Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Viime vuosina erilaiset paikannukseen perustuvat pelit ovat yleistyneet. Niistä suosituin, Pokemon Go, liikutti paljon ihmisiä varsinkin muutama vuosi sitten. Kaikkia eivät kuitenkaan tämän tyyppiset pelit innosta ja moni ei tiedä, että kännykän paikannustoiminnosta voi silti olla iloa esimerkiksi liikuntaharrastuksen motivoijana.
Hervantalainen Marjaana Karttunen on harrastanut geokätköilyä jo vuosia. Geokätköilyssä on kyse siitä, että harrastajat tekevät niin kutsuttuja kätköjä, joka yksinkertaisimmillaan on vihon sisältävä purkki, ja niitä etsitään koordinaattien avulla. Koordinaatit jaetaan harrastajien nettisivustolle www.geocaching.com ja palvelusta voi etsiä sijaintiaan lähellä olevia kätköjä.
– Päädyin harrastuksen pariin opiskellessani TTY:llä, Karttunen sanoo. – Kuulin opiskelukaverilta geokätköilystä ja innostuin. Ensimmäisen kätköni etsin lomaillessani Kolilla. Helpommassakin maastossa olisi voinut aloittaa, hän nauraa.
Hervannassa on muun muassa TTY:n läheisyyden vuoksi paljon kätköjä, joten aloittelijankin on helppo aloittaa harrastus varsinkaan, kun mitään erityisiä välineitä harrastuksen aloittamiseen ei tarvita. Jos käytössä on älypuhelin, se riittää, vaikka jotkut pitkälle harrastuksessa edenneet hankkivatkin erillisen GPS-laitteen. Harrastus sopii monille ja monen ikäisille, sillä vaikeustasoja on useita ja helpoimpiin paikkoihin pääsevät myös liikuntaesteiset.

Löytämisen ilo on tärkeä osa harrastusta

Ensimmäisen kätkönsä löydettyään Karttunen vietti paljon aikaa Hervannassa kätköjä etsien.
– Geokätköily vetoaa ihmisessä aarteenetsintähaluun, Karttunen pohtii. – Kätköjä on erityyppisiä. Yleisimmät niistä ovat perinteiden tradi, johon saa koordinaatit suoraan sivustolta, mysteerikätkö, johon saa osan koordinaateista ja lisäksi vihjeen, jonka perusteella voi päätellä loput koordinaateista, ja multikätkö, jossa koordinaatit ovat vasta alkupiste, josta vihje löytyy. Siinä pisteitä voi olla useita.
Karttunen on löytänyt kaikki tradit Hervannan alueelta, mutta joitakin mysteerikätköjä hän ei ole vielä selvittänyt.
– Ne voivat olla hyvinkin vaikeita, hän sanoo.
Kovin paljon Karttunen ei halua mysteerikätköjen ratkaisuista paljastaa, jotta uudella harrastajalla ei katoaisi löytämisen ilo. Yhden esimerkin hän kuitenkin suostuu antamaan. Hän näyttää sivustolta kätköä, jossa vinkkinä on kaksi väriä. Oivallus syntyy, kun hoksaa, että loput koordinaatit löytyvät annettujen värien väriarvoista.
Karttunen on jättänyt kaksi kätköä itsekin. Toinen niistä sijaitsee Hervannassa, toinen kotiseudulla Kärkölässä.
– Kätköjä on sekä metsässä että kaupunkiympäristössä ovelasti piilotettuna, hän sanoo. – Harrastuksen luonteeseen kuuluu, että kätköjä etsitään vähäeleisesti, ettei niitä esimerkiksi tuhottaisi.
Kätköjä on erikokoisia. Pienin on vanhan filmipurkin kokoinen mikrokätkö, suurin Karttusen näkemä oli toisella paikkakunnalla sijaitseva leikkimökki. Kätkössä voi olla vihon lisäksi esimerkiksi koodin sisältäviä geokolikoita, jonka löytäessään koodin voi kirjata nettisivuille ja viedä kolikon toiseen kätköön. Kätkössä saattaa olla myös esimerkiksi pientä tilpehööriä, kuten pääsiäismunien sisältämiä leluja löydettäviksi.
– Harrastuksessa kiehtoo juuri se, että vaikeustasoja löytyy ja harrastaa voi omassa kotiympäristössään mutta myös kauempana, Karttunen sanoo. – Lisäksi on olemassa haasteita, kuten esimerkiksi kätkön löytäminen eri alueilta tai tietyn ajan kuluessa voi yrittää etsiä tietyn määrän kätköjä.
Geokätköilyn ympärille on Suomessakin kasvanut oma yhteisönsä. Yhteisö järjestää yhteisiä tapaamisia, niin kutsuttuja miittejä, joiden aikana saatetaan esimerkiksi siivota metsästä roskat pois.
Kuva ja teksti: Satu Lepistö

Pin It on Pinterest