Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Hannele Juutinen työskentelee seurakuntapastorina Messukylän seurakunnassa. Koronavirusepidemia on vaikuttanut hänen arkeensa viemällä arjesta Juutiselle tärkeän elementin. Jo nuorena sokeutunut Juutinen on tottunut kommunikoimaan luontevan kosketuksen kautta ja se on tärkeä osa hänen normaalia arkeaan.
Työ on Juutiselle monella tapaa tärkeää: se on ihmisten kohtaamista ja rinnalla kulkemista heidän erilaisissa elämäntilanteissaan. Työssä parasta ovatkin ihmiset.
– Ihmiset ja heidän tarinansa, niihin liittyminen ja yhteinen pysähtyminen elämän ihmettelyn äärelle ovat minulle tärkeitä, sanoo Juutinen.
– Tärkeintä on aina etsiä yhdessä toivon näkökulmia, jotka luonnollisesti ammentuvat kristinuskon valoisasta sanomasta. Minulle Jumala on ihmisten rinnalla kulkeva, inhimilliseen kärsimykseen suostunut Ihmisen Poika ja toisaalta pyhä ja käsittämätön mahdollisuuksissaan kääntää paha hyväksi ja pimeys valoksi, Juutinen lisää.
Työn ohella arjen täyttää elämä puolison ja 1,5-vuotiaan tyttären kanssa. Myös tytär pitää Juutisen vahvasti elämän ihmettelyssä kiinni, sillä arjessa on leikkiä, naurua ja itkua sekä uusien sanojen opettelua, kipittelyä ja kiipeilyä. Tytär onkin avannut Juutiselle elämästä tuttuja asioita uudella tavalla. Nyt korona-aikana muskari- ja uintiharrastusten ollessa tauolla perhe seikkailee usein kotikulmilla Hervannan metsissä tutustumassa metsän ihmeisiin.
– Mukana täytyy olla aina joku näkevä ihminen, jotta kulkeminen on turvallista, Juutinen kertoo. – Yleensä kanssamme on joko henkilökohtainen avustaja tai puolisoni ja korona-ajan ulkopuolella usein myös ystäviä.

Hyvä polku

Hannele Juutinen on toiminut pappina jo yli kymmenen vuotta. Pappisvihkimyksen Juutinen sai Kolarin seurakunnan papin virkaan vuonna 2009. Jo rippikoulu herätti Juutisessa vahvan kiinnostuksen kristinuskoon. Hän löysi tiensä seurakuntanuorien joukosta ja sanoo, että se oli hyvä polku kulkea ja elää nuoruutta. Papiksi Juutinen päätyi tavattuaan Internetissä teologian opiskelijan, joka kannusti häntä hakemaan teologiseen. Ovet opiskelijaksi aukesivat jo ensimmäisellä hakukerralla.
– Seurakuntapapin työ on monella tapaa innostavaa. En siltikään ole vielä ihan varma mitä minusta tulee isona. Haluaisin tehdä työtä, jossa voin yhä enemmän keskittyä ihmisten kohtaamiseen terapeuttisten työotteiden keinoin. Haaveissani on hakeutua tulevaisuudessa psykoterapeuttikoulutukseen, Juutinen pohtii.
Työn ja perheen ohella tärkeitä asioita Juutiselle ovat kaunokirjallisuuteen uppoutuminen ja musiikin kuunteleminen. Hän harrastaa itse myös laulua ja kirjoittaa itse omia lauluja.
– Soitan myös vähän pianoa, mutta en mielelläni julkisesti, Juutinen nauraa.
Perheeseen kuuluu myös Juutisen opaskoira, 7-vuotias labradorinnoutaja Heni, jonka kanssa Juutinen käy kävely- ja juoksulenkeillä sekä kesäisin paljon uimassa. Perhe, ystävät ja harrastukset antavat Juutiselle voimaa.

Luontevan kosketuksen kaipuu

Jo nuorena täysin sokeutuneen Juutisen kommunikointi perustuu vahvasti sanalliseen vuorovaikutukseen. Myös tuntoaisti on kuitenkin hänen elämässään keskeinen liikkumisen ja kaiken arjessa toimimisen kannalta. Koronavirusepidemia on asettanut rajoituksia sille, miten ja millä tavoin ihmiset koskettavat toisiaan. Juutinen sanoo kaipaavansa luontevaa ihmisten välistä kosketusta: sitä, että voi kätellä tai laittaa käden olkapäälle esimerkiksi toista lohduttaessaan.
– Onhan tämä todella omituista aikaa, Juutinen pohtii. – Minulle luonteva ja välttämätönkin aistikanava on nyt tukossa. Ei saa koskea tai lähestyä ihmisiä kuin turvavälin päästä ja kaikissa julkisissa tiloissa pitää välttää koskemasta esineisiin. Joudun miettimään siinä mielessä omaa toimintaani uudelleen, että voin kantaa vastuuni tässä tilanteessa. Myös ne hetket, kuin vain oltaisiin hiljaa ja katsottaisiin lempeästi ja myötätuntoisesti, ovat puhelimessa vähintäänkin erilaisia, jos nyt eivät ihan mahdottomia toteuttaa, Juutinen pohtii.
Sellaisia hetkiä tulee papin työssä eteen paljon.
– Kun on usein suuren surun ja inhimillisten tragedioiden äärellä, sanojen merkitys pienenee ja hiljaisen, myötätuntoisen läsnäolon voima on se, mistä ammennetaan, Juutinen sanoo.

Pin It on Pinterest