattomia asemiehiä ikkunansa takana; heille sanavaltaa! Paratiisihotelli puumanaisille ja murjottaville miehille! Ok. Mutta ennen ei ollut pelkästään satuilevia kameleontteja, oli miehiä ja naisia, joiden muisto ei unohdu.

UNOHDETTU LOTTA Radistina sodassa

Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia, Tammi 2006

 

Tämä ainutlaatuinen, vahvasti omaelämänkerrallinen romaani ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1956; ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun, mutta kirjailijan suorasanaisuuden vuoksi, menestyksestä huolimatta, kustantaja ei uskaltautunut julkaisemaan lisäpainoksia.

Nyt, kun kirjan julkaisemisesta on kulunut yli 50 vuotta, voi vain todeta, että Kenttäharmaita naisia on kirjoitettu erittäin sujuvasti, kirja on naisen vastine Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirjasta. Teos tuo vakuuttavasti nykylukijan tajuntaan lottien työn, paljastaa totuuden myytin ja alatyylisten vihjailuiden takaa. Teoksen henkilöhahmot ovat lihaa ja verta; mikro- ja makrokosmos kohtaavat. Suurten historiallisten tapahtumien sisällä ja keskiössä ihmiset elivät henkilökohtaista, pyyteiden ja halujen, ongelmien ja toiveiden värittämää elämäänsä.

Samalla he myös suorittivat usein vaikeaa tehtäväänsä, ja tämä kirja on ihmisenkokoinen, elävä muistomerkki usein unohduksen yöhön sysätyille lotille.

 

Irja Virtanen, 1921-2005, debytoi kirjailijana jo vuotta ennen Kenttäharmaiden naisten ilmestymistä; vuonna -55 hän julkaisi novellikokoelman Vaivainen kaikki kokee. Virtanen oli monipuolinen kirjoittaja; kuuden romaanin lisäksi hän kirjoitti muun muassa kirja-arvosteluja.

 

Kritiikin kannukset

 

Kun Kenttäharmaita naisia -teos ilmestyi ensimmäisen kerran, upposivat Toini Havu piikikkäät sanakannukset syvälle kirjailijan sydämeen: ”Koko kirja on yhtä seisovaa tyventä, jota katkovat vain typerät lemmenseikat ja tylsät pikku pirskeet. — Kirjan objektiivisuutta taas häiritsee sen koko lottatyötä kohtaan osoittama karsaus.” Kirjailija vastasi Helsingin Sanomien arvovaltaiselle kriitikolle varsin terävästi, mutta se ei auttanut, uutta painosta tästä kirjasta sai odottaa yli puoli vuosisataa.

Toini Havuhan yritti aiemmin tyrmätä Väinö Linnan sotaromaanin, ja voi vain pahoitella sitä, ettei Irja Virtasen teos saanut aikanaan, eikä ole saanut vieläkään, sitä tunnustusta, mikä sille epäilemättä kuuluisi.

 

Vakavaa viihdettä

 

Kirjan päähenkilö, helsinkiläisylioppilas Ulla Rantala hakeutuu koulutuksen kautta radistilotaksi Itä-Karjalaan. Vuosi on 1942. ”Kaksi viikkoa oli kulunut Ullan tulosta. Oli jo siirrytty elokuun puolelle. Marjatta ja hän olivat nyt samassa työvuorossa. Radioasemalla päivystettiin lomien vuoksi kolmessa vuorossa: kuusi tuntia työtä ja kaksitoista tuntia vapaata. Se oli tiukka tahti ja univelka alkoi jo painostaa. — Tässä esikunnassa elettiin varsin mukavasti. Lokomobiili jauhoi alhaalla rannassa sähköä, joten kenenkään ei tarvinnut tuhrata alkeellisten, mutta silti romanttisten, öljyvaloneuvojen kanssa. Elämänmenokin solui arkista uomaa niin kuin jossain kotirintaman varuskunnassa. — Tytöt askaroivat tavanmukaisesti: kunnostivat vaatteitaan ja kirjoittelivat kirjeitä. Niin kotista ja arkista kuin olikin, tuli sentään sukkela tunne kun muisti, että rintamalinja kulki tuolla, ei kovinkaan etäällä. Matala tykistön jylinä muistutti siitä ajoittain möyrytessään.”

Sota oli painostavana todellisuutena alati läsnä, mutta silti nuorten elämä kurkotti kohti elämää kuin voikukka asfalttikolosta. Kriitikko Toini Havun paheksuma elämännälkä on ilahduttavaa, se kertoo tulevaisuuden uskosta, toivosta, jota ilman ihmisen on vaikea elää.

Kirjan henkilöt ovat varsin uskottavia; Ulla Rantalan lottatovereista esiin nousevat ronski, aina hyväntuulinen ja pärjäävä Lahja Puska, kevytmielinen, hienosteleva Hanna Hurme, jonka tähden eräs kapteeni ampuu itsensä. Mukana värikkäässä henkilögalleriassa ovat muun muassa runoileva pastori, tiedemiesparoni, majuri Tarkka, joka yllätti lomallaan saksalaisen sotilaan vaimonsa luota. Kaiken kaikkiaan sota-ajan elämä piirtyy lukijan silmien eteen elävänä, hiukan surumielisenäkin, mutta aina huomiseen katsovana, janoavana.

Ulla Rantala kokee hieman epämiellyttävän seikkailun ukkomiessotilaan kanssa, avioituu myöhemmin luutnantti Mäkipuron kanssa, mutta tuore aviomies menehtyy taistelukentälle. Tulevaisuuden usko jää elämään suhteen lyhyydestä huolimatta, sillä Ulla on tullut raskaaksi.

Kirja on vahva kuvaus poikkeusajan ihmisistä; asemasodan aikana partio katoaa jäljettömiin, ihmiselon arvaamattomuus on alati läsnä, ja asemasota päättyy, kun vihollisen suurhyökkäys alkaa.

Irja Virtasen teos on helppolukuista ja juonenkuljetus soluu sujuvasti eteenpäin; lukukokemus on osittain viihteellinenkin, mutta silti todentuntuinen, sillä kirjailija pani paperille omia kokemuksiaan. Sotaa ja rakkautta. Arkisia ihmissuhdeongelmia, ihmisenä olemisen arvoitus, idealismi ja monesti kova ja kylmä todellisuus. Virtasen kirja on sota-aikaa kuvaavien teosten kärkiluokkaa.

 

Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest