Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Isännnöinti Ilkka Saarinen sai viime viikon tiistaina kunniamaininnan Vuoden Työnantaja 2018-kilpailussa. Kilpailun järjestää vuosittain Tammerkosken Nuorkauppakamari. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin parhaat työnantajat ja hyvän työnantajuuden käytännöt. Osallistuminen kilpailuun perustuu yrityksestä annettuihin ilmiantoihin. Niiden perusteella valitaan kilpailun finalistit ja näiden joukosta lopulta voittaja.
Vuoden 2018 kilpailussa voiton vei siivousalan yritys Koti Puhtaaksi Oy ja kunniamaininnan sai Ilkka Saarisen lisäksi Kontukoti Kaksi.nolla Oy.
Tänä vuonna ilmiantoja tehtiin neljästätoista yrityksestä ja niistä kahdeksan pääsi finaaliin.
– Kilpailun projektipäällikkö Ville Korpiluoto kertoi julkistustilaisuudessa, että vaikein kynnys oli päästä finaaliin ja että kaikki finaaliin päässeet ovat erinomaisia työnantajia ja työyhteisöjä, Ilkka Saarinen kertoo. – Raati oli arvioinut yrityksiä monilla eri kriteereillä, muun muassa tehnyt henkilöstökyselyn finalistiyrityksiin ja haastatellut yrityksen johdon.

Vuoden Työnantajan valinnassa painotetaan työntekijöistä huolehtimista, työntekijöiden motivoimista ja kehittämistä sekä työhyvinvointia ja -kulttuuria. Lisäksi huomioidaan yrityksen tunnusluvut sekä vaikutus alueen työllisyyteen ja talouteen. Kilpailu on järjestetty Pirkanmaan talousalueella jo vuodesta 1983.
Kilpailun voittaja ja kunniamaininnan saajat julkaistiin viime viikon tiistaina. Kunniamainintaa Ilkka Saarinen Oy:stä olivat vastaanottamassa Petri Setälä, Ilkka Saarinen ja Kristiina Saarinen.
– Saamamme kunniamaininta kuuluu koko työyhteisölle, josta olen todella ylpeä. Se, että olemme hyvä yritys ja työyhteisö, ei ole yksittäinen kampanja, vaan lupaus hyvästä työpaikasta on lunastettava vuoden jokaisena päivänä – ja pitkällä tähtäimellä, Saarinen kommentoi.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest