Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Suomalaisille tehdyn kuluttajakyselyn mukaan suomalaisten kesämökkien pääasiallisin käymälä on edelleen ulkohuussi. Asia ilmeni Biolanin teettämästä kyselystä. Suomalaiset mökkeilijät haaveilevat kompostoivasta käymälästä ja kuivakäymälöissä heihin vetoaa ekologisuus ja edullisuus. Sisävessaksi mökille halutaan polttava käymälä. Vesivessa löytyy tällä hetkellä joka viidenneltä mökiltä.
Suomessa on on yli 500 000 kesämökkiä. 76 prosenttia mökkien käymälöistä on edelleen ulkohuusseja, joista 57 prosenttia on päivitetty nykyaikaan joko kompostoivaksi käymäläksi tai kuivikekäymäläksi. Isossa osassa huusseja on vain perinteinen reikä ja korkeintaan saavi istuinreiän alla. Käymäläjätteen käsittelyä säätelee kuitenkin jätelaki, jonka mukaan huussista ei saa päätyä jätöksiä tai nesteitä maaperään. Siksi perinteinen huussi on kielletty, sillä se ei täytä nykynormeja. Ulkohuussin käyttömukavuus nousee huomattavasti, kun käymälä uudistetaan. Nykyaikainen kuivakäymälä on hajuton ja helppokäyttöinen. Lisäksi tyhjennysvaihe on huomattavasti mukavampi. Lisäksi oikein rakennettu käymälä ei rasita maaperää ja pohjavesiä.

Suomalaisten mielestä mökille kuuluu kuivakäymälä

Suomalaisista peräti 97 prosenttia on sitä mieltä, että kuivakäymälä on ekologinen, ja lähes yhtä moni arvostaa sitä, että kuivakäymälän ravinteet voidaan kierrättää omaan puutarhaan. Suomalaisista 91 prosenttia pitää kuivakäymälää järkevimpänä vaihtoehtona mökille. Joka toinen ottaisi kuivakäymälän myös vakituiselle asunnolle.
Biolanin tutkimuksessa kysyttiin mökkiläisiltä, millainen vaihtoehto kiinnostaisi eniten, jos he nyt olisivat hankkimassa käymälää. Vastaajista 54 prosentin ykköstoive on kompostoiva kuivakäymälä ulkohuussiin. Joka kymmenes valitsisi polttavan käymälän sisälle ja lähes yhtä moni haaveilee kompostoivasta käymälästä sisälle. Vesivessa on toivelistalla sijalla neljä polttokäymälän ja kompostoivan sisäkäymälän jälkeen. Kyselyn mukaan 91 prosenttia suomalaisista pitää kuivakäymälää edullisena vaihtoehtona vesivessalle.
Polttokäymälä ei vaadi vesiliittymää tai viemäröintiä. Ja koska polttokäymälästä ei synny jätevesiä, riittää kiinteistöllä harmaiden vesien puhdistus, joka on huomattavasti helpompaa ja edullisempaa kuin mustien vesien käsittely. Polttokäymälästä kertyy viikossa noin kahvikupillinen tuhkaa, jonka voi ripotella vaikka puutarhaan.
Perinteiselle ja nykynormien vastaiselle ulkohuussille löytyy siis vaihtoehtoja, jotka helpottavat mökkielämän arkea.
Biolanin teettämä remonttikysely toteutettiin sähköisesti lokakuussa 2018 ja siihen vastasi 1507 suomalaista.
Lähde: www.biolan.fi
Teksti: Satu Lepistö

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest