Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Aiempina vuosikymmeninä muodissa ollut makramee-solmeilu elää uutta kukoistuskauttaan, kun tekniikka nousi uudelleen muotiin muun muassa sisustusblogien kuvien kautta. Koristeelliset makramee-työt sopivatkin hyvin myös modernin kodin kaunistukseksi.
Makramee-solmeilu on käsityötekniikka, jossa solmuja tekemällä saadaan aikaan koristeellisia pintoja. Eniten viime aikojen sisustusmuodissa ovat näkyneet koristeelliset seinävaatteet, mutta tekniikalla voidaan tehdä paljon muutakin.
Hervantalaiselle Mirja Wellingille tekniikka tuli tutuksi jo 70-luvun puolivälissä. Welling opiskeli tuolloin Hollolan taidekotiteollisuuskoulussa. Opiskelujen yhteydessä opiskeltiin käsityöalan tekniikoita laidasta laitaan. Makramee oli myös silloin muodissa.
– En tehnyt vuosiin makrameetöitä, Welling kertoo.
Uudelleen makrameetyöt tulivat Wellingille vastaan, kun hän muutti kaksi vuotta sitten Hervantaan ja liittyi mukaan Hervannan Marttoihin. Uudelleen muotiin tullut tekniikka kiinnosti käsityöryhmässä kävijöitä, joten sen opettelu otettiin osaksi tapaamisia.
– Perustaidot olivat säilyneet, mutta toki niitä piti vähän kerrata, sanoo Welling. – Olen opettanut nyt makramee-solmeilua ryhmässä myös muille.

Materiaalit kehittyneet, ideoita on syntynyt lisää

Welling muistelee 70-luvulla makrameeharrastamisen keskittyneen lähinnä kassien ja kukka-amppelien tekoon. Toki opiskeluaikana tutustuttiin myös makrameetekniikan mahdollistamien isompien pintojen, kuten ikkunaverhojen tekoon. Nyt esimerkiksi internet on tuonut harrastajien saataville loputtoman ideavaraston, jonka hyödyntämisessä ideat eivät lopu kesken. Myös materiaalit ovat kehittyneet vuosien varrella. 70-luvulla makrameetöissä käytettiin lähinnä karheaa sisal-naurua. Nyt käsityöliikkeet suorastaan pursuilevat erilaisia mahdollisia materiaaleja.
– Kaupoissa on esimerkiksi kauniita metallinhohtoisia lankoja, jotka käyvät tähän tarkoitukseen, vinkkaa Welling.
Welling on huomannut myös, että viime aikoina paljon esillä ollut kierrätysteema on alkanut näkyä käsitöiden tekemisessä. Makrameen teossa voikin hyödyntää jo valmiiksi olemassa olevia materiaaleja, kunhan materiaali on tarpeeksi jämäkkää solmiamiseen.
– Olen nähnyt hienoja farkkukankaasta tehtyjä töitä, Welling sanoo. – Myös vanhoja lakanoita ja matonkuteita voi hyötykäyttää.
Materiaalien monipuolistuminen on tuonut makramee-töihin myös väriä. Siinä missä 70-luvun makramee-töissä värimaailma oli ruskeaa, valkoista ja mustaa, nyt vain mielikuvitus rajoittaa tekemistä. Lisäksi töihin voi lisätä koristeita, kuten vaikkapa perinteisiä puuhelmiä tai vaikkapa metallirenkaita.

Mitä makramee-tekniikalla voi tehdä?

Makramee-tekniikka muovautuu hyvin erilaisiin töihin. Harrastaja pääsee alkuun opettelemalla kaksi perussolmua, mutta solmuja riittää opeteltavaksi myös kokeneemmalle harrastajalle. Tekniikalla voi valmistaa sekä pieniä että isompia töitä avaimenperistä ja ystävänauhoista suuriin ja näyttäviin seinävaatteisiin. Harrastajat tekevät myös koruja, kuten korvakoruja, kaulakoruja ja pitsikauluksia, sekä sängyn päälle ripustettavia unisieppareita. Myös ulos voi tehdä esimerkiksi muovikasseista seinäkoristeen tai suurempaa pintaa suoja-aidaksi marjapensaalle tai köynnöskasville.
– Tekniikalla voi tehdä isoakin tekstiilipintaa, Welling sanoo. – Solmeilemalla pinnasta tulee eläväinen. Solmun koolla, asennolla ja sijainnilla työhön saadaan aikaiseksi erilaisia kuviota.
Marttojen käsityöryhmä on saanut toimintatukea, jonka tarkoituksena on nimenomaisesti se, että saataisiin uusia ihmisiä käsityöharrastuksen pariin. Welling toivottaakin uudet tulijat ryhmiin tervetulleiksi kokeilemaan käsitöiden tekemistä. Makramee sopii Wellingin mukaan erinomaisesti ryhmässä tehtäväksi käsityöksi, sillä tekniikalla voi tehdä myös pienikokoisia, mukana kulkevia töitä.
– On hienoa saada toinen ihminen kokemaan onnistumisen ilo, Welling toteaa.
Teksti: Satu Lepistö
Kuva: Arkistokuva.

Pin It on Pinterest