Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Duossa sijaitseva jenkkityyppistä tex mex -ruokaa tarjoava ravintola Zarillo täyttää vuoden kuun vaihteessa. Juuri uudet ruokalistat saanut ravintola on löytänyt vakaan asiakaskunnan ja erityisesti opiskelijat ja lapsiperheet ovat löytäneet paikan. Uusitulla listalla on huomioitu vielä entistäkin paremmin esimerkiksi vegaanit uudella vegaaniburgerilla ja burgerlistaa on muutoinkin uudistettu. Pihvilista koki myös jonkin verran uudistuksia.
– Pyrimme pitämään laadun korkealla hyvällä hinta-laatusuhteella, Widmann sanoo.
Pohjois-Karjalassa lapsena asunut Widmann on asunut Tampereella jo viisitoista vuotta. Tampereelle miehen toi ravintola-ala. Siltä Widmannilta on kokemusta jo parinkymmenen vuoden ajalta. Ura urkeni jo seitsemänvuotiaana, kun Widmannin vanhemmat ostivat hotellin. Ensimmäiset työtehtävät tuolloin olivat serviettien taittelua ja tuhkakuppien tyhjentämistä vanhempien yrityksessä. Huoneita siistittiin ja yrittämisen ideaan kasvoi jo varhain.
– En osaisi enkä haluaisi tehdä mitään mitään muuta, Widmann sanoo yrittämisestä.
Perheeseen kuuluu puoliso ja kuusivuotias tytär. Widmann ehtii toimia yrittäjänä kolmessa eri ravintolassa, Hervannan ja keskustan Zarilloissa sekä Franklyssa keskustassa. Tästä hän kiittelee ravintoloidensa henkilökuntaa.
– Luottamus henkilökuntaan on tällä alalla A ja O. Olen tosi tyytyväinen henkilökuntaani ja kuulen heistä paljon kehuja, Widmann kertoo.

Hervannan Zarillon ravintolapäällikkö saa Widmannilta vuolaat kehut.
– Esimerkiksi täällä Hervannassa Jane Viitala on hoitanut hommansa viimeisen päälle, Widmann mainitsee. – Ei yrittäjähommia voisi tehdä, jos ei luottaisi henkilökuntaan.
Widmann sanoo olevansa unelma-ammatissaan. Työ on palkitsevaa ja parasta siinä on työntekijöiden auttaminen siinä, että he voivat tehdä oman työnsä mahdollisimman hyvin.
– Koetan olla vaatimaton ja jalat maassa, Widmann sanoo. – Mutta koen, että meillä on parhaita lounaita Tampereella.
Asiakkaita ravintolassa riittääkin mukavasti. Looshien vuoksi siellä on oma rauha syömiseen ja keskusteluun. Ravintola on viihtyisä, siisti ja kodikas. Lasten leikkipiste on tärkeä osa ravintolaa ja se pyritään pitämään siistissä kunnossa ja sellaisena, että siellä on tarpeeksi leluja.
– Pyrimme pysymään ajan hermolla ja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin, Tätä työtä tehdään asiakkaita varten, Widmann toteaa.

Pin It on Pinterest