Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Liito-oravia varten on viime viikolla kiinnitetty puihin 38 pesäpönttöä.
Kyse on raitiotiehankkeeseen liittyvistä suojelutoimista liito-oravan elinympäristöjen turvaamiseksi.

Pöntöt asennettiin Hervannan valtaväylän varressa oleville puistoalueille Valtatie 9:n ja Hervannan kanjonin välille.
Sijoituspaikkoja on sekä Hallilan että Lukonmäen puolella ja lisäksi Korkinmäessä Kyläkeinunpuiston ja Loukkaanpuiston alueilla.
– Esimerkiksi Hallilan Vackerinpuiston alueella joudutaan kaatamaan melko paljon puita, kun ratikkaväylää tehdään. Pöntöillä korvataan osaltaan menetettyä luonnonympäristöä, kertoo Tampereen kaupungin ympäristösuunnittelija Juha-Pekka Reilin.

Pöntöt ovat tehty ontoksi poratusta haapa-puusta. Pönttöjä on tehty talkoilla sekä kaupungin työntekijät työajallaan.
Pönttöjen ripustamisen teki Villi vyöhyke ry.
– Yhden pöntön kiinnittämiseen tarvittiin kaksi ihmistä. Toinen piti pönttöä paikallaan ja toinen kiinnitti pöntön rautalangalla puuhun kiinni, kertoo Villi vyöhyke ry:n varapuheenjohtaja Joakim Suvanto.

Suvanto oli itse ripustamassa pönttöjä viime viikolla.
– Idea pöntöissä on sama kuin linnunpöntöissä. Niillä annetaan mahdollisuus liito-oravalle perustaa pesä. Pöntöt ripustetaan puihin vähän ihmisen korkeutta korkeammalle.

Aiemmin liito-oraville on tehty jo kulkureittejä hyppytolppien avulla ja istutettu puita Lukonmäkeen. Ne valmistuivat helmikuussa Siikinkadun kohdalle Lukonmäkeen, jotta uusi kevyenliikenteen alikulku voidaan toteuttaa katkaisematta liito-oravan nykyisiä puustoisia kulkuyhteyksiä Tuomaanlähteenpuiston ja Kanjonin välillä.
Ensi syksyyn mennessä rakennetaan vielä Hervannan kanjonin alueelle kanjonin suuntainen puustoinen kulkureitti liito-oravalle, ja se toteutetaan myös puuistutuksin ja hyppytolppia asentamalla.
Reitillä turvataan liito-oravan kulkuyhteys kanjonin ylittävän raitiotiesillan rakentamisen aikana sekä parannetaan liito-oravan kulkumahdollisuuksia Hervannan valtaväylän tiesillan alitse.

 

Freija Metsähalme

 

Kuva: Liito-oravan pöntöt kiinnitetään puihin rautalangalla. Kuva: Joakim Suvanto

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest