Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Sisällämme asuvat kärttyinen unimyssymies, ja sokea povari Kulunut korttipakka, tyytymättömyys. Juhlan jälkeinen aamu, mutta hanimus, linnunlaulussa oli rattoisaa.

Nopeasti kiitävät hetket, Geronimo ja Muisku-koira.

Ajan harppi välähti, pakka hajosi. Silti kannatti elää.

 

Meitä ammutaan!

 

Kirjailija Erkki Lepokorpi, 1930-2001, syntyi ja kuoli Tampereella. Hänen kirjoissaan kotikaupunki on vahvasti mukana. Kirjojen maailma on tekijänsä näköinen, hänen sielunmaisemaansa peilaava. Henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava kerronta on konstailematonta kuvausta ihmisistä, joiden juuret ovat maan, kaupungin ja korttelin historiassa. Vaikka kirjailija ei sorru selittelemisen pitsikirjoitukseen, täytetekstiin, niin henkilöiden ratkaisut, sanallinen viestintä pohjautuu menneisyyteen, kaupungin ja suvun, ystävien ja tuttavien henkilöhistoriaan. Lepokorpea kiinnostikin menneisyys, erityisesti Tampere vuonna 1918 ja sen jälkeen. Sisällisodan tapahtumat, sen heijastusvaikutukset, sivuvaikutukset nyt-hetkeen, tulevaisuuteen. Hänen tuotantonsa on laajempi kuin Väinö Linnan, mutta mitään valtakunnan viisasta hänestä ei kuitenkaan koskaan leivottu. Erkki Lepokorpi oli kirjailijana ammattimies, tarinaniskijä ja muistojen tallentaja. Työläiskirjailija, jota askarruttivat muun muassa suuret, maailmaa ja pienen ihmisen elämää muuttavat aatteet ja niiden inflaatio. Mikro- ja makrokosmoksen integraatio, kontrasti ja kitka. Sopeutuminen ja sopeutumattomuus; tämän ristitulen ja mahdollisuuden paineessa kirjojen henkilöistä monet kutsuvat kemiallisen manipulaation, alkoholin avuksi. Humalahakuisten miesten puheet ovat ronskeja, seksistisiäkin, mutta kyynisyyden takana piilottelevat ne herkemmät tunteet, kaipuu kodin lämpöön, paluun mahdollisuus kadotettuun paratiisiin, luvattuun maahan. Toiset saavat uuden tilaisuuden, toiset eivät. Lepokorven viimeiseksi julkaistuksi romaaniksi jääneen Urkuparvelta pudonneen uusi tuleminen, Wsoy 1992, katu-uskottavuuden karumman puolen edustajaksi pudonnut kanttori-urkuri palaa, mutta satuileva Kenkätehtailija tuhoutuu.

Muusikoiden elämää kuvaavassa kirjassa Keikat, 1967, kohtaamme levottomia, omaa onneaan tavoittelevia soittajia. ”Et sä mitään työkses tee, sen kun vaan soittelet ja ajelet pikkuautolla pitkin Suomea…”

Muusikoiden työtä vähättelevä ulkopuolisen kommentti nousee esille huumoriin puettuna, mutta se ei peitä kipeyttä, jonka ymmärtämättömyys kuulijalle aiheutti.

Kipuilevia ihmsiä ovat myös Jumalauta meitä ammutaan -kirjan, Gummerus 1972, kolme päähenkilöä. He ovat kaupungien ja ympäristökuntien valtalehden varjossa työtään tekeviä, onnen ja onnettomuuden välissä tasapainoilevia miehiä. Työväenlehden ilmoitushankkijoita rassaa lehtikuoleman uhka sekä halveksivat sanonnat siitä, että Kansan Sanomat on vain Aamusanoman lisälehti. Ilmoituspäällikkö Jussi Kuusivuori on ylipainoinen, rapakuntoinen. Omat elintavat huolettavat, yhteiskuntailmaston pinnallistuminen tuo stressiä ja hän haluaa päästä eroon myös kynäilijän maineesta. Nousta ”oikeaksi kirjailijaksi”. Kuusivuori, ainakin osittainen kirjailijan omakuva, on kiinnostunut Tampereen valtaukseen vuonna 1918 liittyneistä tapahtumista.

Kirja päättyy onnellisten tähtien alla, perinteiden rikkaus tuo jalansijaa, jatkuvuutta. Työväenlehti saa jatkoaikaa, Kuusivuori tilaisuuden keskittyä kirjailemiseen kokonaisvaltaisemmin. Keskittymisen virtaan paneutuu Lepokorpi itsekin tämän kirjan ilmestymisen jälkeen. Hänen painavimmat, syvällä seilaavat pääteoksensa alkoivat konkretisoitua. Työmiehen perhe sai kirjallisen muistomerkkinsä.

Lepokorven trilogian ensimmäinen osa Käy ruusutkin kukkimaan tuli uunista ulos vuonna 1977, Rautakoura ja Pulmunen kolme vuotta myöhemmin ja viimeinen osa Lasikuisti vuonna 1982. Trilogia on sarja vaikuttavia otoksi kuuden vuosikymmenen ajalta.

 

Linnan ja Viidan seuraaja

Kirjailija Erkki Lepokorpi oli omalla tavallaan Väinö Linnan ja Lauri Viidan seuraaja. Edeltäjiensä purevan ironian sijaan hän käyttää suoraa, vakavaa tai rosnkia kommentointia. Lauri Viita Moreenissa, 1950: ”Poliisi tuli, näki ja potkaisi.” Näin betonimylläri muotoili Julius Caesarin tulin, näin, voitin lauseen uuteen kuosiin. Erkki Lepokorpi, Jumalauta meitä ammutaan: ”Olisi annettava todenmukainen kuva työväenluokan petturipäälliköistä ja heidän aiheuttamistaan tapahtumista.”

 

Erkki Lepokorven tuotanto on mielenkiintoinen tutkimuskohde kaikille historiasta kiinnostuneille lukijoille. Hänen kirjojensa sivuilla menneisyys herää eloon. Boheemit, ei aina niin kovinkaan huolettomat soittajat, menneiden aikojen puurtajat, heidän jälkikasvunsa sekä lukuisat muut kirjailijan luomat, tallentamat henkilöhahmot ovat eläviä, värikkäitä ja kiintoisia kirjallisia tuttavuuksia. Lepokorpi onnistui valottamaan omasta näkökulmastaa omaa aikaansa, vanavettään mestarillisella tavalla.

 

Wsoy ei enää löytänyt tietoa Lepokorven kirjojen myyntiluvuista. Kalle Päätalon tapaista painosten kuningasta hänestä ei kuitenkaan tullut, mutta Tampereella hänet tunnettiin, tunnustettiin. Kaupungin kirjallisuuspalkinto hänelle myönnettiin neljä kertaa. Onkin kiintoisaa pohtia muun muassa sitä, miksi joitain kirjoja löytyy ”kaikkien” kirjahyllystä, ja miksi moni laadukas, ammattitaidolla tehty teos vaipuu unholaan nopeasti?

Toisaalta osa elämän kiehtovuutta syntyy juuri siitä, että ennustamisen taito, puhumattakaan täydestä varmuudesta, on perin vaikea asia.

Puhelinsoitto ev.lut.seurakunnan arkistoon toi esille mielenkiintoisia detaljeja. Kirjailija siirtyi yksivuotiaana isänsä mukana väestörekisteriin. Takaisin seurakuntaan hän palasi vuoden 1948 joulukuussa. Samassa kuussa hän astui myös avioliiton satamaan. Tuon ajan lainsäädännön mukaan hän oli alaikäinen, logiisesti ajatellen hän olisi tarvinnut holhoojan, elossa olevan äitinsä kirjallisen suostumuksen myös kirkon yhteyteen paluuseensa, mutta tähän kysymykseeni en löytänyt vastausta. Rippikoulun hän oli kuitenkin suorittanut jossain vaiheessa, mutta ajankohdasta ei löytynyt dokumenttia. Vaikka ennustaminen on vaikeaa, niin veikkaan, että jos kirjailija Lepokorpi olisi nyt keskuudessamme, hän löytyisi Vasemmistoliiton riveistä.

 

Veikko Lindroos

 

 

Erkki Lepokorven julkaistut romaanit:

…kivi kädessä, 1965

Keikat, 1967

Hatkat, 1969

Jumalauta meitä ammutaan, 1972

Käy ruusutkin kukkimaan, 1977

Rautakoura ja Pulmunen, 1980

Lasikuisti, 1980

Sanoivat Urpon sammuneen, 1983

Pure messinkiä, 1984

Urkuparvelta pudonneen uusi tuleminen, 1992

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest