Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Hervannan Kelan toimipistettä ollaan lopettamassa huhtikuun alussa. Jatkossa Kelan palveluita tarjoavat Hervannassa etäpalvelu Keinupuiston Lähitorilla sekä lähipalveluna Kototorilla vapaa-aikakeskuksen yläkerrassa joka kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena perjantaina.
Kototoria ylläpitää Teko-hanke. Vaikka Kototori tarjoaa palveluitaan muun muassa maahanmuuttajille, hankepäällikkö Kirsi Popova korostaa, että Kototorin palvelut ovat avoimia kaikille.
– Tämä on Hervannan Kototori ja palveluitamme ovat tervetulleita käyttämään kaikki hervantalaiset, Popova sanoo.
Kototori tarjoaa kelan palveluiden lisäksi muitakin Kototorille jalkautuvia palveluita saman katon alta. esimerkiksi Kelan palveluita Kototorilta on saanut jo syksystä 2017 asti.
– Kävijämäärät ovat kasvaneet sekä yleisesti Kototorilla, mutta sen myötä myös esimerkiksi Kelan palveluissa, Popova sanoo.
Popova sanoo, että Kototori on ehkä mielletty maahanmuuttajien neuvontapisteenä, mutta paikka on tarkoitettu kaikille hervantalaisille, sillä kotoutumista tapahtuu molempiin suuntiin- siinä, missä maahanmuuttaja kotoutuu Suomeen myös Suomessa totutaan koko ajan paremmin kulttuurien kirjoon.

Palvelu tarpeeksi lähelle
Kototori tarjoaa säännöllisesti myös terveysneuvontaa. Tampereen kaupungin terveyspalvelut jalkautuvat Kototorille joka perjantai. Ajanvarauspisteen tarkoituksena on saada purettua painetta terveysaseman päästä. Tarkoituksena on, että asiakkaat oppisivat, kuinka terveysaseman palveluita tulisi käyttää; milloin ja mistä varata aika ja mitkä asiat kuuluvat päivystykseen. Ensisijaisesti ajanvaraus tehdään puhelimitse soittamalla ajanvarausnumeroon, mutta jos on epävarma tai esimerkiksi kaipaa apua kielen kanssa, Kototorilla saa apua terveyspalveluiden, samoin kuin Kela-asioidenkin kanssa, esimerkiksi arabian, darin ja venäjän kielillä. Hoidollisia asioita Kototorilla ei tehdä, kuten ei myöskään hammaslääkäriajan varauksia.
– Myöskään terveyspalveluiden ajanvaraus- ja neuvontapalveluista ei käännytetä kotosuomalaisiakaan pois, Popova sanoo. – Toki suurin avuntarve on niillä, jotka tarvitsevat esimerkiksi omakielistä neuvontaa.
Aiemmin Kototorilla on ollut saatavilla myös lapsiperheiden sosiaalipalveluita ja kaupungin työllisyyspalveluita. Kuntakokeilun päätyttyä työllisyysasiat ovat siirtyneet Typalta TE-toimistolle, joten Kototori ei ainakaan juuri nyt tarjoa työllisyyspalveluita. Lapsi- ja perhepalveluiden osalta tilanne on Popovan mukaan tämän kevään osalta vielä auki.
– Kototorin tarkoitus on olla paikka, jossa voidaan yhdessä hakeutua palveluiden pariin. Myös Kototorille jalkautuvat tahot oppivat toisistaan ammatillisesti, hän listaa saman katon alla toimimisen etuja.
Suuri etu tulee myös siitä, että Kototorilla on hyvä tavoittavuus esimerkiksi marginaaliryhmissä, sillä samalla käynnillä voidaan hoitaa useampia asioita.
– Marginaaliryhmissä jalkautuvalla työllä on suuri merkitys, yhteisökehittäjä Aku Hakulinen sanoo. – Kototori antaa palveluille kasvot.
Tarvittaessa palvelua voidaan viedä vieläkin lähemmäksi. Kototori vie palveluita yhteistyössä Saton ja VTS:n kanssa suoraan taloyhtiöihin.
– Yritämme auttaa myös talon yhteisöllisen vuoropuhelun voimistamisessa esimerkiksi kulttuurierojen kaventamiseksi, Hakulinen sanoo. – Kaikkia ei edes Kototorin toiminta syystä tai toisesta tavoita. Silloin taloyhtiöön viety palvelu tavoittaa paremmin.
– Se, että kotoutus hoidetaan hyvin, on kaikkien etu, sanoo Kirsi Popova ja muistuttaa vielä kerran, että Kototori palvelee kaikkia hervantalaisia.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest