Aidosti paikallinen jo vuodesta 1975
Jakelu: Hervanta, Kaukajärvi, Lukonmäki, Messukylä, Hallila, Vuores

Quentin Patrick on dekkarihistoria aatelia. Salanimen taakse kätkeytyi jenkkiserkukset, ja mielestäni Patrick on dekkarikirjallisuuden top kymmenikössä ehdoton ykkönen.

Paras dekkarinsa oli Mies verkossa .niminen Ei kotimaisestakaan genrestä puutu taitavia yrittäjiä; he tekivätkin, laatudekkarin pykääminen ei jäänyt pelkäksi yrittämiseksi.

Dekkarit ovat suosittuja monestakin syystä. Alkoholiton vaihtoehto pois arjen puserruksesta, vaikkakin arki on usein varsin laadukasta, sisältörikasta.

Jännärit palvelevat ali- ja päivätajuntaamme kelvollisesti, sillä välillä parjatussakin arjessa, jokamies, nais -luokassa saattaa olla dekkarin aineksia. Todella,kuka pelkää naapuria. Tai laumaihmisten lynkkausjoukkoa, joka naamioi kayeutensa usein oikeudenmukaisuudeksi.

 

Olkoon niin tai näin, seuraavassa saattelen liian monelta unhoon jääneenmestaridekkaristimme.

Kirsti Porras oli 40-luvun dekkariensa ansiosta ensimmäinen maamme nainen, joka toteutti kolme uhria vaatineen kirjallisen sarjamurhan. Tämä taidonnäyte vaati kolme kirjaa, paljon huolellista juonenpunomista. Tänään hän on vain asiantuntijoiden arvostama, suurelta yleisöltä unohtunut tekijä, mutta epäilemättä hänen esimerkkinsä on saattanut rohkaista vielä 60-luvulla esiinousseita naiskirjailijoita, rohkaissut heitä sukeltamaan kiehtovaan rikosten maailmaan. Murha sopii naisellekin.

 

Rikoksien Porras

Vaasassa syntynyt Kirsti Hellen Jensen alias Kirsti Porras, 1908-1986 julkaisi kolme salapoliisiromaania ja kaksi jännitysnäytelmää.

Lisäksi hän kirjoitti 22 muunlaista näytelmää sekä kuusi radiokuunnelmaa. Hän myös suomensi ja sovitti kuunnelmia Yleisradiolle. Jo yleisestä tietoisuudesta kadonneiden Michael Arlenin, Stefan Zweigin ja Somerset Maughamin tekstit kanavoituivat Portaan käsissä radioesityksiksi. Näiden kuunnelmien roolihenkilöitä olivat muun muassa Kauko Käyhkö, Kauko Kokkonen, Tuire Orri ja Emma Väänänen. Keräämieni tietojen mukaan yksikään Portaan kirjoittama kuunnelma ei ole enää Ylen arkistossa äänitallenteena. Kolmen rikosromaanin lisäksi Kirsti Porras julkaisi 6 viihteellistä romaania.

Portaan elämään ja hänen dekkaristin uraansa sukeltaminen oli erittäin kiintoisa prosessi, tutkija sai välillä aavistuksen siitä, millaista kulta-ajan salapolisiin työ saattoi olla. Palapelin puuttuvien osien etsimistä, visaista, mutta niin antoisaa ristisanatehtävän täyttöä.

 

 

Rahaa ja mainetta kirjailemalla

Kirsti Porras aloitti kirjailijanuransa keskikoulupohjalta. Hänen ensimmäinen julkaistu kirjansa oli salapoliisiromaani Laiva huusi yössä, Wsoy 1942. Suomen Kirjailijaliitto ry:hyn hän liittyi vuoden 1954 lopussa. Tältä asia vaikutti, mutta tarkentavan tutkimuksen jälkeen selvisi, että hän oli liittynytkin Kirjailijaliittoon jo vuonna 1945, kaksi julkaistua kirjaa täyttivät liittymishyväksynnän kriteerit; ilmeisesti henkilötietolomake pyydettiin häneltä vasta melkein 10 vuotta myöhemmin. Tai hän aktivoitui asiassa omatoimisesti.

 

Nykyisin liittoon pääseminen edellyttää sitä, että hakija on julkaissut sellaisia suomenkielisiä, taiteellisesti korkeatasoisia teoksia, että häntä niiden perusteella voidaan pitää kirjailijana. Kirjailijaliitolle Portaan jättämästä kaavaakkeesta ilmenevät seuraavat seikat. Hän toimi kirjailunsa ohella tai pääsääntöisesti kiinteistövälittäjänä, oli ollut naimisissa evp kapteenin, vakutuusylitarkastaja Magnus Wilhelm Fogelholmin  kanssa. Vuonna -35 solmittu avioliitto kesti seitsemän vuotta päättyen eroon. Liitosta syntyi Kai Jarno -nimen saanut poika vuonna -36.

Kirjailija oli käynyt Tukholmassa, Pariisissa ja Lontoossa. Hän oli käyttänyt kirjailijanimenä ja nimimerkkinä Cathelyn Steveä ja Kiproa. Vuonna 1950 valmistuneessa kuunnelmassa käyttämäänsä salanimeä Kerttu Niemi hän ei jostain syystä listannut kaavakkeeseen. Suomen Näytelmäkirjailijaliittoon Porras ei kuulunut. Tuohon aikaan kustantajat julkaisivat näytelmäsarjoja, joiden kohderyhminä olivat muun muassa nuorisoseurat, jotka ostaessaan jonkun sarjan saivat mahdollisuuden esittää näytelmän, näytelmiä ilman tekijänkorvauksia. Tutkimuksissani en löytänyt viitteitä siihen suuntaan, että Portaan näytelmiä olisi esitetty ammattiteattereissa. Vuonna -45 Kirjailijaliiton puheenjohtaja oli V.A. Koskenniemi, vuonna -54 ja -55 Yrjö Soini eli Agapetus. On mahdollisuuksien rajoissa, että Portaan henkilötietolomake kytkeytyy jotenkin Kirjailijaliiton puheenjohtajuuteen, kulissien takaiseen taktikointiin.

 

Minkä sysäyksen johdosta Porras aloitti kirjailijanuransa? Miksi hän kirjoitti salapoliisiromaaninsa, jännitysnäytelmänsä, ja miksi hän lopetti jännitysaiheensa siirtyen kirjoittamaan toisenlaisia tarinoita?

Mielestäni on syytä suhtautua kriittisesti Portaan mainintaan siitä, että hänen aviomiehensä epäili naisten dekkarintekotaitoja, ja että Porras olisi sen jälkeen kahdessa viikossa näyttämishalusta tekaissut ensimmäisen jännärinsä.

Motiivit kirjailijaksi ryhtymiselle olivat todennäköisesti samat kuin ne ovat tänäänkin. Kirjailijanura oli tie maineeseen ja rahansaantiin. On muistettava, että tuohon aikaan kirjaijanimikkeeseen suhtauduttiin arvostavasti, kunnioittavasti. Tuon ajan naiskirjailijoista Hilja Valtonen, 1897-1988, oli noussut jo painosten valtiattareksi. Ilmeisen hyvistä kirjailijatuloista huolimatta hän toimi opettajana. Varsinaisia ammattikirjailijoita oli silloin vain muutamia. Tänään tilanne ei ole oleellisesti muuttunut; noin 20-30 ihmistä elää maassamme pelkästään kirjoista saamillaan palkkioilla.

 

Rikos huvina?

Näytelmäkirjailijaliiton tiedoissa vuonna 1945 ilmestynyt Tammen kustantama näytelmä Etsintäkuulutettu on luokiteltu jännitysnäytelmäksi. Ilmeisesti jonkinlaisena myyntikikkana kustantaja on kuitenkin merkinnyt näytelmävihkosen kanteen tiedon siitä, että yksinäytöksinen esitys on huvinäytelmä. Etsintäkuulutettu ilmestyi ensin, Puuttuva aisti -näytelmä sen jälkeen. Kummatkin tulivat uunista ulos saman vuoden aikana. Etsintäkuulutettu on näppärästi kirjoitettu, pienellä satsauksella toteutuva näytelmä. Porras läpivalaisee hienoisen ironian saattelemana ihmisluonnetta, mutta ajan hengen mukaisesti mukana on romanttinen juonikuvio. Näytelmä alkaa maalaistuvasta ja päättyy sinne. Radiosta tuvassaolijat kuulevat etsintäkuulutuksen, vaarallinen vanki on karannut, hänet on nähty jo naapurikunnassa. Pian taloon saapuu muukalainen, epäilyt heräävät. Kirsti Porras nostaa hienosti esille kaksoisolento teeman, tarkastelee ihmisen minuutta. Voisiko kuka tahansa olla sattuman oikusta rikollinen? Näytelmä kelpaisi muutamien pienien muutosten jälkeen nykyäänkin vaikkapa televisioesitykseksi, se on köyhän miehen Hitchcocia. Mielestäni on selvää, että kirjailija itse piti Etsintäkuulutettua nimenomaan jännitystarinana. Alun latautunut ilmapiiri, kiristyvä uhka ja ehkä joidenkin mielestä jopa yllättävä loppuratkaisu.

Puuttuva aisti on myös varsin kelvollinen pienoisnäytelmä, kun suhteuttaa asioita, ottaa huomioon kirjoitusajankohdan. Tässä näytelmässä tehdään murha, motiivina on keksinnön anastus.

 

Salaperäinen komisario

Kirsti Portaan luoma komisario Kanerva esiintyy kaikissa kolmessa hänen kirjoittamassaan dekkarissa. Kirjailija antaa murhatrilogiassaan niukanlaisesti tietoja Kanervasta. Komisario on keskipituinen, tummahko, pehmeäliikkeinen. Uneliaat silmät ovat fasadi, ne kätkevät tarkkoja havaintoja tekevän ammattimiehen. Nuorehko komisario tupakoi, hän on kiinnostunut sielullisista syistä, jotka johtavat rikollisiin tekoihin, murhaan. Hän tuntee maailmankirjallisuutta, käyttäytyy hienosti, mutta sosiaalisista taidoista huolimatta hän on outsider, ulkopuolinen. Viihtyy yksinäisyydessä.

Psykoanalyysin uranuurtaja Sigmund Freud, 1856-1939, tiesi, että auktoriteetin voi säilyttää parhaiten siten, että antoi mahdollisimman vähän tietoja ulkopuolisille henkilökohtaisesta elämästään. Muun muassa Freudin oppilas, kollega ja kilpailija Carl Gustav Jung sai mestarinsa torjunnan tiedustellessaan hänen näkemiään unia. Komisario Kanerva kätkeytyy Freudin tavoin. Hänen naamionsa putoaa vain muutaman kerran. ”Itserakas hölmö”, komisario tuomitsee rikkaan naisen julkkiskeräilyharrastuksen.

Silmiinpistävän kontrastin muodostaa komisarion enimmäkseen isällinen, ymmärtävä tarkkailuasenne ja hänen ikänsä. Yleensähän nuorten miesten ajatukset askartelevat reviiritaisteluissa, oman uransa nosteessa enemmän kuin kanssaihmistensä ymmärtämisessä. Hänen ainoa ystävänsä kirjailija Esko Lampinen, esiintyy kahdessa viimeisessä dekkarissa, mutta Lampinen on maailman verkoissa eikä sinisilmäisyydessään huomaa realiteetteja, ahneutta, mustasukkaisuutta, kiellettyä himoa. Komisario on älyllisesti korkeammassa sarjassa kuin ystävänsä.

 

Uhrit ja pyövelit

Laiva huusi yössä -jännärin uhri on nautinnonhaluinen rouva Erna Lind. ”Hän jättäisi miehensä ja minut, joka olen aivan samanlainen kuivettunut ja mehuton käppyrä kuin hänkin. Hän, Erna, vaatii enemmän: tulta, nuorta, polttavaa intohimoa, ihanaa täyttymystä elämänjanolleen!” Näin tilittää murhaaja tuntojaan.

Mitä nainen haluaa, kysymykseen Porras antaa suoran vastauksen kirjansa uhrin suulla: seksiä! Sivistynyt ulkokuori karisee, tiedemies surmaa palvontansa kohteen. Toisessa dekkarissa, Kuolema ateljeessa, uhri on epäsovinnainen kuvanveistäjä Asta Kari, joka ottaa nautintonsa mistä haluaa. Kuitenkin moralisti, tuomari hänessä herää, kun köyhä kiristykseen sortunut kuvataiteilija Yrjö Rauta on hankkiutumassa rahakkaaseen avioliittoon. Taidemaalari Rauta on naismaisuudessaan melkein täydellinen vastakohta Vilho Helasen, 1899-1952, luomalle dekkarisankari Kaarlo Raudalle, kovanyrkkiselle ihanteiden miehelle. Rohkea tai röyhkeä, sanavalinta on sopimusvarainen, Asta Kari joutuu Raudan surmaamaksi.

Viimeisessä salapoliisikirjassaan Porras valitsee uhriksi siistin vanhan miehen, joka saa maksaa nuoruutensa harha-askelen hengellään. Murhaaja on poikansa etuja tiikeriemon lailla puolustava nainen.

Winter ei saavu aamiaiselle -dekkari on Portaan jännäreistä paras. Muun muassa rikollinen liikemies Nyberg on kuvattu varsin uskottavasti.

Ylipäätään Kirsti Portaan dekkarit ovat varsin onnistuneita, älykkäitä kertomuksia, pienoistutkielmia kulttuuri-ihmisien elämästä.

Wsoy ei enää löytänyt tietoa ensimmäisen dekkarin painosmäärästä, kustantaja Tammi ei vastannut tiedusteluuni mitään. On kuitenkin perusteltua olettaa, että vuoden 1945 jälkeen dekkareita paremmin kävivät kaupaksi, läpäisivät julkaisukynnyksen helpommin muunlaiset kirjat kuin dekkarit.

Mielestäni Kirsti Porras ei mitenkään selvästi ole Dorothy L. Sayersin, 1893-1957, koulukuntaan kuuluva dekkaristi, vaikka Timo Kukkola hienossa kirjassaan Hornanlinnan perilliset, Wsoy 1980, näin tulkitseekin. Sayersin ensimmäinen suomennettu dekkari Murder Must Advertise ilmestyi Mainosmurha nimisenä vuonna 1938.

Seuraava suomennos tuli markkinoille vuonna -44. On selvää, että dekkarikirjallisuuden perinne, ulko- ja kotimainen, antoi Kirsti Portaalle virikkeitä. Ilmeisen kieltitaitoisena Porras oli todennäköisesti ehtinyt lukea ennen oman kirjailijauransa alkua muunkinlaista maailmankirjallisuutta, muun muassa w. Somerset Maughamin teoksia, joiden hienostunut, kyyninen atmosfääri on paljolti samanlainen kuin Portaan dekkareissa.

Kirsti Portaan dekkaritrilogia ilmestyi toisen maailmasodan melskeen aikana, miljoonia ihmisiä surmattiin, inhimillinen kärsimys oli riipaisevan puhuttelevaa. Epäilemättä Portaan komisario Kanerva tutkimuksineen antoi pakotien arjen ahdistuksesta. Samalla jännärit kutsuivat lukijansa psykologisen pohdiskelun kiehtoiin maailmoihin. Kirsti Portaan viitoittamaa jännärilinjaa jatkoi maassamme ensimmäisenä Glory Leppänen, 1901-1979.

 

Unohdettu kirjailija

Kirsti Porras muutti vuonna 1960 Helsingistä Tampereelle. Hän kuului väestörekisteriin. Viimeiset viisi vuotta Porras asui Kaukajärven lähiössä kaupungin vuokratalossa. Kuolema tavoitti lahjakkaan kirjailijan vuonna Hänen tuhkansa lepää Tampereella Kalevankankaan hautausmaan Vanhassa Muistolehdossa.

Portaan elämän viimeiset vuodet antavat vihjeen siitä, ettei kirjailija töillään saanut valkoista huvilaa meren rannalta. Ainakaan toistaiseksi hän ei ole päässyt Tampereen ev.lut. seurakunnan laatimalle listalle, johon on poimittu Kalevankankaalle haudattujen tunnettujen henkilöiden nimiä.

Viimeiset suuremmat kirjalliset työnsä Kirsti Porras teki Yleisradiolle 60-luvun alussa. Hän vaikeni kirjailijana yli 20 vuodeksi. Todellisen syyn kirjalliseen julkaisemattomuuteen tiesi vain kirjailija itse. Mutta hiljaisuus särkyy, hauta avautuu, kun tämän päivän lukija ottaa käteensä vaikkapa Portaan esikoisdekkarin Laiva huusi yössä.

 

Tänään rikoskirjallisuudessa esiintyvät rikostutkijat ovat usein eronneita, alkoholiongelmaisia ja/tai eturauhasvaivoista kärsiviä alakuloisia miehiä. Kuitenkin näiden sielunmessua suorittavien etsivien kaukainen sukulainen on vaatimaton komisario Kanerva. Rikosten Portaan askelmat jäivät dekkarikirjallisuudessa lyhyiksi, mutta pysyviksi.

 

 

 Veikko Lindroos

Lue myös nämä

Pin It on Pinterest