Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Kirjailija Anni Nupposen esikoisromaani ilmestyi vuonna 2008 ensin omakustanteena ja sitten, Kuvastaja-palkinnon saatuaan, Vaskikirjat-kustantamolta. Ennen julkaisua Nupponen oli saanut rohkaisevan palautteen kustantajalta ja rohkaistui siksi julkaisemaan kirjan itse. Palautteessa oli todettu, että kirja on hyvä, mutta ”liian fantasiaa”.
Nupponen toteaa, että ajat ovat sittemmin muuttuneet. Fantasiakirjallisuus on kokenut Suomessa huiman nousun genrenä, eikä sellaista asiaa kuin ”liian fantasiaa” enää ole. Isotkin kustantamot julkaisevat nykyään fantasiaa ja alalla on myös pelkästään genreen keskittyneitä kustantajia. Siihen vaikuttaneita asioita ovat ainakin Game Of Thronesin suosio, Harry Potterit ja Taru Sormusten Herrasta -elokuvat.
Se ei silti tarkoita, ettei spekulatiivisen fiktion edistämisen kentällä vielä olisi töitä tehtävänä. Kaikki kustantajat eivät sitä vieläkään julkaise ja Suomessa liikaakin omaksi genrekseen mielletyn spefin kirjoittaja voi jäädä medianäkyvyydessä pimentoon. Viisi kirjaa julkaissut Nupponen on julkaissut ja julkaisee yhä myös novelleja kirjallisuuslehdissä ja antologioissa. Hänen tekstejään on ollut noin 15 antologiassa omien kirjojen lisäksi.
Nupponen asuu yksin Hervannassa kahden kissansa kanssa. 11-vuotias Gorba ja 6-vuotias Miisu ovat Nupposen perhe.
– Mielestäni kissat sopivat kirjailijalle. Jatkuvasti on kiusaus hankkia kolmas kissa, mutta kissat ovat aika reviiritietoisia, hän sanoo.
Eläinrakkaan Annin toinen rakkaus on hevosissa. Tällä hetkellä valmennusryhmässäkin ratsastanut Nupponen ei ratsasta enää, vaikka kaipaakin takaisin harrastuksen pariin. Kirjailijaa kiehtovat myös kirpputorit, tarkemmin ottaen esineet.
– Mielestäni esineissä on tarinoita ja taikaa. Luuhaan usein kirpputoreilla, koska siinä on aarteenetsintäfiilistä, Nupponen pohtii.
Kirjailijan arkeen vaihtelua tuovat jooga, palapelit, neulominen ja matkustaminen.

Mainos

Spekulatiivinen fiktio kaataa raja-aitoja
Genren suhteen Nupponen ei ole koskaan tehnyt tietoista valintaa. Spekulatiivinen fiktio valikoitui lajiksi siksi, että ideat kirjoihin tulevat sellaisina. Nupponen sanoo, että Suomessa on todella vahva realistisen yhteiskunnallisen kirjallisuuden perinne ja että spefi katsotaan todella vahvasti genrekirjallisuudeksi. Itse hän ei tätä eroa niin selvästi näe, siis spekulatiivisin fiktion keinoin voidaan kertoa täysin samoista asioista kuin muutoinkin, mutta eri valaistuksessa. Itse Nupponen kirjoittaa nimenomaan aikuisille mitenkään lastenkirjallisuutta väheksymättä. Hän haluaisi purkaa raja-aitoja spefin ja muun kirjallisuuden väliltä.
– Esimerkiksi Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron on spekulatiivista fiktiota, Nupponen sanoo. – Ehkä raja-aidat ovat jo kaatumassa.Se on toivottavaa, koska esimerkiksi sodasta paljon kirjoittanut kirjailija kokee, että voimakas genreajattelu laatikoi liiaksi.
– Jos ajatellaan, että kirjani ovat ”vain” spefiä, ei päästä teematasolle koskaan, Nupponen miettii.
Nupponen on juuri saanut valmiiksi kuudennen kirjansa. ”Valkoinen kaupunki” on nyt kustantamokierroksella. Tällä hetkellä hän kirjoittaa itsenäistä jatko-osaa edelliselle julkaistulle teokselleen. Introvertiksi tunnustautuva kirjailija sanoo, että siitä, että hän tarvitsee paljon omaa aikaa, on hyötyä kirjoittamiselle.
– Kirjoittaessa pitää sietää pitkiä aikoja oman päänsä sisällä.
Introvertteihin usein liitettyä kuvataiteellista lahjakkuutta Nupponen ei itsessään tunnista.
– Suuri tragediani on, etten osaa piirtää, sillä haluaisin tehdä sarjakuvia. Kun olin lapsi, niin kuvataiteessa, liikunnassa ja musiikissa oli vallalla fatalistinen käsitys, että jotkut ovat hyviä ja muiden ei kannata harjoitellakaan. Jos olisin saanut kannustusta, minusta olisi varmasti tullut parempi. Jos haluaa ammattitaiteilijaksi, pitää tottakai olla lahjakas, harjoitella, ottaa kritiikkiä vastaan ja tehdä paljon töitä.
Se pätee Nupposen mielestä myös kirjoittamiseen siinä, missä kaikkeen taiteen tekemiseen. Hän on koulutukseltaan kirjallisuuden tutkija, jota kiinnostavat vallankäyttö ja valtarakenteet. Niiden lisäksi hän tutkii kirjoissaan ihmissuhteita, joille ei tavallaan ole paikkaa.
Ammattikateutta Nupponen ei juurikaan tunne. Jos muut saavat joskus enemmän huomioita, enemmän markkinointia tai esimerkiksi apurahaa, hän kokisi kateuden tuhoavaksi.
– Tällä alalla ei voi välttää pettymyksiä. Jos ne muuttuvat katkeruudeksi tai kateudeksi, se ei tee hyvää. Olisi ihanaa, jos kaikki lahjakkaat kollegat saisivat paljon kaikkea. Että olisi enemmän jaettavaa. Niukkuuttahan kirjallisuuden kentällä jaetaan. Sen on realiteetti, jonka kanssa tässä pitää elää.

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest