Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Renata Jarinits opiskeli aiemmin hotellialan tutkintoa, mutta se ei tuntunut opiskelujen loppuvaiheessa enää omalta. Jarinits oli alkanut harrastaa kynsien laittoa itselle, ystäville ja äidilleen, mutta harrastuksena se oli melko kallis. Syntyi idea siitä, että kynsiä voisi tehdä työkseen. Hän suoritti kursseja sekä Internetissä että Virossa ja sai kynsienhoidosta todistuksen. Nyt Jarinits työskentelee hervantalaisessa Studio Glansissa kynsientekijänä. Hän päätyi yritykseen töihin puolen vuoden harjoittelun jälkeen.
Pikkujouluaikaan monelle tulee into laittaa kynnet kuntoon joulun ajan juhlia varten. Suomalaiset asiakkaat haluavat usein varsin maltillisia ja maltillisen värisiä kynsiä, mutta pikkujouluaikaan halutaan hiukan näyttävämpiä ja näyttävämmän värisiä kynsiä. Glansissa tehdään sekä rakennekynsiä että geelilakkauksia. Palveluvalikoima kasvaa piakkoin parafiinikäsihoidoilla.
– Meille on jo tehty varauksia joulullekin. Monet vakioasiakkaat ovat sanoneet, että ensi kerralla laitetaan näyttävämmät kynnet pikkujoulua tai joulua varten, Jarinits sanoo.
Vakiasiakkaiden kanssa työskentely on yksi työn iloista. Kynsiä laittaessa asiakkaiden kanssa jutellaan monista asioista.
– Työstä ja samalla erilaisista asioista oppiminen on mukavaa, Jarinits sanoo.

Mukavia asiakkaita

Jarinits kehuu Salonki Glansin yrittäjää Aigulin Laitista. Kun harjoittelu oli päättymässä, Jarinits ehdotti Laitiselle, että voisi jatkaa yrityksessä vuokratuoliyrittäjänä. Se sopi, ja mukava työilmapiiri on yksi työn iloista.
– Se, että asiakkaat ovat rohkeasti kokeilleet palvelujani, on mukavaa. Heiltä tulee paljon hyvää palautetta, Jarinits kertoo.
Jarinits tekee Glansissa myös letityksiä, joten pikkujoulukampaus onnistuu myös kampaamopalveluja tarjoavassa Glansissa vaikka samalla kertaa. Niitä tarjoaa Glansin yrittäjä, samoin kuin suosittuja kestopigmentointi-palveluja. Letittämään Jarinits oppi saatuaan kaksi tytärtä. Asiakkaan kampaukseen saa esimerkiksi pikkujouluja varten mukavaa väriä tekohiuksista. Lisäksi Jarinits tarjoaa asiakkailleen jalkahoitopalveluja.
– Asiakkaamme ovat mukavia ja usein hoito on arjen luksusta ja rauhoittumishetki asiakkaalle, Jarinits sanoo. – Kun työ tehdään hyvin, siitä tulee asiakkaalle hyvä kokemus. Edullinen hinta, laatu ja lopputulos sekä ystävällinen palvelu ovat tärkeitä asiakkaalle, Jarinits sanoo. – Asiakas lähtee toisena ihmisenä ja rauhoittuneena. Keskustelu ja ystävällinen palvelu ovat asiakkaille tärkeä kokemus, hän lisää.
Kuva ja teksti: Satu Lepistö

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest