Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Lukonmäkeläisen Sanna Kiiverin älykkyysosamäärä on yli 130. Se tuli selväksi, kun Kiiveri osallistui vuonna 2011 Mensan testiin. Jäseneksi yhdistykseen pääsee, jos läpäisee noin tunnin kestävän testin.
– En tiedä tarkkaan, mikä älykkyysosamääräni on, mutta jos tulos on yli 130, pääsee Mensan jäseneksi.

Mensan jäsenyydestä oli Kiiverille yllättävä seuraus. Kiiveri nimittäin lähti aktiivisesti mukaan yhdistyksen toimintaan ja tapasi yhdistyksessä avopuolisonsa.
Kiiveri toimii aktiivisesti Mensassa Tampereella. Hän on muun muassa mukana järjestämässä Mensan testin Hervannan kirjastossa ensi perjantaina kello 17.30. Testi on maksullinen.
– Testin tekemiseen on rajattu aika. Tehtävät mittaavat loogista päättelykykyä.

Kiiverille itselleen älykkyydestä on ollut hyötyä työelämässä. Hän työskentelee ohjelmistofirma Digiassa palvelupäällikkönä.
– Älykkyys näkyy siinä, että olen nopea oppimaan. Se auttaa työssäni. Pystyn myös jäsentämään asiat loogisesti. Älykkyys antaa lisäksi tietynlaista päättelykykyä.

Lapsena älykkyys ei tullut erityisesti esiin.
– Pärjäsin koulussa ihan hyvin, mutta en ollut mitenkään poikkeuksellisen lahjakas. Matematiikka oli tosin melko helppoa.
Joskus älykkyys tuo eteen hassuja tilanteita.
– Välillä kun kerron tarinaa jollekin, hyppään yli joitakin kohtia, kun oletan, että kuulija on jo ymmärtänyt asian. Monet mensalaiset ovat kertoneet, että heillä käy usein näin.

Vapaa-ajallaan Kiiveri harrastaa Mensassa toimimisen lisäksi kiven hiontaa. Hän hioo korukiviä.
– Se on mukavaa vastapainoa työlle. Kivien hionta saa ajatukset ihan kokonaan muualle.

 

Mensan älykkyystesti Hervannan kirjaston lukusalissa pe 6.10. kello 17.30.

 

FAKTA: Mikä Mensa?
Mensa on kansainvälinen älykkyysjärjestö, jossa on noin 130 000 jäsentä ympäri maailmaa. Eniten jäseniä on Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.
Jäsenyyden ainoa edellytys on testitulos.
Suomen Mensa ry:n käyttämän älykkyystestin keskihajonta on 15. Jotta älykkyystestin tulos olisi parempi kuin 98 prosentilla väestöstä, tulee testissä saavutetun älykkyysosamäärän olla suurempi kuin 130.
Erilaiset älykyystestit eivät aina ole keskenään suoraan verrattavissa.
Suomen Mensa perustettiin vuonna 1966.
Sana mensa on latinaa. Se tarkoittaa pöytää, toisaalta sana mens tarkoittaa mieltä.
Lähde: www.mensa.fi

 

Freija Metsähalme

 

Kuva: Sanna Kiiveri on aktiivinen mensalainen. Hän tapasi avomiehensäkin mensan tapahtumassa. Kuva: Jouni Tomberg

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest