Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

JamaJama

Vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi muutama vuosi sitten valittu Jama Jama työskentelee nykyisin Hervannassa, Kauppakeskus Duon Tokmannilla.
– Hervanta on ollut iloinen yllätys! Jama kertoo.
– Olin kuullut Hervannasta negatiivisia asioita, mutta täällä olikin aivan erilaista. Hervannalla on ihan suotta huono maine. Täällä osataan suhtautua ihmisiin ystävällisesti ja ennakkoluulottomasti.
Jaman mukaan Hervanta erottuu edukseen myös asiakaspalvelun kulttuurissa.
– Minulle on täällä monta haastajaa!

Noin vuosi sitten Jama Jama jäi pois asiakaspalvelutyöstä. Puoli vuotta vierähti keikkatöitä tehden, mies muun muassa piti luentoja ja kävi kouluilla puhumassa. Erilaiset tehtävät jatkuvat edelleen.
– Esimerkiksi yläkouluissa olen käynyt puhumassa työnteosta ja asenteen merkityksestä, alakouluissa aiheena on ollut esimerkiksi erilaisuus ja koulukiusaaminen. Joulun alla Jama palasi asiakaspalvelun pariin, kun hän tuli kiireapulaiseksi Tokmannille.
Vuoden vaihteessa yksi myyjistä siirtyi muihin tehtäviin ja vakituinen paikka aukesi.
– Olin iloinen, kun sain työpaikan. Olen viihtynyt täällä hyvin.

Osa asiakaskunnasta muistaa positiivisen asiakaspalvelijan tämän Turtolan-ajoilta.
– Ihmiset tulevat juttelemaan ja kysyvät kuulumisia, mikä on mukavaa. Silloin, kun työskentelin hitaalla kassalla, oli monen vanhan ihmisen päivän kohokohta jutella kaikessa rauhassa kassalla. Kuulin monia mielenkiintoisia elämäntarinoita.
Jama muistuttaa, että kassalla työskennellessä pitää olla myös pelisilmää. Kaikki asiakkaat eivät halua jutustella.
– Ruuhka-aikaan täytyy olla nopea. Pyrin silti aina siihen, että asiakkaalle jäisi iloinen mieli kohtaamisesta.

Kaisa Muhonen, Kauppakeskus Duo

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest