Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Kaappeja tutkiessaan saattaa törmätä vanhaan mobiililaitteeseen tai useampaan. Suomalainen IT-palveluyritys Atea teetti tutkimuksen, jonka mukaan mobiililaitteiden kierrätys on Suomessa yhä heikolla tolalla, sillä kaksi kolmesta suomalaisesta eli 66 prosenttia jättää käytöstä poistetut mobiililaitteet kierrättämättä.
Yli puolella suomalaisista (58%) vanhoja mobiililaitteita on vähintään kolme kappaletta ja viidenneksellä on jopa kuusi tai enemmän käyttämätöntä laitetta.

Kierrättämisen esteenä on tiedon puute

Syynä laitteiden kierrättämättömyyteen on usein se, ettei tiedä, mihin laitteen voisi viedä. Näin vastasi 37 prosenttia kyselyyn vastanneista.
Yleisin syy säästää vanha matkapuhelin on se, että sitä säilytetään varalaitteena. Peräti 47% vastaajista piti vanhoja mobiililaitteita tallessa siksi, että käytöstä poistunut puhelin on varalla. Tietoturvariskit ja tiedon väärinkäytön pelko ovat 27 prosentille syy säilyttää laite.
Työpaikalta toivotaan suurempaa vastuuta mobiililaitteiden kierrätyksessä. Kyselyyn vastanneista 80 % koki erittäin tai melko tärkeäksi sen, että heidän työpaikallaan tarjotaan kierrätysmahdollisuus käytöstä poistetuille elektronisille laitteille.
Käyttökelvottomillakin puhelimilla on arvoa raaka-ainekierrätyksessä. Yhden älypuhelimen valmistus neitseellisistä raaka-aineista tuottaa 86 kiloa jätettä ja Suomessa myydään vuosittain noin 2,5 miljoonaa puhelinta. Näiden puhelinten valmistamiseen tarvitaan 51 tonnia alumiinia, mikä vastaa suunnilleen 3,4 miljoonaa juomatölkkiä.

Miten kierrättää vanha laite tietoturva huomioon ottaen?

Pirkanmaan Jätehuollon jätekeskuksissa ja jäteasemilla otetaan vastaan kaikkia kodin sähkölaitteita.
Helpoin tapa puhelimen tietojen tuhoamiseksi on tehdasasetusten palauttaminen, mutta esimerkiksi Android-laitteissa se ei aina riitä tuhoamaan kaikkia tietoja. Kun vanhasta laitteesta on siirretty kuvat ja yhteystiedot talteen tietokoneelle tai pilvipalveluun, se kannattaa tyhjentää asetusten kautta.
Kun tyhjennys on onnistunut, puhelin on samassa tilassa kuin ostaessa ja kyselee uuden käyttäjän tietoja. Jos puhelimessa on muistikortti, se kannattaa poistaa tai ainakin tyhjentää.
Jätekeskusten ja -asemien lisäksi laitteita otetaan vastaan myös SER-kierrätystä hoitavissa myymälöissä. Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun, jonka ulkomitat eivät ylitä 25 senttimetriä, kuluttaja saa voi palauttaa ilman uuden tuotteen ostovelvoitetta vähintään 1000 m2 kokoiseen SE-laitteita myyvään päivittäistavarakauppaan tai 200 m2 kokoiseen erikoiskauppaan.

Lähteet: Atea Finland oy
http://www.serkierratys.fi/
fi/kaupoille
www.ymparisto.fi
Kuva ja teksti: Satu Lepistö

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest