Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Hän on ehkä määrätietoisin koskaan tapaamani ihminen. Istun kahvilan pöydässä vastapäätä Kirill Sultanshiniä, joka kertoo vasta 21 vuotta kestäneestä elämäntaipaleestaan ihan, kuin se olisi ihan tavallinen juttu. Ei se ole.
Kirill Sultanshin rakastui Suomeen jo lapsena. Muusikkovanhempien kanssa tehtiin keikkamatkoja Itä-Suomeen, kun isä soitti haitaria musiikkiyhtyeessä. Kirill kertoo, että hän katsoi Suomea lapsensilmät avoimina. Kaikki oli erilaista kuin kotona.
Kirillin ollessa 14-vuotias Kirillin isä sai tietää, että pojan olisi mahdollista opiskella Suomessa. Se vaatisi suomen kielen hallitsemista. Vologdan kaupungissa, jossa Kirillin perhe asuu, asui yksi suomen kieltä taitava henkilö, Suomesta Venäjälle muuttanut ja 60 vuotta siellä asunut venäläistynyt suomalaisnainen.
Kirill alkoi opiskella suomea päämäärätietoisesti. Vaikka hän oli vasta 14-vuotias, hän kävi suomen kielen tunneilla kaksi kertaa viikossa säännöllisesti. Kun Kirill oli viikkoa vaille 17-vuotias, vanhemmat pakkasivat hänen kanssaan auton täyteen ja toivat hänet Suomeen opiskelemaan media-alaa. Kaksi päivää ennen 17-vuotispäiväänsä Kirill oli vieraassa maassa, yksin.
Nyt Kirill on 21-vuotias ja asuu Suomessa, tarkemmin sanottuna Tampereen Hervannassa. Hän on valmis media-assistentti ja opiskelee alaa, johon suhtautuu intohimoisesti, lisää. Uusi opiskelupaikka löytyi TAMKista, jossa Kirill opiskelee yrittäjyyttä ja tiimijohtamista. Tuttuja on löytynyt, ja läheisiä ystäviä on monta. Lähin ystävä on kuitenkin tyttöystävä Irina, jonka kanssa on pidetty yhtä jo 18-vuotissyntymäpäivästä lähtien. Verkostoa on rakennettu pikkuhiljaa.
– Olen luonteeltani ambivertti, eli viihdyn seurassa mutta myös omissa oloissani, Kirill sanoo.
Kirillin suomen kielestä huomaa, että hän ei ole syntyperäinen suomalainen, mutta hän on omaksunut muutamassa vuodessa jopa kielen intonaatiot niin, että puhuu suomea hyvin sujuvasti. Kirill sanoo sen johtuvan musikaalisuudestaan. Muusikoiden lapsi on perinyt hyvän nuottikorvan, ja se vaikuttaa myös puheeseen.
– Sanon aina, että kielen oppiminen on motivaatiokysymys. Jos oikeasti haluaa oppia, oppii.
Kirill Sultanshin on opiskellut suomea paitsi käymällä tunneilla, myös kuuntelemalla Suomen radioita, katsomalla elokuvia ja kuuntelemalla Juha Tapion musiikkia. Venäjällä asuessaan hän teki satoja kortteja, joissa oli suomalaisia sanoja toisella puolella ja venäjänkielisiä toisella. Kortit lähtivät mukaan mm. kuntosalille, jossa ystävä kyseli niistä sanoja. Kuntosaliharjoittelu jäi silloin toiselle sijalle.
Rakkaus on kantava voima
Kirill on laulanut pienestä pitäen. Hänellä on nykyisin YouTubessa omalla nimellään kanava, jolle hän julkaisee säännöllisesti esimerkiksi musiikkivideoita, joissa laulaa itse. Suomeksi, totta kai, ja niin helpon näköisesti ja kuuloisesti, että kuulija melkein unohtaa, että taidon takana on taatusti tuhansia harjoitustunteja.
Kirill tajusi kaksitoistavuotiaana, että haluaa laulutunneille. Siellä tavattujen uusien ystävien kanssa he muodostivat musiikkiyhtyeen nimeltä Romanttiset pojat. Paitsi määrätietoinen, Kirill tuntuu olevan myös rohkea oman tiensä kulkija. Kun on teini-ikäinen poika, tyypillisin harrastus ei liene kuulua rakkaudesta laulavaan musiikkiyhtyeeseen.
– Laulaisin varmaan yhä heidän kanssaan, jos olisin siellä, enkä olisi lähtenyt Suomeen, Kirill sanoo. – Se ei onneksi estä minua laulamasta.
Toinen Kirillin harrastus on videokuvaaminen ja animaatioiden tekeminen. Niitä on esitetty Venäjän televisiossakin.
Musiikista voisi tulevaisuudessa tulla ura. Mutta se ei riitä, sillä Kirill näkee tärkeänä tehtävänä uusien näkökulmien hakemisen ja toisten motivoinnin. Tulevaisuuden ura voisi löytyäkin alalta, joissa voisi rohkaista muita tekemään rohkeita ratkaisuja elämässään, juuri niin kuin Kirill on itsekin tehnyt.

Kirill puhuu rakkaudesta rohkeasti
– Rakkaus pelastaa maailman, kannustaa menemään eteenpäin ja avaamaan uusia ovia. Se on syy elää, hän pohtii.
Hän sanoo hymyillen, että ennen kuin hän täytti 18 vuotta, hänellä oli kavereiden antama lempinimi Voikukkapoika. Lempinimen kertomiseen ei liity tippaakaan häpeää.
– Olen iso äijä, 186-senttinen, ja silti tällainen voikukkapoika, hän hymyilee.
Kirill sanoo tykkäävänsä olla itsenäinen. Se, miten rohkean teon vanhemmat tekivät päästäessään hänet vieraaseen maahan opiskelemaan, on avautunut Kirillille vasta myöhemmin. Vanhemmat luottivat ja kannustivat. Se on kantanut pitkälle jo nyt, ja edessä on vielä paljon.
– Äiti oli pehmeä ja kannusti, isä vaati kovemmin keskittymään esimerkiksi suomen kielen opiskeluun, Kirill sanoo. – Hän sanoi, että haluatko hyvän työpaikan vai et.
Puhumme unelmista. Kirill sanoo unelmoivansa siitä, että hänelle tärkeät ihmiset, ne joista hän välittää ja ne, jotka välittävät hänestä, olisivat onnellisia. Tulevaisuudessa hän toivoo olevansa perheenisä, jonka lapset voivat olla isästään ylpeitä.
– Ihmisten pitää uskaltaa unelmoida isoja asioita, Kun haaveilee isoja, pitää asettaa pieniä välitavoitteita. Pienillä askelilla pääsee pitkälle. Niin olen ainakin tähän asti elänyt, hän sanoo.
Haastattelun päätyttyä kättelemme. On tullut jotenkin kevyt, elämänuskoinen olo.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest