Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Hervannan Meriittitiili luovutettiin 30.11. 2019 Kauppakeskus Duossa Jyrki Eerolalle. Hervannan tiedostusyhdistys kiittää Eerolaa hänen mittavasta työstään ja asenteesta tehtäviensä hoitamiseen – asenteesta, josta meillä monella olisi opittavaa.
Meriittitiilen luovutti Hervannan Tiedotusyhdistyksen puheenjohtaja Petri Pekkola.
Meriittitiili on huomionosoitus henkilölle, yhteisölle tai toiminnalle, joka on edistänyt merkittävästi hervantalaisten hyvinvointia ja viihtymistä alueella tai tuonut Hervantaa erityisen myönteisesti esille Tampereen seudulla ja/tai laajemmin maailmalla. Meriittitiili jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1979, jolloin Hervannan keskustassa sijaitsevat Raili ja Reima Pietilän suunnittelemat, punatiiliset keskustarakennukset valmistuivat.
Jyrki Eerola on toiminut Suolijärven ulkoilumajalla kunnossapitotehtävissä jo liki kolmenkymmenen vuoden ajan. Vaikka tehtävä on hänen varsinainen työpaikkansa Tampereen kaupungilla, on hän niittänyt mainetta itsensä likoon laittavana ja tehtäviään huomattavasti laajemmin hoitavana kuin mitä itse toimenkuvaan kuuluisi. Työn laatu, nopeus ja ahkeruus kuvastavat Eerolaa hervantalaisten kommenttien perusteella. Pidetty ja nöyrä mies tekee työnsä ja antaa muiden nauttia alueesta.
Meriittitiilen luovutuksen yhteydessä on perinteisesti luovutettu stipendi tai stipendejä. Stipendien lahjoittajana on Hervannan Tiedotusyhdistyksen lisäksi myös Hervannan Lions Club. Tällä kertaa stipendi varataan Jyrki Eerolan valitsemalle kohteelle, joka parantaa edelleen Suolijärven alueen monikäyttöisyyttä ja viihtyisyyttä kaikkien hervantalaisten vapaa-ajan viettopaikkana.
Stipendin luovuttivat Hervannan tiedotusyhdistyksen puheenjohtaja Petri Pekkola sekä Hervannan Lions Clubin presidentti Leo Reiman.
– On hienoa, että tekemäni työ on huomattu, Eerola itse toteaa. – Huomiointi yllätti minut.

Duon joulunavajaisissa muitakin tapahtumia

Meriittitiili luovutettiin perinteiseen tapaan kauppakeskus Duon joulunavajaisissa, joka kerää erilaisilla tapahtumillaan hervantalaiset yhteen. Mukana juhlinnassa oli muun muassa monien lasten odottama joulupukki, joka kertoi monien lasten käyneen tervehtimässä häntä.
– Tänä jouluna kaikki ovat olleet erityisen kilttejä, joulupukki kertoi. – On hienoa, kun tuli nyt luntakin. Nyt ei kitka haittaa ja pääsee kulkemaan reellä, hän lisäsi.
Paikalla joulunavajaisissa oli muun muassa Tuulantei-kuoro levittämässä jouluhenkeä joululauluesityksellään ja taikuri, mentalisti Johannes Malkamäki. Ysti ry:n kauppakaverit auttoivat apua tarvitsevia ostoksien teossa.
Kuva ja teksti: Satu Lepistö

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest