Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Hervannan Sanomien toimistossa juhlittiin maanantaina kirjoittamista ja kieltä. Kilpailun voittanut Aziz Sheikhani vei kilpailun pääpalkinnnon runollaan ”Olen Suomi ja itsenäinen
maa”. Voittajateksti vetosi ja tuli valituksi ensimmäiseksi siksi, että siinä oli aistittavissa vanhan lyriikan tuntemusta. Sheikhani on toiminut kääntäjänä ja tulkkina ja puhuu viittä kieltä. Radiotoimittajankin työtä tehnyt Sheikhani hallitsee englannin, suomen, kurdin, farsin ja arabian kielet ja viimeisintä lukuunottamatta myös kirjoittaa niillä kaikilla. Alun perin itäisestä Kurdistaniasta Suomeen kotoutunut mies on valmistunut maisteriksi Lapin yliopistosta.
– Seuraan lehteä Facebookissa ja sieltä huomasin kilpailun. Tuntui hyvältä,kun soitettiin, että olen voittanut, ja vieraalla kielellä vieläpä, Espoossa asuva Sheikhani sanoo.

Toinen ja kolmas palkinto hervantalaisnaisille

Toisen palkinnon kilpailussa sai Maire Kanervisto kirjoituksellaan ”Koulumuistoja 1950- luvulta”. Koskettavassa muistelmassa matkataan koulun vanhempainiltaan hevosen ja reen kyydissä, ja matkasta välittyy voimakas onnen tunne, sillä kirjoittajan isä on mukana reessä.
– Siihen aikaan oli poikkeuksellista, että isät osallistuivat koulutapahtumiiin, Maire Kanervisto sanoo. – Ehkä siksi se muisto on jäänyt niin voimakkaasti mieleen.
Kanervisto oli palkinnostaan todella yllättynyt ja otettu.
– Olin ihan että huh huh. Mies aina sanoo minulle, että miksi et kirjoita mitään mihinkään, hän sanoo.
Kanervisto on kirjoittanut omaa henkilöhistoriaansa muistiin omia lapsiaan varten ja ehkä siksi kilpailun muisteluaihe tuntui tutulta. Tekstin lähettämiseen oli kuitenkin pieni kynnys ja toinen palkinto kilpailussa aika isokin yllätys.
Kolmannen palkinnon kilpailussa sai Anne Mäkinen tarinallaan ”Aamu Myllymäessä”. Tarina on lämmin ja siitä hehkuu valoisa muistamisen tunne. Kirjoittaja kertoo, että tarinan pääosassa ovat hän ja sittemmin menehtynyt sisar.
– Tarina on varmaankin jonkinlainen surutyön päätös yhdeksän vuotta sisaren kuoleman jälkeen, hän pohtii.
Mäkinen on pyrkinyt kirjailijaksi ja kirjoittanut käsikirjoituksia, joita ei kuitenkaan ainakaan vielä ole julkaistu. Joskus palautepalvelusta saatu palaute on jopa saanut itkemään, kun se on tuntunut niin kovalta. Kirjoituskilpailun kolmas sija sai valon pilkahtamaan kirjoittamisen suhteen.
– Kun soitto tuli, ajattelin että ”jaa, joku on huomannut jotain”, on ihanaa saada välillä hyvää palautetta. Välillä kirjoittaminen on sellaista turhautumista, että haluaa heittää kynän
nurkkaan! Tunnustus tuntui siltä, että linnut rupesivat laulamaan taas, Mäkinen sanoo.
Hervannan Sanomat kiittää kaikkia kirjoituskilpailuun osallistujia ja kannustaa kaikkia, varsinkin voittajakolmikkoa,jatkamaan aktiivista kirjoitusharrastusta. Palkitut kirjoitukset julkaistaan lehdessämme myöhemmin.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest