Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Kalle Hyötynen, 51, kävelee Hervannan kirkon kirkkosalin takaosaan ja katselee ympärilleen. Tilassa sijaitsi 80-luvulla punkkareiden nuorisotila Poikkeustila. Hyötynen kuului Poikkeustilan nuorten ydinryhmään.
– On täällä vähän eri näköistä kuin silloin, Hyötynen ihmettelee.
Kirkkosalin takaosassa on nykyisin lasten kerhotila, kun Hyötysen muistoissa on yhä nuorisotilaksi nuorten omaan makuun sisustettu huone. Poikkeustila avattiin 80-luvulla kirkkoon ja se vaati ennakkoluulotonta asennetta sekä tilaa ylläpitäneeltä Seppo ”Sepi” Tuomiselta kuin seurakunnan henkilökunnaltakin.
– Oltiin me hurja porukka, Hyötynen sanoo nyt. – Pidettiin punk-konserttejakin sekä kirkkosalissa että pihalla, hän lisää.
Hyötynen ei ole aina ollut kaikille Hyötynen. Hervantalaiskaverit tunsivat hänet Pikku-Haittana, kun isoveli oli sukunimestä väännetyn lempinimen mukaan ”se varsinainen Haitta”. Identiteetti ei ole kokonaan kadonnut, vaikka punkvuosista on jo hetki.
– Kyllä minä olen edelleen punkkari, vaikka en siltä näytä, Hyötynen sanoo.

Poikkeustila sai nimensä bändistä

Poikkeustila oli paitsi nuorisotila myös Hyötysen ensimmäinen bändi.
– Muutin Hervantaan vuonna 1976. Eihän täällä mitään nuorisotiloja ollut. Se oli ensimmäinen kontaktini nuorisotilaan. Olihan se tosi hienoa, että oli mesta, jossa oleilla talvellakin.
Nuorisotilasta vastuussa olleen Sepin Hyötynen muistaa tosi hyvänä tyyppinä ja John Lennonin näköisenä kaverina. Tuominen osasi olla nuorten kanssa ja sai sen pysymään ruodussa.
– Ainakin enimmäkseen, virnistää Hyötynen.
Hyötysen bändikuviot jatkuivat poikkeustilan loppumisen jälkeen. Hyötysen bändiuran tunnetuin bändi lienee post punk-henkinen Nuket. Koko musiikkiura sai kuitenkin alkunsa Poikkeustilasta, jossa soitettiin ne ensimmäiset keikatkin.
– Ei se varmaan montaa vuotta siinä ollut.
Sitä, kuinka käyminen Poikkeustilassa Hyötysen omalta osalta päättyi, hän ei enää muista. Tila joko loppui tai sitten tuli eteen aikuistuminen. Tavallaan.
– Me kiersimme Nukkeja edeltäneen Kaaos-yhtyeen kanssa myös ulkomailla. Skenessä alun perin kiehtoi se musa. Olen laulanut pikkupojasta asti ja sitten tuli tommonen juttu, joka antoi kenelle tahansa luvan perustaa bändi. Nuket-aikoina oltiin jo vähän opeteltu soittamaan ja laulamaankin.
Hyötynen sanoo, että bändin viimeinen levy On maantiellä mittaa on hänen mielestään albumeista paras. Nyt bändi on tekemässä tänä syksynä keikkoja vanhalla kokoonpanolla. Ne perustuvat juuri bändin viimeiselle albumille.
Soittaminen on pitkästä aikaa kiinnostava haaste. Hyötynen sanoo odottavansa keikkoja tosi hyvällä mielellä. Nykyisin Hyötynen työskentelee ammattiliitossa, mutta tie vei pitkäksi aikaa myös kunnallispolitiikkaan. Hyötynen oli kunnallisvaltuutettuna Tampereella viimevuotiseen paikkakunnalta muuttoonsa asti. Hän on ollut eduskuntavaaleissa ehdolla ja puolueensa varapuheenjohtajana.
– Silloin nuorena en ollut kovin poliittinen. Tai en tiedä, olimmeko poliittisia nuoria. Punk-skeneen kuuluu lähinnä sellainen yhteiskunnan ulkokehällä olo, yhteiskuntakriittisyys ja huonompiosaisten puolella oleminen.
Kauas Hyötynen ei ole juuristaan kasvanut. Vaikka politiikka oli Hyötysen mukaan täysin ”off” silloin, kun hän oli nuori, samat ominaisuudet ajoivat lopulta kiinnostumaan myös politiikasta. Nykyisin akaalainen Hyötynen on tehnyt työuraa rakennusalalla ja perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme aikuista lasta ja kaksi koiraa.
– Terveiset koko Poikkeustilan porukalle, hän sanoo. – Toivottavasti kaikilla menee hyvin.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest