Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Messukylässä sijaitsevassa kauniissa kodissa äiti ja tytär puuhaavat aamuyhdeksältä yhdessä kahvia pöytään. Kyseessä on runoilija ja kirjailija Tuija Välipakan koti ja toukokuussa kolmannen palkinnon Pirkanmaan kirjoituskilpailussa pokanneen Mikaela Välipakan lapsuudenkoti, josta 25-vuotias Mikaela on jo muuttanut omaan kotiin. Kaksikko on tehnyt paljon taiteellista yhteistyötä esimerkiksi runovideotaiteen parissa ja yhdessä tekeminen tuntuu luontevalta.
– En ollut kertonut kenellekään kirjoittavani ennen palkinnon julkistamista, Mikaela Välipakka sanoo.
– Näissä olosuhteissa on ehkä helpompaa odottaa siihen, että saa tehdyksi jotain, sanoo Tuija Välipakka. – Jos kirjailijaankin suhtaudutaan helposti siten, että ”vieläkö kirjoittelet”, voi olla vielä vaikeampaa, jos näyttöjä ei vielä ole.
Tuija Välipakka toteaa, että joskus saattaa olla vaikeaa ymmärtää kirjailijuutta ammattimaiseksi toiminnaksi. Kirjailija-nimityksellä ei ole ammattisuojaa, vaan kuka tahansa voi kutsua itseään halutessaan kirjailijaksi.
– On kyse siitä, onko päätös kirjailijan itsensä vai yhteisön, kuka on ammattikirjailija.
Tuija Välipakka ainakin on. Kirjailija on julkaissut kaksi romaania, viisi runoteosta, yhden tietokirjan ja viisi runokokoelmaa. Hän on ollut Tampereen seudun kirjailijayhdistyksen Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja vuodesta 2014 asti ja on Kirjailijaliiton johtokunnan jäsen.

Erilaiset näkökulmat

Sekä äiti että tytär ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, mutta tulokulma niihin on selkeästi kummallakin oma. Siinä, missä Tuija Välipakka on tutkinut kirjoissaan muun muassa valtarakenteita ja uutisia, Mikaela Välipakka tarttui palkitussa kilpailutyössään seksityöläisen arkeen.
– Olen käsitellyt seksiä ja seksuaalisuutta vuodesta 2016 lähtien Youtube-sarja Seksiklupin kautta. Minulla on paljon seksityötä tekeviä ystäviä ja halusin tuoda esiin, kuinka paljon seksityötä tekeviä tuomitaan hänen seksikäyttäytymisensä perusteella, Mikaela Välipakka sanoo.
Seksityössä Mikaela Välipakan mukaan häpeä kohdistuu aina sitä tekeviin henkilöihin.
– Jos seksityö olisi laillista, se lisäisi turvallisuutta, Mikaela Välipakka toteaa.
Videotaidetta, teatteria ja musiikkiakin tehnyttä Mikaelaa ovat aina kiinnostaneet asiat ja ilmiöt yhteiskunnan laidoilla.
– Katsomme yhteiskunnallisuutta eri suunnista, Tuija Välipakka sanoo. – Itse en voisi kirjoittaa samasta aiheesta. En yksinkertaisesti tiedä siitä tarpeeksi, hän sanoo.
Tytär on kertonut Tuija Välipakalle asioita, joista hän ei muuten tietäisi. Keskinäinen suhde on muuttunut ajan myötä, kun vanhemmuus ei enää ole ohjaava ja varjeleva valtasuhde.
– Toinen pitää yhteisissä projekteissa kohdata tasaveroisena taiteilijana, Tuija Välipakka sanoo. – Irti päästäminen on tärkeää. Me olemme myös ystäviä, mutta Mikaelalla on jo paljon asioita, joista en tiedä. Vaikka meillä on kaverisuhde, kaikkea ei tarvitse tyhjentää yhdelle ihmiselle.
Myös Mikaela kuvaa äidin ja tyttären keskinäistä suhdetta ystävyydeksi ja työsuhteeksi, jossa roolit vaihtelevat tilanteen mukaan. Siitä ovat ulkopuoliset joskus hämmästelleetkin.Sekä Mikaela että Tuija Välipakan mielestä on ollut tärkeää, että Mikaela on itse saanut tehdä omia päätöksiä ja jopa virheitä.
– Yhteistyömme alkoi siten, että minulla oli sanat ja Mikaelalla kuva. Nyt rooleja on kokeiltu toisinkin päin, kun Mikaela kirjoittaa ja itse olen julkaissut viimeisen kokoelmani virtuaalisena siten, että se perustui kuville, Tuija Välipakka sanoo.
Mitään paineita Mikaela ei kirjoittaessaan äidin kirjailijanurasta koe, sillä vaikka kirjoittaminen ei ole ollut julkista, taiteentekeminen monilla eri aloilla on ollut aina oma juttu. Tuija Välipakalla on ainakin viisi projektia kesken, mutta eniten aikaa vie tällä hetkellä MIINUS365-projekti, jossa on kyse luopumisesta.
– Luovun joka päivä yhdestä itselle merkityksellisestä esineestä ja dokumentoin sen. Siinä päästään aika syvälle henkilöhistoriaan, hän sanoo. – Vaikka joidenkin esineiden kohdalla on joutunut miettimään pitkään, lopulta mistään luopuminen ei ole ollut vaikeaa. Muistot jäävät ilman esineitäkin.
Teksti: Satu Lepistö
Kuva: Tuija ja Mikaela Välipakan kotiarkisto

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest