Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Aula LKV ei ole uusi tulokas kiinteistömarkkinoilla Pirkanmaalla, mutta Hervannassa se on. Pirkanmaalla jo kolmisen vuotta toiminut kiinteistövälitysyritys on juuri perjantaina saanut liikkeen teippaukset ikkunaan. Vaikka liike on uusi, sen takana on paljon kiinteistöalan osaamista. Kaikki toimipisteessä työskentelevät ovat toimineet alalla jo vuosia.
– Meillä tehdään paitsi asuntokauppaa meillä myynnissä olevista asunnoista myös ostotoimeksiantoja. Se tarkoittaa sitä, että etsitään ostajalle asunto, joka ei vielä ole myynnissä, Eila Laine sanoo.
Kokenut kiinteistövälittäjä osaa vinkata, että välittäjät kannattaa ottaa mukaan jo silloin, kun vasta suunnittelee asunnon myyntiä tai haaveilee sellaisen ostamisesta.
Laine sekä muut toimistossa työskentelevät, Outi Vilpas ja Raimo Heinonen, sanovat, että neuvoja annetaan jo suunnitteluvaiheessa enemmän kuin mielellään.
– Meillä ei ole työaikaa, joten vastaamme puhelimeen aina, he sanovat. – Asiakkaat ovat tervetulleita piipahtamaan toimistoon milloin vain.

Asuntokaupassa kaivataan asiantuntijan apua
Aula LKV on on ympäri Suomen toimiva kiinteistöalan yritys. Tällä hetkellä toimipisteitä on Espoossa, Turussa, Jyväskylässä, Nurmeksessa ja koko Pirkanmaalla palveleva Hervannan toimisto.
Yritys pyrkii asiakaslupaustensa mukaisesti laadukkaaseen, asiakaslähtöiseen palvelukokemukseen ja alan kehittämiseen.
Eila Laine sanoo, että asiakkaiden tarpeet vaihtelevat henkilökohtaisesti. Siksi asiakaspalvelutyö vaatii herkkää korvaa asiakkaiden tarpeille ja luottamuksellista, henkilökohtaista palvelua. Suomalaiset reagoivat nykyään herkemmin elämänmuutoksiin kuin aiemmin. Sellainen monessa perheessä on esimerkiksi lasten kotoa muutto.
Kesällä, varsinkin toukokuun aikana ja ennen juhannusta, kiinteistönvälitystoimistossa eletään mökkiunelmien täyttämisen aikaa. Suomalaiset ovat yhä edelleen vahvasti mökkikansaa ja loma-asuntokauppa käykin juuri nyt kuumana. Varsinkin edullisemmasta päästä olevia perusvarusteltuja mummonmökkejä etsitään paljon.
– Järvi on monelle tärkeä, mutta ei kaikille. Monille kaupunkiasujille riittää jo maisemanmuutos kaupungista kesäkotiin maalle, Raimo Heinonen toteaa.
Tärkeimpiä asioita mökin hankkijoille on nykyisin mökin talviasuttavuus. Loma-asunnosta halutaan nauttia ympäri vuoden. Asuntokauppa taas on monen ihmisen elämän suurin hankinta, joten sitä pohdittaessa tarvitaan asiantuntijan apua.
– Ala muuttuu koko ajan. Siksi alalla tulee olla valmis kouluttautumaan jatkuvasti ja niin meillä halutaankin tehdä. Esimerkiksi muuttuvasta lainsäädännöstä tulee olla koko ajan hyvin selvillä, Eila Laine toteaa.
– Hervanta on jo itsessään hyvä toimintaympäristö yritykselle, sillä asukkaita on paljon. Täältä on myös hyvät liikenneyhteydet kaikkialle ja sijoittajalle Hervanta on otollinen ympäristö, kun opiskelijoita on paljon.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest