Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Kellosoppi oy:n Helena Siponen palvelee asiakkaitaan tutusti koruliikkeen tiskin takana niin kuin on tehnyt jo 21 vuoden ajan. Tulevassa toukokuussa Siponen jää työstään eläkkeelle ja samalla monille hervantalaisille tuttu kellosepänliike lopettaa toimintansa. Monet Siposen asiakkaista ovat käyneet kertomassa, että tulevat kaipaamaan Kellosopin palveluita.
– Se tuntuu ihanalta, Siponen sanoo.
Vaikka eläkkeelle jääminen tuntuu Siposesta vähän haikealtakin, nyt on sille oikea aika. Siponen on nimittäin lykännyt eläkkeelle jäämistään jo pitkään ja eläkkeellä aikaa jää enemmän itselle.
– Aion hoitaa puutarhaa ja rivitalokotiani, Siponen kertoo tulevista eläkesuunnitelmista. – Silloin jää myös enemmän aikaa ystäville.
Siponen kuuluu Pispalan Plikat-ryhmään, jossa on Pispalassa koulunsa käyneitä naisia. Siponen odottaa innokkaasti, että pääsee osallistumaan enemmän heidän tapaamisiinsa. Myös mökillä käyminen useammin on suunnitelmissa.

Eläkkeelle hyvillä mielin

Siponen tuli yrittäjäksi Kellosoppiin vuonna 1998. Taustalla oli jo kokemusta kellosepänliikkeessä työskentelystä, mutta myös muuta työuraa.
– Olen Kalevasta lähtöisin. Vanhemmillani oli siellä sekatavarakauppa, jossa työskentelin jo nuoresta pitäen koulun jälkeen siksi, että se oli niin mukavaa. Koulun jälkeen kävin liikelinjan Amurissa sijainneessa oppilaitoksessa ja työskentelin valmistumiseni jälkeen vanhempieni kaupassa, Siponen muistelee.
Siponen ehti työskennellä Tampereen keskustassa sijainneessa tavaratalo Sandberg oy:ssä sekatavaraosastolla ja K-kaupassakin ennen päätymistään korualalle. Hän työskenteli ensin Tampereen keskustan alueen koruliikkeissä ennen siirtymistään Hervantaan. Duo, eli silloinen Hervannan liikekeskus, oli jo silloin kiinnostava työpaikka.
– Asiakkaat olivat erittäin mukavia jo silloin ja erilaisia kuin keskustassa. Hervantalaiset ovat hyvin ystävällisiä asiakkaita, Siponen sanoo. – Olen jäämässä eläkkeelle hyvillä mielin 21 yhden Hervannassa työskentelyvuoden jälkeen.

Kultavuosista kultaisiin vuosiin. Helena Siponen jää keväällä eläkkeelle.

Vanhat suosikit saavat rinnalleen uusia

Suomalaisten korumaku on muuttunut Siposen alallaolovuosina jatkuvasti ja muuttuu edelleen. Siposen aloittaessa myytiin paljon esimerkiksi korvakoruja ja niitä kysytään paljon edelleen. Materiaaleista teräs on kokenut viime vuosina uuden nousun esimerkiksi sormuksissa ja miesten kaulakoruissa. Suomalaisten suursuosikit, kuten Kalevalakoru, pitävät pintansa, vaikka niiden myynti onkin hiipunut hiukan huippuvuosista.
– Markkinoille on tullut muitakin kotimaisia korumerkkejä, kuten Lumoavan kauniit korut. Myös Tammen koru oy:n korut olivat todella suosittuja yhteen aikaan, Siponen pohtii.
Siposen omista koruista jotkut ovat kulkeneet mukana elämässä jo viiden vuosikymmenen ajan. Niihin liittyy rakkaita muistoja ja parhaimmillaan koru onkin kaunis muistoesine. Siponen on toiminut liikkeessään niin pitkään, että alkuaikojen lapsiasiakkaista on ehtinyt jo tulla vanhempia, jotka tuovat omat lapsensa liikkeeseen.
– Monelle on laitettu esimerkiksi korvakorut meillä ja kun ne on uskallettu laittaa, jälkeenpäin ovat silmät loistaneet, muistelee Siponen. – Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani vuosien varrelta!
Kuvat ja teksti: Satu Lepistö

Pin It on Pinterest